Tällaista on lomailu maailman suurimmalla risteilijällä – katso kuvat

Helppoa risteilyelämää eksoottisissa kohteissa
Karibialla ja Välimerellä risteilevä Royal Caribbeanin Allure of the Seas -laiva on maailman suurin alus. 360 metriä pitkällä laivalla on tilaa jopa 5 400 matkustajalle, mutta kesken merenkäynnin iskevästä ahtaan paikan kammosta ei tarvitse kärsiä, sillä suurella aluksella riittää tilaa.
Allure of the Seas tunnetaan pitkistä Karibian-risteilyistä, mutta alusta voi kokeilla myös lyhyiden, parin päivän mittaisten risteilyjen muodossa. Risteilyillä alus vierailee useissa satamissa tarjoten matkustajille mahdollisuuden viettää päivän maissa ja tutustua lukuisiin kohteisiin yhden matkan aikana.
Matkustamisesta onkin tehty risteilyaluksen asiakkaille varsin helppoa: laukut puretaan risteilyn ensimmäisenä päivänä ja oma hytti toimii tukikohtana koko risteilyn ajan. Vaikka matkan aikana voikin vierailla monissa eri kohteissa, antaa risteily mahdollisuuden siitä huolimatta nukkua joka yö samassa paikassa.

Risteilyllä pääsee nauttimaan jopa kuninkaallisesta palvelusta, sillä laivahenkilökuntaa on aina yksi kolmea matkustajaa kohden. Hyvän palvelun lisäksi Allure of the Seas on tunnettu muun muassa erikoisesta keskuspuistostaan ja kävelykadustaan, joiden varrella sijaitsee lukuisia kahviloita ja myymälöitä. Kävelykadulla järjestetään risteilyjen aikana myös paraateja, jotka nostavat risteilytunnelman kattoon.
Ruoka ei lopu laivalla kesken
Syöminen on useimmille loman kohokohta, eikä sen suhteen tarvitse tehdä kompromisseja Allure of the Seas -aluksella. Risteilyn hintaan kuuluvat nimittäin paitsi aamiainen, lounas ja päivällinen mutta myös välipalat laivan useissa ravintoloissa ja kahviloissa. Laivan ravintolavalikoimassa on niin muhkeita buffet-ravintoloita kuin á la carte -ravintoloitakin, ja useimmissa paikoissa on myös omat ruokalistat lapsille.

Allure of the Seas hemmottelee nälkäisiä matkustajia kymmenien huipputasoisten ravintoloiden voimin. Risteilyn hintaan kuuluvat ruokailut laivan 15 ravintolan ja kahvilan lisäksi myös huonepalvelun kautta tilattuna. Lisäksi aluksella on lukuisia ravintoloita ja kahviloita joista voi ostaa herkkuja, jos hintaan kuuluvat tarjoilut eivät miellytä.
Yhden risteilyn aikana voi saada monenlaisia päivälliskokemuksia mutkattoman rennoista illallisista pukukoodilla varustettuihin hienostoillallisiin kapteenin kanssa, joten mukaan kannattaa pakata rentojen rantavermeiden lisäksi myös siistit illallisvaatteet, jotka sopivat tyylikkääseen ruokailuun.
Risteilyalus on todellinen viihdekeskus
Maailman suurimmalla risteilijällä riittää puuhaa jokaiseen makuun ja kaikenikäisille, sillä laivalla on yhteensä seitsemän eri teema-aluetta, joista voi valita suosikkinsa. Allure of the Seas on tunnettu asioista, joita ei ole aikaisemmin viety risteilijälle, ja laivalla onkin muun muassa merten ensimmäinen karuselli. Sen lisäksi tekemistä riittää surffaussimulaattoreiden, kiipeilyseinien, vaijeriliukuradan, luisteluradan, koripallokentän ja minigolfradan parissa.
Aktiiviset lomailijat voivat urheilla esimerkiksi juoksuradalla ja laivan kuntokeskuksessa, jossa järjestetään myös lukuisia ryhmäliikuntatunteja. Monien uima-altaiden lisäksi Allure of the Seasilla on myös oma kylpylä ja yli kymmenen poreammetta, joista käsin kelpaa ihastella ympärillä avautuvaa merimaisemaa.

Risteilyllä on monipuolisesti tekemistä myös lapsille, jotka voivat esimerkiksi tavata elokuvista tuttuja suosikkihahmoja, riehua vesipuistossa, katsella 3D-elokuvia sekä osallistua erityisesti lapsille järjestettyyn ohjelmaan, peleihin ja kilpailuihin. Laivalla toimii iltaisin lastenvahti, joka mahdollistaa aikuisille myös kahdenkeskisiä hetkiä. Nuorille on aluksella oma oleskelualueensa.
Allure of the Seasilla on mahdollisuus nähdä myös Broadway-musikaali, vesiteatteriesityksiä, luisteluesityksiä sekä lukuisia muita live-esityksiä. Iltaa voi jatkaa vaikkapa laivan suurella kasinolla tai jossakin aluksen lukuisista baareista, yökerhoista tai liveklubeista.
Majoitu oman makusi mukaan
Vuonna 2010 liikennöinnin aloittaneessa Allure of the Seasissa on 18 kantta ja huimat 37 hyttiluokkaa, joista matkustaja voi valita omiin tarpeisiin parheiten sopivan. Hyvin voi valita joko parvekkeella tai ilman, ja lisämaksusta hyteistä avautuu myös merinäköala.
Hyttiluokkavalikoimaan mahtuu monenlaisia hyttejä, ja tavallisten hyttien lisäksi laivassa on lukuisia sviittejä, joista suurin on 141 neliömetrin kokoinen hytti, joka on varustettu valtavalla, 78 neliömetrin kokoisella parvekkeella merinäkymiä unohtamatta.
Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Royal Caribbean
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







