Ulkoile ympäri vuoden – Nuuksion talvipäivä paljastaa talven parhaat palat
Retkiä ja ohjelmaa kaikenikäisille
Suomen luontokeskus Haltiassa järjestetään Talviluonnon päivä lauantaina 7. helmikuuta 2015. Tapahtuman tarkoituksena on innostaa ihmisiä nauttimaan talvisesta luonnosta. Haltia lähimaastoineen kuhisee päivän ajan monipuolista ajanvietettä, ja tapahtuman avulla voi lähteä esimerkiksi yön yli kestävälle retkelle talviseen Nuuksioon.
Tapahtumapäivän ohjelma on rakennettu lapsiperheet huomioiden, sillä lapsille järjestetään muun muassa ohjattua askartelua, ulkoleikkejä ja retkiä, joilla opetellaan tunnistamaan eläinten jälkiä. Tapahtumakentällä partiolaiset neuvovat perheen pienimmille retkeilyn perusniksit, ja Haltian viereisen Pitkäjärven jää kutsuu pilkkijöitä ja luistelijoita.
Talviluonnon päivä käynnistää Haltiassa Luontolauantai-tapahtumien sarjan. Joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina luontokeskuksessa tutustutaan yhteen Suomen luonnon osa-alueeseen. Maaliskuun 7. päivä on omistettu lapsille, ja myöhemmin keväällä on luvassa esimerkiksi opastettuja tutkimusretkiä Nuuksion luoliin.
– Luontoon kannattaa lähteä kaikkina vuodenaikoina. Haluamme kannustaa ihmisiä ulos myös talvella ja auttaa löytämään uusia lajeja ja harrastusmuotoja. Talviluonnon päivässä voi löytää tuoreita näkökulmia suomalaiseen talveen, vaikkapa pohtimalla sääilmiöitä päivystävän meteorologin vastaanotolla, sanoo Haltian asiakasneuvoja Heli Rekiranta.
Lähde: Suomen luontokeskus Haltia
Kuva: Flickr / Mikael Leppä