Pakkaa mukaan myös uimapuku – rantalomailua Euroopan kahdeksassa kaupunkikohteessa
Rantalomalle Euroopan suurkaupunkeihin
Monet Euroopan kaupungit muuttavat joen- ja merenrantoja virkistäviksi keitaiksi, joten aurinkoisena kesäpäivänä voit helposti yhdistää rannalla löhöilyn kaupunkilomaan. Varaa siis näihin kaupunkikohteisiin kesällä matkustaessasi mukaan myös uimapuku ja aurinkorasva!
Paris Plages, Pariisi
Seine-joen rantaa Louvresta Pont Sullyyn asti kulkeva Pariisin Rivieraksikin kutsuttu keinotekoinen hiekkaranta palmuineen ja rantatuoleineen vetää hellepäivänä puoleensa sekä turisteja että paikallisia.
Suosittu Paris Plages on Pariisin ilmainen kaupunkiranta, joka avattiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Sen ideana oli alun perin tarjota mahdollisuus rantalomaan tuhansille pariisilaisille, joilla ei ollut varaa matkustaa, mutta se nousi nopeasti koko väestön suosioon. Nykyään miljoonat ihmiset vierailevat rannalla joka kesä.
Islands Bryggen sataman uima-allas, Kööpenhamina
Kööpenhaminan ydinkeskustassa on oivat mahdollisuudet rantaelämän viettoon. Tanskan pääkaupungin suosituin uimapaikka on Islands Bryggen vanha teollisuus- ja satama-alue, jonka kaupunki on kunnostanut edustuskuntoon. Nykyään alue on Kööpenhaminan suosituimpia paikkoja.
Vaikka uinti on sallittua ainoastaan allasalueella, on hyppääminen veteen koko ranta-alueen matkalla hyvin suosittua. Iltaisin rannan nurmikkoalueet täyttyvät ihmisistä, jotka tulevat Islands Bryggeen grillaamaan ja viettämään iltaa.
Blijburg aan Zee, Amsterdam
Blijburg aan Zee on persoonallinen ranta Amsterdamissa, jossa vallitsee rento ja boheemi ilmapiiri. Blijburg on ollut avautumisvuodestaan 2003 asti Amsterdamin suosituin kaupunkiranta, ja se on sijainnut kolmessa eri paikassa Ijburgin saarten itäpuolella. Ranta on niin pidetty kävijöiden keskuudessa, että ihmiset seuraavat sitä minne ikinä se muuttaakin.
Ranta tarjoaa uimisen lisäksi kokkoja, festivaaleja, musiikkia, teemabileitä, kesäisiä drinkkejä sekä luomu- ja kasvisruokaa eri puolilta maailmaa.
Yaam, Berliini
Karu, sateinen ja kaukana merestä – Berliini ei ole ehkä ensimmäinen paikka, josta matkailija voisi kuvitella löytävänsä rantabaarin. Niitä löytyy kuitenkin kaupungista useita: Spree-joen varrelle on tuotu tekopalmuja ja hiekkaa, minkä ansiosta Saksan pääkaupunki muuntautuu trooppiseksi paratiisiksi kuumana kesäpäivänä.
Yksi kaupungin suosituimmista ja ehdottomasti rennoimmista rantabaareista on Friedrichshainista löytyvä Yaam. Se on Berliinin oma reggaen ja Karibian rytmien mekka, ja baari tarjoaa Karibian alueen ruokia ja juomia. Lisäksi Yaamissa järjestetään konsertteja ja urheilutapahtumia.
Žluté Lázně, Praha
Vaikka olisit keskellä sisämaassa sijaitsevaa pääkaupunkia keskieurooppalaisessa valtiossa, voit silti päästä nauttimaan rantaelämästä – ainakin Prahassa. Žluté Lázně Vltava-joen itärannalla on Prahan suurin ranta.
Rannalta löytyy lastenallas, ravintola, langaton verkkoyhteys, DJ-musiikkia, urheilumahdollisuudet ja nudistialue. Se sijaitsee metsäisten kukkuloiden juurella muutaman ratikkapysäkin päässä Vysehradin linnasta.
Långholmen, Tukholma
Tukholmalaiset käyttävät pitkät auringonpaisteiset kesäpäivät hyödykseen ja sukeltavat Tukholman saariston puhtaisiin vesiin. Yksi kaupungin suosituimmista ja tunnetuimmista rannoista on Långholmenin saaren ranta.
Ranta on täyttyy paikallisista lämpiminä viikonloppuina, jolloin perheet viettävät piknikkejä ruoholla ja nuoret valtaavat uimavedet. Långholmen onkin mainio paikka rentoutua ja nauttia auringosta suojassa, mutta kuitenkin keskellä suurkaupungin vilinää.
Brussels Beach, Brysseli
Paikalliset kerääntyvät hellepäivinä Brysselin kaupunkirannalle Brussels Beachille.
Lämpimänä aikana Brysselin kanavan varren mukulakivikadut muuttuvat rannaksi valtavan hiekkamäärän, palmujen ja rantatuolien avulla. Rannalla on mahdollisuudet niin rantalentopallolle kuin aurinkovarjon alla löhöilyynkin.
Barceloneta, Barcelona
Barcelona on oiva kaupunkikohde, mutta kesän kuumimpana aikana voi nähtävyyksien kiertäminen käydä sään puolesta tukalaksi. Kaupungista löytyy onneksi suuri Barcelonetan hiekkaranta.
Suosittu ranta täyttyy kesällä paikallisista, kaupustelijoista ja matkailijoista. Virvokkeita ja välipalaa tarjoavat lukuisat rantabaarit ja -ravintolat.
Lähde: Momondo
Kuva: Flickr / cyberien94