Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Kenia

Adoptoimme pienen norsun Keniassa

Lensimme Kenian Nairobista Sri Lankan Colomboon. Lentoyhtiö oli perunut alkuperäisen lentomme, mutta saimme paikat vastaavalle lennolle vuorokautta myöhemmin. Tämän vuoksi meillä olikin safarin jälkeen  Nairobissa sitten vielä kaksi päivää aikaa ennen lentoa. Nairobi National Park olisi varmasti ollut ihan hauska paikka käydä, mutta koska olimme jo bongailleet villieläimiä ihan mukavasti, päätimme tehdä jotain muuta välillä.

Pysyimme kuitenkin pitkälti eläinteemassa, sillä siitähän Kenia ennen kaikkea on tunnettu ja se meitä myös eniten kiinnosti Keniassa ollessamme. Nairobin laitamilla on norsujen orpokoti, jonne norsuvauvat ja – nuorukaiset pääsevät hoitoon ja turvaan, jos ne ovat menettäneet emonsa ja laumansa salametsästyksen, onnettomuuden tms. takia. Yksinäisistä norsunpoikasista tekevät ilmoituksen yleensä paikalliset asukkaat tai metsän/puistonvartijat. Pikkuiset haetaan sitten autolla ja/tai lentokoneella tähän orpokotiin, jossa ne saavat uuden mahdollisuuden muiden lajitovereidensa ja hoitajien seurassa.

Orpokoti on avoinna yleisölle vain tunnin ajan päivittäin, klo 11-12 aamupäivällä. Sisäänpääsy maksaa n. 5 euroa ja tuotto menee luonnollisesti norsujen hyväksi. Me pääsimme jo ennen yhtätoista alueelle. Odottelimme malttamattomina norsujen tuloa. Maassa olevista suurista maitopulloista, juomasaaveista sekä naruaidasta arvasimme, että norsut tulevat esittäytymään meille pian.

Sieltä ne norsunpoikaset tallustelivat.

 

Sieltä pikkunorsut sitten viimein tulivat hoitajiensa saattelemina. Osa norsuista oli jo isompia, 2-3- vuotiaita yksilöitä. Pienimmät, vain muutaman kuukauden ikäiset reppanat tallustelivat isompien perässä rauhalliseen tahtiin. Osalla isommista norsuista tuntui olevan kiire maidolle. Emme ole koskaan aiemmin nähneet norsujen juoksevan, mutta nyt näimme. Ne joivat maitoa ahnaasti ja siirtyivät sen jälkeen vesiastioiden luo. Saimme seurata aivan lähietäisyydeltä norsujen puuhia. Osa norsuista tuli niin lähelle ihmisiä, että niitä saattoi koskettaa. Jotkut norsuista tutkivat ihmisiä uteliaasti kärsällään.  Muutama norsu roiskautti vahingossa vähän kuraa ihmisten päälle.

Maito maistui myös hieman isommillekin norsunpoikasille.

 

Pari hoitajaa kertoi meille orpokodin toiminnasta sekä jokaisesta näkösällä olevasta norsusta, mistä se on löydetty, mikä sen nimi ja ikä ovat yms. Osa hoitajista heitti norsujen päälle hiekkaa ja mutavettä. Isommat norsut osasivat  tehdä nämä asiat jo itse ja myös kylpivät mutalammikossa, mutta pienimmät tuntuivat olevan vähän hukassa. Norsut vaikuttivat päällisin puolin ihan onnellisilta. Ehkä toisten norsujen seura sekä hoitajien ammattitaito oli saanut ne tuntemaan olonsa mukavaksi ja kotoisaksi.

Isommat norsut innoistuivat esittämään meille kunnon mutakylpynäytöksen.

 

Norsuja tuli esittelylle kahdessa erässä. Esittelyjen jälkeen kävimme orpokodin kaupassa. Täällä oli myös mahdollisuus adoptoida norsu, eli ryhtyä sen rahalliseksi tukijaksi hintaan 50 USD (n. 35e)/ vuosi. Meillä ei ollut riittävästi käteistä mukana, mutta myöhemmin illalla hotellilla Anu päätti adoptoida kaikkein nuorimman orpokodin asukin, pikkuisen Barsilinga- pojan netin kautta. Tämä onnistui helposti ja pian Anusta oli tullut sijaisvanhempi alle kolmikuiselle norsunpojalle, jonka äiti oli haavoittunut salametsästäjien takia niin pahasti, että se oli lopetettava. Barsilinga oli tämän jälkeen välittömästi kiidätetty orpokotiin. Siellä se oli asunut nyt reilun kuukauden. Saisimme jatkosssa sähköpostitse kuukausittain tietoa Barsilingasta ja sen kehittymisestä. Toivotaan, että Barsilinga pääsee vielä takaisin luontoon jonain päivänä!

Barsilinga on kuvan vasemmanpuoleinen norsu. Viltit suojasivat pienimpiä norsuja auringonpaahteelta.

 

Kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa orpokodin sivut osoitteessa https://www.sheldrickwildlifetrust.org/

Norsunpoikaset juomassa. Barsilinga on kuvassa oikealla puolella.

 

Orpokodilta hotellin kuski vei meidät seuraavaksi kirahvien kasvatuskeskukseen, jossa asustelevat harvinaiset ja uhanalaiset rothschildinkirahvit. Näimme näitä kirahveja luonnonvaraisina Lake Nakurun kansallispuistossa ja nyt sitten pääsimme tekemään lajin kanssa hieman lähempää tuttavuutta.

Kirahvi on kyllä melkoisen iso otus.

 

Kasvatuskeskuksessa elävät rothschildinkirahvit oli totutettu ihmisiin niin hyvin, että niitä saattoi ruokkia kädestä. Työntekijät jakoivat ihmisille kirahvien kuivamuonaa, jota kirahvit sitten pitkällä kielellään hamuilivat suoraan käsistä. Kirahvit eivät pitäneet pelkästä taputtelusta ja koskettelusta, mutta ruuan varjolla niitä saattoi kyllä hyvin koskea. Niiden tahmea sylki tarttui käsiin, kun niitä ruokki. Näimme alueella yhteensä kuusi kirahvia, joista kaksi oli poikasia. Nämäkin kirahvit tullaan vapauttamaan luontoon ennemmin tai myöhemmin. Ne olivat kyllä todella kauniita näin ihan läheltäkin katsottuina.

Kirahvilla on todella pitkä kieli. Siitä ei tässä kuvassa tosin näy puoliakaan.

 

Karen Blixenillä näytti olleen iso ja kaunis piha.

Päivän viimeinen tutustumiskohteemme olikin sitten Karen Blixenin kotitalo, joka nykyään toimii museona. Useimmat varmaan tietävät Out of Africa- eli suomeksi Minun Afrikkani- elokuvan, joka perustuu samannimiseen tanskalaisen Karen Blixenin kirjoittamaan kirjaan. Meillä oli museossa opas, joka kertoi Karenin elämästä ja esitteli meille kaikki talon huoneet esineineen. Suurin osa kalusteista ja tavaroista oli alkuperäisiä, mutta jotkin esineet olivat jälkikäteen taloon tuotuja. Tunnistimme lattialta muun muassa leopardin ja leijonan taljat. Karen näytti olleen varsin innokas metsästäjä.  Kävelimme myös kierroksen jälkeen talon suurella pihalla. Pitääkin kotiin päästyämme katsoa uudestaan tuo elokuva!

Karen Blixenin kotitalo etupuolelta katsottuna.

 

Viimeiset safaripäivät ja Mombasa

Päivä 9: Amboseli

Safari, jota olimme matkan edetessä alkaneet kutsua Kenian kiertomatkaksi, jatkui Amboselissa koko päivän mittaisella safariajelulla. Näimme täälläkin paljon erilaisia nisäkkäitä ja lintuja. Harmi vain, että keli oli päivisin sen verran pilvinen ja utuinen, että Tansanian puolella kohoavan Afrikan korkeimman vuoren Mt. Kilimanjaron huippu (5895m) ei näyttäytynyt meille kunnolla koko aikana. Tänään näimme kyllä Kilimanjaron lumisen huipun pilkistävän pilvien takaa, mutta kunnon kuvaa siitä ei saanut.

Villisikoja liikkui paljon Amboselin kansallispuistossa.

 

Amboselin kansallispuistossa näimme vielä enemmän norsuja kuin Samburussa. Suurimmassa näkemässämme laumassa eli kuutisenkymmentä norsua. Jotkut laumat tulivat todella lähelle hiekkatietä ja jotkut norsuista ylittivät tien nenämme edestä. Pikkunorsuista oli vaikea saada lähikuvia, sillä tullessaan lähelle autoja aikuiset norsut käskivät pikkunorsut allensa tai toiselle puolelle. Näin ne suojelivat lauman pienimpiä. Varmasti nämä norsut olivat tottuneita autoihin, mutta ilmeisesti kyseessä oli varotoimenpide. Norsut ovat todella älykkäitä ja kommunikoivat keskenään myös tasolla, jota me ihmiset emme pysty kuulemaan.

Norsulauman elämää.

 

Amboselissa näimme myös pienen virtahevon poikasen ruokailemassa savannilla. Yleensä virtahepoja näkee päiväsaikaan vain vedessä, mutta tämä ”pikkuinen” oli tullut ylös vedestä viettämään aikaa ja ruokailemaan, luultavasti kyljessä olevan haavan takia. Virtahepo tuli uteliaan näköisenä lähelle autoamme ja haisteli meitä. Sitten se paineli poispäin.

Virtahevon poika ruokailupuuhissa.

 

Hyeena oli sellainen eläin, jonka halusimme nähdä täällä, sillä emme ole sitä vielä luonnossa onnistuneet bongaamaan. Ajelimme aluelle, jossa hyeenoilla on pesäkoloja. Näimme nurmikolla yhden hyeenanaaraan makailemassa, mutta poikasia ei näkynyt. Illemmalla näimme sitten nuoren hyeenauroksen poukkoilevan hiekkatiellä. Sekin tuntui varsin uteliaalta ja tuli nuuskimaan meitä ja autoamme ihan läheltä. Suljimme auton ikkunat, sillä hyeena näytti ihan siltä, että se olisi voinut vaikka hypätä sisään autoon.

Utelias hyeena

 

Muihin Amboselissa näkemiimme eläimiin lukeutui mm. useita strutseja, sekä naaraita ja uroksia. Eräät urokset tanssahtelivat ja antoivat meille pieniä juoksunäytteitä. Kyllä strutsit ovat sitten hassunnäköisiä otuksia pitkinen vahvoine koipineen ja isoine hamemaisine sulkineen!

Strutsipariskunta

 

Eräs leijonakaksikko oli savannilla loikoilemassa ja kyttäilemässä läheistä seepralaumaa. Nuoret siskokset ottivat vaanivia lähestymisaskelia, mutta seeprat huomasivat leijonien aikeet ja lähtivät karkuun. Sisarukset nuoleskelivat huuliaan ja jatkoivat nokosiaan.

Kohti seeproja sillä silmällä.

 

Päivä 10: Amboseli – Mombasa

Tänään lähdimme taas liikenteeseen aikaisin, puoli seitsemältä aamulla. Ajelimme vielä kansallispuiston läpi toiselle portille ja sitä kautta ulos alueelta. Itse puistossa tuntui olevan melko hiljaista, mutta puiston ulkopuolella näimme paljon kirahveja, seeproja ja antilooppeja. Matkamme jatkui Mombasaan, suureen Intian valtameren rannalla sijaitsevaan kaupunkiin.

Mombasassa suuntasimme  suoraan kaupungin tunnetuimpaan nähtävyyteen, Fort Jesus- nimiseen linnoitukseen. Tämä linnoitus rakennettiin 1500- luvun lopussa suojaamaan alueella asuvia portugalialaisia. Sisäänpääsy linnoitukselle oli turisteilta peräti 8e. Paikalliset pulittivat sisäänpääsystä vain yhden euron, eli aika kovaa kaksoishinnoittelua täälläkin. Myös kaikissa Kenian kansallispuistoissa turistit maksoivat sisäänpääsystä monin verroin korkeamman hinnan kuin paikalliset. Kenia kun ei muutenkaan ole niitä halvimpia maita, niin kaksoishinnoittelu tekee maasta turistille vielä kalliimman. Tämä Fort Jesus ei mielestämme ollut niin hieno, että se olisi ollut kahdeksan euron arvoinen paikka, mutta tulipahan nähtyä nyt sekin.

Fort Jesus

 

Linnoitukselta suuntasimme sitten keskustan ulkopuolelle ja ranta-alueelle. Mombasahan on kuuluisa juuri hienosta valkohiekkaisesta rannastaan. Pääsimme kahdeksi yöksi rantahotelliin lepäämään ja sulattelemaan kaikkea safarilla näkemäämme.

Päivä11: Mombasa

Anu kävi aamulla toteamassa, että Afrikassa on maailman parhaat hiekkarannat juoksemiseen. Ei siis ihme, että Keniassa on niin kovia juoksijoita. J Mombasan ranta toi mieleen Gambian hienot hiekkarannat, joissa juoksentelimme lomareissulla joulukuussa 2008. Ihmisiä oli täällä vain hiukan enemmän. Mereltä kantautui aaltojen mukana rantaan kasviroskaa, jota onneksi siivottiin kyllä pois. Aamulla oli vielä laskuvesi, ja meren pohja oli kovaa hiekkapohjaa, jossa oli erittäin mukava juosta. Aurinko porotti puoli kahdeksan maissa jo kuumasti ja tyynissä kohdissa juokseminen oli aika tukalaa.

Mombasan ranta

 

Muuten tämä päivä kului uima-altaalla makaillessa, rannalla kävellessä sekä altaassa ja meressä uidessa. Tuuli yltyi ja teki 29- asteisesta ilmasta miellyttävän. Laulun sanat ”Kuuman kostean minä tunsin Mombasan” eivät kyllä mielestämme päteneet Mombasaan ainakaan näin talvella, sillä ilma oli kuivahkoa ja raikasta. Aurinkokaan ei ollut läheskään niin polttava kuin ylhäällä  Mt. Menyan vuoristossa, jossa meinasimme polttaa naamamme ohuessa ilmanalassa.

Päivä 12: Mombasa – Nairobi

Ajomatka Mombasasta Nairobiin kesti suurin piirtein yksitoista tuntia. Välimatka näiden kahden kaupungin välillä on noin 430 kilometriä. Rekkoja tällä tiellä kulkee niin tiuhaan, että matkanteko on välillä aika hidasta, kun pitää koko ajan olla ohittelemassa pitkiä rekkajonoja. Rekat ovat melko huonossa kunnossa ja niitä lojuu korjattavana tien poskessa. Lisäksi rekat kulkevat varsinkin ylämäkeen todella hitaasti. Kunnon nelikaistatie olisi kyllä paikallaan.

Tällä autolla ja porukalla olimme liikenteessä. Kilometrejäkin kertyi noin 3000.

 

Matkan aikana näimme vielä viimeisen kerran suuren kirahvilauman, joka oli ruokailemassa yllättävän lähellä päätietä. Muuten odotimme vain Nairobiin pääsyä. Majoittuisimme pariksi yöksi tuttuun Khweza- hotelliin, joka oli osoittautumut ihan hyväksi, joskin hiukan vaatimattomaksi majapaikaksi Nairobissa.  Viileä vähän päälle 20- asteinen ilma oli meitä vastassa Nairobissa, kun sinne viimein illalla saavuimme.

Näimme useita tällaisia komeita keihäsantilooppeja safarilla Samburun suojelualueella.

 

Meillä oli huippuonnistunut safari. Keniaan kannatti kyllä ehdottomasti tulla. Itse Nairobi ei ole mitään, mutta luonto ja eläimistö Keniassa kyllä näkemisen arvoisia. Jos joku on kiinnostunut Kenian safareista, niin voimme lämpimästi suositella safarin buukkaamista juuri Khweza Bed & Breakfast- hotellista. Meillä kaikki sujui safarin aikana hienosti. Olimme todella tyytyväisiä kuskiimme ja oppaaseemme, jotka mukautuivat jatkuvasti meidän toiveisiimme. Saimme monesti päättää aikatauluista omien fiilistemme mukaan. Halusimme tietenkin olla liikkeellä suojelualueilla ja kansallispuistoissa mahdollisimman paljon, sillä eläinten bongailuun emme kyllästy koskaan. Kahden hengen safari oli hyvä veto, vaikkakin maksoimme siitä itsemme lähes kipeiksi. Autossa oli tilaa liikkua tiukoissa tilanteissa, jolloin eläimet olivat liikkeessä ja meidän piti hakea mahdollisimman hyviä kuvauskulmia. Suurempi määrä ihmisiä autossa olisi tarkoittanut rajoittuneempaa liikkumista. Lisäksi tuo aiemmin mainitsemamme aikataulusta päättäminen oli kahden hengen safarilla osin meidän itsemme vastuulla, joten safarista tuli juuri sellainen, kuin me halusimme. Tyytyväisin mielin päätimme 12 päivän safarin monta mieleenpainuvaa kokemusta rikkaampina.

Auringonlasku Lake Nakurun kansallispuistossa.

 

Vuoristotautia ja villieläimiä Keniassa

Päivä 5: Mt. Kenya

Neljännen safariyön vietimme ylhäällä Mt. Kenyan vuorella 3300 metriä merenpinnan yläpuolella olevassa mökissä. Yö oli kylmä ja siten tietysti mökkikin yhtä kylmä. Vaatetta meillä oli päällä kaksi kerrosta ja makuupussien lisäksi silkkilakanat olivat käytössä. Tarkeneminen ei ollutkaan loppujen lopuksi se suurin ongelma, niin kuin etukäteen olimme pelänneet.

Tässä mökkikylässä vietimme yön.

 

Yöllä Peteen iski vuoristotauti. Päänsärkyä, vatsakipua, huonoa oloa ja kuumetta, ei kiva. Aamulla meidän piti lähteä vaeltamaan ylös näköalapaikalle, josta näkee Mt. Kenyan huipun. Näköalapaikka sijaitsee 3950 metrissä, eli korkeuseroa vaellukselle tulisi 650 metriä. Ei mikään helppo juttu vuoristotautiselle. Koska kuumemittari näytti Petellä 38 astetta, mietti hän hetken matkaan lähtöä. Päätös oli kuitenkin se, että ei muuta kuin tossua toisen eteen, kun kerran täällä asti ollaan.  Anu kantoi painavaa reppua, jossa oli mm. kannettava tietokone ja kaksi isoa kameraa tarvikkeineen, sillä emme uskaltaneet jättää arvotavaroita mökkiin. Jo alkumetreiltä asti myös Anu alkoi saada vuoristotaudin oireita, lähinnä päänsärkyä. Siinä sitä sitten oltiin, mutta koska olemme suomalaisia sisupusseja, periksi emme antaneet.

Etenimme rauhallisesti ja pidimme matkalla monta taukoa. Joimme paljon vettä, mutta tietäähän sen, että vuoristotaudin oireet eivät helpota, ennen kuin pääsee alemmas tai sopeutuu siihen samaan korkeuteen. Me sen sijaan menimme vain ylöspäin! Olo oli kieltämättä aika heikko molemmilla, mutta Peten oireet olivat tällä kertaa pahemmat. Meillä oli jemmassa vielä muutama vuoristotaudin oireisiin tarkoitettu tabletti Perun ja Andien ajoilta, mutta tabletit olimme jättäneet niiden tavaroiden joukkoon, jotka jäivät alas kaupunkiin safarioppaidemme luo. Ei siinä auttanut kuin kärsiä päänsärystä.

Vuoristotaudin oireisiin pitää suhtautua vakavasti.  Tautiin voi jopa kuolla, jos toimii väärin, eli ei siirry alaspäin riittävän ajoissa oireiden ilmaantumisen jälkeen tai lepää samassa korkeudessa, jos oireet eivät ole kauhean pahat. Toisaalta meillä oli kuitenkin aikomus samana päivänä siirtyä alas kaupunkiin n. 2000 metriin, eli sen vuoksi jatkoimme vain matkaa. Vähän teki kyllä tiukkaa, mutta suomalaisella sisulla siitäkin selvittiin. Pääsimme ylös näköalapaikalle vajaan kolmen tunnin kipuamisen jälkeen. Mt. Kenyan 5199 metriin kohoava huippu näkyi edessämme. Sisukkuus palkittiin.

Vuoristotautiset ylhäällä näköalapaikalla uurastuksen jälkeen.

 

Alastulomatka sujui sitten jo hiukan helpommin. Tosin meidän piti lounastauon jälkeen jatkaa matkaa mökiltä vielä alas kansallispuiston portille. Safarioppaamme olivat meitä vastassa alhaalla portilla ja veivät meidät kaupunkiin ja hotelliin, jossa pääsimme suihkuun ja lepäämään vällyjen väliin. Se oli kyllä mahtavaa! Vuoristotauti ei vain helpottanut, joten turvauduimme noihin tabletteihin. Syömme lääkkeitä äärimmäisen harvoin, mutta nyt oli sellainen tilanne, että niitä tarvittiin. Päänsärky helpotti lopulta molemmilla, mutta Peten kuumeilu jatkui koko illan lääkkeistä huolimatta. Toivoimme pikaista paranemista, sillä safarireissumme oli vasta alkupuolella.

Päivä 6: Nanyuki – Samburu

Aamulla olo oli molemmilla jo huomattavasti parempi. Jatkoimme matkaa hyvillä mielin. Tänään pääsisimme taas safarille. Samburun suojelualueelle oli matkaa vain parisen tuntia. Tämänkertainen majapaikkamme oli itse alueen sisäpuolella. Telttamökkikylä, johon majoituimme, oli hieno. Telttamme muistutti sisäpuolelta neljän tähden hotellia. Palvelu oli viimeisen päälle hyvää. Pihalla oli uima-allas, johon pääsimme vilvoittelemaan hellesäällä. Allasalueella pyöri apinoita. Eräs yksinäinen urosnorsu kulki edestakaisin leirialueen ulkopuolella sähköaidan toisella puolen. Oli hassua katsella vapaana olevaa norsua, kun oli itse ”lukittuna häkkiin.” Myös suuri norsulauma vietti aikaa joen rannalla telttakylämme vieressä. Tämä majapaikka oli kyllä toistaiseksi Kenian reissumme hienoin, ja vielä mahtavalla paikalla!

Hotellin työntekijä kertoi meille tämän urosnorsun kyläilevän välillä heidän luonaan.

 

Samburun suojelualue on Kenian kuivimpia paikkoja, mutta alueen läpi virtaava joki mahdollistaa monen eläinlajin elämän alueella. Saapuessamme Samburuun ilma oli kuuma ja monet eläimet olivat paossa hellettä puiden varjoissa. Onnistuimme kuitenkin bongaamaan useita uusia eläinlajeja jo heti aamupäivällä.

Gerenukki eli kirahviantilooppi

 

Vesipukki edestä ja takaa.

 

Iltapäivällä lähdimme varsinaiselle safariajelulle. Näimme uudenlaisen kirahvilajin, sen kolmannen kaikista Afrikan kirahvilajeista. Tämä on kirahveista se kaikkein kaunein.

Kaunis kirahvi

 

Iltapäivä oli melko hiljainen eläinten suhteen, tosin näimme aika paljon erilaisia lintulajeja. Olimme jo lähdössä takaisin majapaikkaan, kun yhtäkkiä kohtasimme hiekkatien varrella uskomattoman ja yllättävän näyn: Puussa makaili leopardinpentu!

Emme olisi ikinä uskoneet näkevämme leopardinpentua luonnossa, ja vielä noin läheltä. Se tuijotti meitä suurilla silmillään, eikä lähtenyt karkuun. Ketään muita ei ollut paikalla, mutta oppaamme ilmoitti radiopuhelimen kautta muille autoille havainnostamme. Lähettyvillä ei ollut lisäksemme kuin yksi autollinen turisteja, joten saimme ihastella leopardinpentua kaikessa rauhassa. Kyllä se oli hauskannäköinen ilmestys!

Hauskannäköinen leopardinpentu puussa

 

Arvelimme pennun emon olevan jossain lähettyvillä. Kuskimme huomasikin pian muutaman kymmenen metrin päässä olevassa puussa makailevan naarasleopardin, jonka täytyi olla pennun äiti. Se oli jättänyt pennun yksikseen ja mennyt itse korkealle toiseen puuhun, josta se saattoi tarkkailla tilannetta. Jossain vaiheessa pentu laskeutui alas puusta. Äitikin lähti pian tämän jälkeen alas omasta puustaan. Näimme emon etsivät pentuaan. Se kulki ruohikossa ja tähyili jälkikasvuaan. Aurinko oli jo lähes laskeutumassa ja meidän piti lähteä takaisin majapaikkaamme. Emme siis päässeet seuraamaan jälleennäkemistä. Mahtava iltapäivä joka tapauksessa!

Emo päätti laskeutua alas puusta etsimään pentuaan.

 

Päivä 7: Samburu

Tänään meillä oli koko päivä aikaa kierrellä Samburun suojelualueella. Teimme kaksi erillistä ajelua, aamupäivällä ja iltapäivällä. Ajeluiden välissä lekottelimme uima-altaalla ja katselimme apinoiden touhuja.

Tähän paviaanilaumaan törmäsimme iltapäiväsafarilla.

 

Näimme tänään enemmän norsuja kuin missään aiemmin. Vähintään 40 norsun lauma oli tullut joelle kylpemään ja juomaan. Laumaan kuului monenikäisiä menijöitä. Kaikkein hauskinta oli seurata aivan pienimpien norsujen menoa. Tämän suuren lauman lisäksi näimme useita pienempiä laumoja. Samburu on kyllä oikea Afrikannorsujen bongailupaikka!

Norsut kylpemässä helteisenä päivänä.

 

Lintuja Samburussa on myös todella paljon. Oppaillamme on onneksi mukana eläin- ja lintukirjat, ja niistä on hyvä tarkistaa, mikä laji milloinkin on kyseessä.  Itse emme kyllä tunnistaisi kirjojenkaan kuvien perusteella kaikkia täällä eläviä lintuja, mutta onneksi oppaillamme on siihen harjaantuneet silmät.

Tämän linnun suomenkielisestä nimestä ei ole varmuutta, mutta luultavasti kyseessä on joku kruunulintu. Englanniksi nimi on crested crown bird.

 

Värikkäiden lintujen lisäksi bongasimme täällä myös toisen Afrikassa elävän seepralajin, sen harvinaisemman. Tämän seepran vatsan alaosa ei ole yleisemmän seepran vatsan tavoin raidallinen, vaan valkoinen.

Seepra, jonka vatsan alaosa on raidaton.

 

Kävimme etsimässä leopardinpentua ja emoa samalta alueelta, jossa olimme nähneet ne edellisenä päivänä. Eläimet olivat vaihtaneet maisemaa, emmekä nähneet niitä uudelleen. Saimme kuitenkin vihiä leijonakaksikosta, joka oli nähty toisella puolella suojelualuetta. Lähdimmekin kiireesti sinne. Ehdimme paikalle ja näimme kahden leijonan, naaraan ja sen arviolta lähes kolmivuotiaan tyttöpennun makailevan erään pusikon vieressä. Niillä ei tuntunut olevan kiire minnekään. Välillä ne kohottivat päätään ja katsoivat kaukaisuuten, mutta vaihtoivat sitten taas kylkeä. Meistä ne eivät piitanneet pätkääkään.

Leijonanpentu päiväunilla.

 

Päivä 8: Samburu – Amboseli

Tässä kulkee leipälasti.

Tämä päivä kului autossa istuessa. Ajoimme pitkän matkan Samburun suojelualueelta Etelä-Keniaan Tansanian rajan tuntumassa olevaan kansallispuistoon, Amboseliin. Matkalla pysähdyimme hotellilla  Nairobissa täydentämässä vesivarastoja.

Vaikka automatka tuntui pitkältä, oli silti ihan hauska katsella maisemia, ruohopeltoja, viljelysmaita, karjapeltoja ja etäämmällä kohoavia matalia vuoria. Nairobista Mombasaan kulkeva tie oli todella vilkas ja rekkaliikennettä tuntui olevan paljon. Vaikka liikenne on mielestämme täällä Keniassa hillitympää kuin vaikkapa Intiassa tai Vietnamissa, tuntui hulluja ohittelijoita kyllä täälläkin riittävän. Onneksi meidän kuskimme ajoi rauhallisesti, eikä meidän tarvinnut sen puoleen pelätä henkemme edestä. Loppumatka eli viimeiset sata kilometriä pääsimmekin sitten taas ajelemaan rauhallisempaa tietä. Saavuimme vihdoin ja viimein perille Amboselin kansallispuiston kupeessa olevaan majapaikkaamme yli yhdentoista tunnin matkanteon jälkeen.

 

Kenian safari alkaa

Päivä 1: Nairobi – Masai Mara

Lähdimme matkaan aamulla vähän ennen kahdeksaa. Tämä oli privaattisafari. Meidän lisäksemme Toyota Hiace- pakettiautossa matkaa taittoivat opas ja kuski. Ajomatka Masai Maran luonnonpuistoon kesti yli viisi tuntia. Pysähdyimme matkalla näköalapaikalle, jossa suuri laakso (The  ennen kahdeksaa. Tämä oli siisGreat Rift Valley) avautui alapuolellemme. Siellä näimme myöskin tämän safarin ensimmäiset karvapallot. Kivitamaaneilla oli hyvinvoivan näköinen populaatio näköalapaikan viereisessä rinteessä ja läheisessä metsikössä.

Kivitamaani kiven päällä.

 

Ensimmäiset suuret nisäkkäät näimme jo ennen kuin olimme päässeet lähellekään Masai Maran suojelualuetta. Seeprat, antiloopit ja kirahvit olivat tulleet alueen ulkopuolelle ruokailemaan. Saavuimme leiripaikalle ja asetuimme taloksi. Majoituimme kahdeksi yöksi isoon betonilattiaiseen telttaan, jossa oli kaksi sänkyä sekä oma ”kylpyhuone.” Ihmisten lisäksi alueella eleli lehmiä, vuohia, lampaita ja koiria.

Majapaikkamme Masai Marassa.

 

Puhveli on aika järkäle.

Pääsimme iltapäivällä jo ensimmäiselle kierrokselle. Näimme paljon ruohonsyöjiä, kuten antilooppeja, gaselleja, seeproja, gnuita ja impaloita. Maailman suurin lintu strutsi esittäytyi myös meille. Isommista otuksista liikenteessä näkyi olevan puhveleita ja leijonia. Iso leijonalauma kyttäsi selvästi runsaslukuisempaa puhvelilaumaa aikomuksenaan saalistaa sieltä itselleen aterian. Ne tarkkailivat puhveleita etäisyyden päästä ja ottivat yksi toisensa jälkeen muutamia lähestymisaskeleita. Leijonathan saalistavat ryhminä paljon itseään isompia puhveleita, eikä tehtävä ole helppo. Puhvelikaan kun ei ole mikään eläin ystävällisimmästä päästä. Yksi leijonista teki jo pienen hyökkäysyrityksen tai –kokeilun, mutta siitä ei seurannut mitään sen kummempaa. Leijona luopui leikistä pian. Tilanne jatkui kutkuttavanjännittävänä, mutta mitään radikaalia ratkaisua leijonat eivät vielä tuohon aikaan päivästä kehittäneet. Ehkäpä ne hyökkäsivät sitten hämärän aikaan.

Leijonalauma vaanii.

 

Päivä 2: Masai Mara

Nukuimme telttamökissämme makuupusseissa hyttysverkon alla. Kuulimme yöllä leirin koirien haukkuvan vimmatusti. Ne vainusivat kotieläimistä kiinnostuneen/kiinnostuneet pedon/pedot. Muuten makuupusseissa nukutti oikein hyvin. Aamulla lähdimme koko päivän kestävälle ajelulle. Masai Mara on pinta-alaltaan suuri, ja alue on yhteydessä Tansanian puolella olevaan vielä suurempaan suojelualueeseen Serengetiin. Eläimet tietysti siirtyvät maasta toiseen mielensä mukaan. Kuuluisin siirtyminen lienee heinäkuussa alkava suuri vaellus, jolloin miljoonat ruohonsyöjät tulevat Masai Maran puolelle mehevän ruohon perässä. Me siirryimme tänään pakettiautolla hetkeksi aikaa Tansanian puolelle. Puistojen ja maiden rajalla on kivipaaluja, joiden toisessa reunassa on kirjain T (Tansania) ja toisessa K (Kenia). Viisumeja ei tällä alueella tarvita, kyseessä on ikään kuin ei kenenkään maa.

Kenian ja Tansanian rajalla.

 

Tämä lisko oli tainnut lainata Hämähäkkimiehen asua.

Toisesta safaripäivästämme tuli loppujen lopuksi todella hyvä. Aamupäivällä näimme paviaaneja sekä samoja eläimiä kuin eilen. Lounasaikaan pääsimme erään joen rantaan. Joella elelee noin 2000 virtahepoa, joten niiden näkemiseen sai suhtautua asenteella ”mennään katsomaan niitä virtahepoja.” Näimme kymmeniä virtahepoja, jotka olivat vedessä paossa auringonpaahdetta. Jotkut niistä ääntelivät ja uhittelivat toisilleen. Samassa joessa eleli myös Niilinkrokotiileja. Joskus nämä kaksi lajia tappelevat keskenään. Virtahepo vie yleensä voiton. Virtahepo on yksi maailman vaarallisimmista eläimistä, jota myös hurjan krokotiilin on syytä varoa. Onneksi virtahevot eivät yleensä nouse vedestä kuin vasta auringonlaskun aikaan, joten meidän ei joen varrella kävellessämme tarvinnut noita hirviöitä pelätä. Meillä oli myös metsänvartija aseineen turvanamme. Suurimman Niilinkrokotiilin näimme kylläkin ilman vartijan läsnäoloa matalalta sillalta kävellessämme sinne lounaan jälkeen. Onneksi krokotiili vain lämmitteli auringossa, eikä välittänyt meistä.

Niilinkrokotiili

 

Iltapäivällä hyvä vire jatkui. Näimme apinoita, kirahveja, leijonia sekä paljon norsuja ja sakaaleja.Päivän kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti kahden gepardiuroksen näkeminen lähietäisyydeltä. Gepardit makailivat heinikossa ja lähettyville kerääntyi paljon autoja seuraamaan näitä upeita kissaeläimiä. Gepardit tähyilivät kauas leijonien suuntaan. Leijona voi vahingoittaa gepardia, mutta koska gepardi on leijonaa nopeampi, se pääsee kyllä yleensä karkuun, tosin valppaana on oltava. Seurasimme gepardeja pitkän aikaa. Kyllä ne olivat kauniita!

Gepardiveljekset tähyilemässä leijonien suuntaan.

 

Päivä 3: Masai Mara – Lake Nakuru

Tänään vaihdoimme maisemia. Istuimme kuusi tuntia autossa ja taitoimme matkaa kohti Lake Nakurun kansallispuistoa. Matkalla näimme monia ruohonsyöjälaumoja, myös kirahveja. Nakurun kansallispuisto on Masai Maran aluetta selvästi pienempi, joten iltapäivän ajelu siellä riitti mainiosti. Jo aiemmin näkemiemme eläinten lisäksi bongasimme täällä paljon erilaisia lintuja, kuten pelikaaneja ja flamingoja sekä sarvikuonoja. Osa sarvikuonoista oli lyöttäytynyt puhvelilaumoihin, osa ruokaili omalla porukalla. Täällä näkemämme sarvikuonot olivat vaaleampia kuin Etelä-Afrikan lajitoverit, johtuen kuulemma maaperästä. Kaikki näkemämme sarvikuonot ovat olleet ns. valkoisia sarvikuonoja, mustia sarvikuonoja emme ole onnistuneet vielä näkemään.

Sarvikuonoemo poikasineen.

 

Lake Nakurun kansallispuistossa näimme ensimmäistä kertaa elämässämme eläimen saalistavan ja tappavan saaliinsa. Sakaalipariskunta oli löytänyt loukkaantuneen thomsoningasellin. Ensin näytti siltä, että ne leikkivät gasellin kanssa. Sitten huomasimme, että tästä onkin leikki kaukana. Sakaalit näykkivät gasellia eri suunnista ja saivat lopulta vahingoitettua gasellia niin paljon, ettei se enää noussut maasta. Ne alkoivat syödä gasellia sen vielä eläessä. Tämä on tyypillistä hyeenalle ja sakaalille. Esimerkiksi leijona on siinä mielessä armollinen saalistaja, että se tappaa saaliinsa, ennen kuin iskee hampaat sen lihaan, mutta nämä viheliäiset sakaalit söivät gasellin elävänä. Tosin jossain vaiheessa  toinen sakaaleista kävi gasellin kaulapuolessa ja tämän jälkeen gaselli ilmeisesti lopullisesti kuoli. Muu gasellilauma seurasi tilannetta etäämmältä. Tällaista on luonnon kiertokulku Afrikassa.

Sakaalikaksikko hyökkäämässä thomsoningasellin kimppuun eri suunnista.

 

Tulimme myöhemmin katsomaan, miten sakaaleiden illallinen oli edennyt. Maassa makasi yllättäen toinenkin kuollut thomsoningaselli ja sen kimpussa oli kaksi muuta sakaalia. Sakaaleilla oli oikea onnenpäivä. Olimme juuri lähdössä paikalta katselemaan vähän kauempana näkyviä kirahveja, kun saimme hälytyksen autossa olevan radiopuhelimen kautta. Muutaman kilometrin päässä oli havaittu leopardi!

Sen jälkeen pöllysi hiekka, kun kiiruhdimme leopardin suuntaan. Leopardi on se vaikein eläin nähdä näistä kaikista Afrikan suurista nisäkkäistä, joten jos sen näyttäytymisestä tulee tieto, kaikki muu unohtuu. Autoja kulki jonossa pitkin hiekkatietä.  Tien varrella olisi ollut neljä sarvikuonoa erittäin hyvällä kuvauspaikalla, mutta emme ehtineet  pysähtyä niitä valokuvaamaan. Jännitimme eniten sitä, ehtisimmekö ajoissa näkemään leopardin.

Matka tuntui pitkältä. Viimein havaitsimme tiellä ison joukon autoja ja silloin tiesimme, että siellä leopardi olisi. Ajoimme joukon jatkeeksi ja sitten näimme sen – upea kissaeläin makaili puunrungon haarassa melko lähellä maata ja me pääsimme näkemään sen n. 10-15 metrin päästä. Tämä oli meille kyllä melkein unelmien täyttymys. Etelä-Afrikassa näimme vain vilauksen leopardista kaukaa, mutta nyt saimme seurata tätä petoa ihan mukavan aikaa ja vielä läheltä. Aurinko paistoi matalalta ja sen valo lankesi leopardiin juuri sopivassa kulmassa saaden sen turkin hehkumaan kullankeltaisissa ja –punertavissa väreissä. Kyseessä oli komea uros. Leopardi makaili aikansa puussa ja laskeutui sitten  maahan. Heinikossa sen liikkeitä oli vaikea seurata. Näimme sen tallustelevan pehmeän kissamaisesti eteenpäin. Kenties se suunnitteli päivällisenhankintapuuhia. Lähdimme hyvillä mielin kohti Nakurun kaupunkia ja hotellia. Safarin kolme ensimmäistä päivää olivat kyllä täyttäneet odotuksemme täysin. Olimme jo ensimmäisten päivien aikana onnistuneet bongaamaan The Big Fiven eli suuren viisikon (puhveli, leijona, norsu, sarvikuono ja leopardi) ja vielä olisi edessä monta uutta päivää!

Komea leopardiuros esittäytyi meille makailemalla puussa.

 

Päivä 4: Lake Nakuru – Mt. Kenya

Tässä vaiheessa täytyy todeta, että tämä meidän ”safarimme” ei oikeastaan ole pelkkä safari, vaan kyseessä on pikemminkin Kenian kiertomatka. Neljäntenä päivänä suuntasimme Nakurulta Mt. Kenyan kansallispuistoon. Ohjelmassa oli puolentoista päivän vaellus Kenian korkeimmalle ja Afrikan toiseksi korkeimmalle vuorelle Mt. Kenyalle. Emme ehtisi vaeltaa huipulle asti, sillä siihen pitäisi varata aikaa vähintään viisi päivää. Matkalla Mt. Kenyan kansallispuistoon pysähdyimme päiväntasaajalle. Kyllä, päiväntasaaja sattuu kulkemaan Kenian halki ja me olimme menossa kohti pohjoista pallonpuoliskoa. Pysähdyspaikalla eräs paikallinen mies havainnollisti meille yksinkertaisella vesikokeella, että olimme oikeasti juuri päiväntasaajalla. Pohjoisella pallonpuoliskolla vesi pyöri myötäpäivään valuessaan läpi astiassa olevasta reiästä toiseen astiaan. Ei tarvinnut siirtyä kuin joitakin metrejä eteläisen pallonpuoliskon puolelle, kun vesi pyörikin valuessaan vastapäivään. Ja sitten kun olimme tismalleen päiväntasaajalla, vesi ei enää pyörinyt mihinkään suuntaan, vaan valui vain alas reiästä.

Tulitikun pyörimissuunta vedessä muuttui, kun siirryimme pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle pallonpuoliskolle.

 

Kuljimme vielä uudelleen päiväntasaajan läpi, kun aloitimme vaelluksen ylös Mt. Kenyan rinnettä. Silloin siirryimme pohjoiselta pallonpuoliskolta takaisin eteläiselle pallonpuoliskolle. Meillä olisi edessä yö korkealla vuorilla, joten tavaraa piti ottaa mukaan jonkin verran. Makuupussit, silkkilakanat, kerrastot, pipot, hanskat, takit, housut yms. kulkivat rinkassa. Lisäksi kaksi kameraa, tietokone ja kaikki tilpenhöyrät kulkivat repussa, joka ei sekään ollut kevyt. Vettäkin piti olla mukana reilusti. Olihan meillä melkoiset lastit kannettavinamme. Mukaamme lähti kaksi paikallista, opas ja kokki. Safarioppaamme ja kuskimme saivat vapaailtapäivän ja illan. He jäivät hotelliin Nanyukin kaupunkiin.

Ensimmäisenä päivänä vaelsimme vain pari kolme tuntia. Näimme matkalla erikoisen apinalajin, colobusapinan. Tämä laji elelee korkealla puun oksistossa ja on erityisen hyvä hyppijä. Vahtivuorossa oleva apina tuijotti meitä valppaan näköisenä. Matkamme kulki koko ajan ylämäkeen. Aloitimme taivalluksen n. 2600 metristä ja päädyimme ylös n. 3300 metriin. Ensimmäisen päivän urakka päättyi Old Moses Camp- nimiseen leiriin, jossa oli muutama lautahökkeli. Seuraavana päivänä jatkaisimme sitten siitä ylöspäin.

Tässä olemme vielä vaelluksen alkutaipaleella. Ylitimme päiväntasaajan tämän kyltin kohdalla ja siirryimme uudelleen eteläiselle pallonpuoliskolle.

 

 

Nairobi – portti safarille

Kenia tuli mukaan matkaohjelmaamme vasta vähän aikaa sitten, mutta olimme pyöritelleet sitä mielessämme jo puolisen vuotta. Varasimme lennot Delhistä Nairobiin muutamia viikkoja sitten. Alunperin meidän oli määrä mennä pariksi viikoksi Nepaliin, mutta sadekauden ja mahdollisten lakkojen ja mielenosoitusten vuoksi päätimme lykätä Nepalin toiseen reissuun. Sinne voisi sitten matkustaa parempaan aikaan vuodesta joskus myöhemmin. Kenia oli ollut molempien haaveena jo pitkään. Joulukuisesta Etelä-Afrikan safarista jäi sen verran hampaankoloon, että päätimme suunnata pariksi viikoksi Keniaan. Tällä kertaa aioimme varata safarin itse paikan päältä Kenian pääkaupungista Nairobista.

Meillä oli yölento Nairobiin. Saavuimme perille viiden maissa aamulla. Kenian viisumin sai lentokentältä ja se maksoi 50 USD (n. 40 euroa). Etukäteen varaamamme hotellin kuski odotti meitä tuloaulassa ”Petri Rahkonen”- lappu kädessään. Aikaisin aamulla Nairobissa ei ole ruuhkia ja matka hotellille taittui puolessa  tunnissa.  Päiväsaikaan samaan matkaan voi tuhraantua useita tunteja.

Saimme huoneen ja pääsimme nukkumaan muutamaksi tunniksi. Lennolla tosin olimme molemmat nukkuneet hiukan. Jopa lentopelkoinen Anu nukahti koneessa, kun lento oli tasainen eikä ilmakuoppia juuri ollut.

Nairobissa saimme pitkästä aikaa kaivaa esiin pitkät vaatteet, kun lämpötilat tippuivat 20 asteen verran Intian lukemista. Päivisin lämpötila kipusi vain 23 asteeseen, yöllä se tippui jopa 15 asteeseen. Vaikka Nairobi sijaitsee lähellä päiväntasaajaa, on kaupungin korkeusero peräti 1660m merenpinnan yläpuolella. Alue on ylänköä, vuoria ei Nairobissa ole.

Nairobi on aika vaarallinen kaupunki. Vasta muutama päivä sitten luimme netistä kauppakeskuksessa tapahtuneesta pommi-iskusta ja varkaitakin on. Päiväsaikaan uskalsimme kävellä hotellilta keskustaan, mutta pimeällä kaduille ei ollut asiaa. Etsimme matkatoimistoja, joista olisimme voineet kysellä safareiden hintoja. Ajattelimme, että matkatoimistoja on keskustassa pilvin pimein, mutta emme nähneet kuin muutaman bussilippuja myyvän yrityksen. Ehkä olimme väärällä alueella. Ihmiset katselivat meitä uteliaiana. Jotkut tervehtivät meitä ja yrittivät saada meidät kauppoihinsa. Yllättävän rauhassa saimme kuitenkin olla esimerkiksi Intiaan verrattuna.  Nairobi kaupunkina ei ollut kummoinen, mutta jos aikoo safarille, on se paras paikka aloittaa safari.

Nairobin keskustaa pääsimme katselemaan myös hotellimme kattoterassiravintolasta.

 

Onneksi hotellillamme myytiin myös safareita. Pitkällisten keskustelujen ja pohdiskelujen jälkeen ostimmekin safarin omalta hotellilta. Saimme räätälöityä juuri meille mieluisan 12 päivän safarin. Safarilla olisimme kahdestaan, lisäksi kaksi kuskia lähtisi mukaamme. Tietenkin tällainen kahden hengen safari tuli kalliiksi, mutta ajattelimme, että satsataan siihen nyt kunnolla, kun kerran olemme tänne asti tulleet. Luvassa olisi viidessä eri luonnonpuistossa käyntiä ja suurten nisäkkäiden ja muiden Afrikan eläinten bongailua. Majoitukset tulisivat olemaan telttamökeissä ja hotelleissa.  Safarin viimeiset kaksi yötä tulisimme viettämään Mombasan rantakaupungissa.

Starttaamme safarille 3.6 ja päätämme sen 14.6 takaisin Nairobiin. Tavoitteenamme on nähdä jälleen koko suuri viisikko (The Big Five) ja onnistua nappaamaan hyviä kuvia. Etelä-Afrikassa suuren viisikon näkeminen onnistui, mutta leopardia pääsimme seuraamaan aika kaukaa. Nyt toiveissamme olisikin päästä lähemmäs tuota upeaa kissaeläintä. Muutkin kissaeläimet, kuten gepardi, kiinnostavat kovasti. Safari, täältä tullaan!

Suunnitelma valmiina! Ei muuta kuin kohti seikkailua…