Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Uusi ReissuRamos on syntynyt

perjantai, 10 maaliskuun, 2017

Destination LOMA perheeseen syntyi uusi ReissuRamos tasan viikko sitten (työnimetty Real Madridin tähtipelaaja Sergio Ramosin mukaan).

Nyt pistetään taas testiin kaikki ne uskomukset, mitä itsellämme on lapsen kanssa matkustamisesta. Koska nuo naperot tuppaavat olemaan omia persooniaan, voi olla, että kaikki ne keinot, jotka toimivat esikoisen kanssa eivät toimikaan uuden tulokkaan kanssa. Ajatuksena kuitenkin on edelleen jatkaa matkailua aktiivisesti vähän isompana perheenä ja hartaana toiveena onkin uusien tapojen omaksuminen, jos vanhat eivät toimi.

Esikoisen ensimmäinen lentomatka suuntautui pohjoiseen kahden kuukauden ikäisenä, ensimmäinen viikon ulkomaanreissu kolmen kuukauden ikäisenä Kreikkaan ja 8 kuukautisen kanssa matkasimmekin viideksi viikoksi Samui-Bangkok yhdistelmälle. Puoleentoista ikävuoteen mennessä esikoinen oli kolunnut Kreikkaa jo toiseen otteeseen, käynyt Itävallassa sekä Italiassa ja muuttanut asumaan Dubaihin. Pienelle miehelle aika hyvä suoritus.

Uuden tulokkaan ensimmäinen lentomatka tulee suuntautumaan mitä luultavimmin pohjoisen mummolaan ja ensimmäinen kesälomareissu Kreikkaan. Vaikka äidin sormet syyhyävätkin jo painamaan enteriä lentovarausten kanssa, maltetaan odottaa vielä pieni hetki, että nähdään vähän viitteitä persoonasta ja perusterveydestä. Sehän se tärkein juttu kuitenkin on.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana torstai, 16 maaliskuun, 2017 at 15:16

    Paljon onnea ReissuRamoksesta! Tehän olette reissanneet hurjasti esikoisen kanssa! Me aloitettiin aikanaan huomattavasti varovaisemmin ja jälkikäteen mietittynä – en tajua miksi! Vaikka esikoinen ei ollut mikään kaikista helpoin tapaus, niin olihan sitä vauvavuotta nyt kiva nautiskella muuallakin kuin kotona.
    .
    Toisen syntymää odotellessa (lasten ikäero alle 3v) kävin ihan samoja ajatuksia kuin sinäkin. Eka lomamatka kuitenkin varattiin Dubaihin (heh!) ennen kuin poika oli edes syntynyt. Vähän niin kuin sillä asenteella, että tuli mitä tuli, sinne mennään. Ja niinhän tämä toinenkin ipana huusi ekat kuukautensa koliikkia… huokaus. Mutta eipä siinä! Juuri senkin takia oli kiva vaihtaa välillä maisemaa, paljon helpompi se huutaminen oli henkisesti kestää kun maisemat vaihtui välillä ympärillä!
    .
    Oikein mukavaa kevättä sinne pienen nyytin kanssa! Jos muuten kiinnostaa kurkata, miten me reissaamme kahden kanssa, löytyy juttuja täältä: http://lahinna.blogspot.fi

    • Reply destinationloma sunnuntai, 19 maaliskuun, 2017 at 10:11

      Kiitos Kati, käyn ehdottomasti katsomassa teidän tarinoita kahden kanssa reissaamisesta. ? Iso hatunnosto teille, kun uskalsitte reissata myös koliikkivauvan kanssa. Täällä yritetään pitää varpaat ja sormet ristissä, että ReissuRamos olisi yhtä rauhallinen kuin isoveljensä. Mutta eiköhän se kesälomareissu tule lähiviikkoina varattua. ?

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.