Hyppää sisältöön

Uskoisitko, että aivan Helsingin kupeesta löytyy tällaista erämaata? Katso kuvat ja lähde luontoretkelle

  • Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 21.08.2025
Harvassa maassa voi kokea vastaavaa: upea, suuri kansallispuisto pääkaupunkiseudulla. Suomesta sellainen kuitenkin löytyy, kyseessä on tietenkin Nuuksio.  

Kyyti kätevästi julkisilla

Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin kuntien alueella sijaitsevaan kansallispuistoon pääsee Helsingistä joko omalla autolla tai julkisilla liikennevälineillä. Julkisia käyttävän kannattaa kulkea junalla joko Espoon keskukseen tai Leppävaaraan ja jatkaa sitten bussilla. Espoon keskuksesta lähtevällä bussilla 245 pääsee kesäisin aina Kattilaan asti, ja se on hyvä kulkuväline myös jos haluaa vierailla suositussa luontokeskus Haltiassa.

Monet Nuuksion vaellusreiteistä lähtevät Haukkalammilta, jonne kertyy kävelymatkaa bussin 245 pysäkiltä noin pari kilometriä. Luontokeskuksen kohdalta pääsee sen sijaan suoraan monelle reitille, ja toinen vaihtoehto nopeammin metsään mielivälle on ottaa bussi 238 Leppävaarasta. Sillä pääsee kansallispuiston eteläosaan Siikarantaan ja Siikaniemeen, josta on lyhyt matka poluille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Omien eväiden nauttimiseen löytyy Nuuksion alueelta useita grillikatoksia ja nuotiopaikkoja. Vettä ei tarvitse välttämättä kantaa mukana, sillä Haukkalammilla on vesipiste. Ravintolapalveluja löytyy luontokeskuksesta sekä Hotelli Nuuksiosta.

Miksi Nuuksiossa kannattaa sitten käydä? Helpon saavutettavuuden lisäksi ainakin luonnon monipuolisuuden vuoksi.

Katso kuvat Nuuksion kansallispuistosta!

Visit Finland / Tea KarvinenNuuksio
Nuuksiossa voi paitsi patikoida myös sienestää ja marjastaa.
Marianne ZittingNuuksio, Espoo
Nuuksiossa on paljon järviä, joissa pääsee myös uimaan. Kuvassa Pitkäjärvi.
Visit Finland / Hendrik MorkelNuuksio, Espoo
Nuuksiossa on useita eri mittaisia vaellusreittejä.
Marianne ZittingNuuksio, Espoo
Nuuksion kansallispuistossa voi nauttia mäntymetsän tuoksusta.
Marianne ZittingNuuksio, Espoo
Nahkiaisenpolun varrella oleva näköalapaikka. Nahkiaisenpolku on esteetön, ja sen voi kiertää myös pyörätuolilla.
Visit Finland / Aku PollanenNuuksio, Espoo
Kansallispuistossa voi vierailla lyhyesti tai vaikkapa yön yli.
Marianne ZittingNuuksio, Espoo
Nuuksion luonto on monipuolista: metsiä, järviä ja jylhiä kallioita.
Marianne ZittingNuuksio, Espoo
Kansallispuistosta voi nauttia myös merkittyjen polkujen ulkopuolella.

Teksti: Marianne Zitting

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki, Suomi

Helsinki valittiin maailman kestävimmäksi matkailukohteeksi – lue viikon tärkeimmät matkailu-uutiset

Lyhdynkantajat Helsingin päärautatieasemalla

Helsingin päärautatieasemalle panimoravintola – lue viikon tärkeimmät matkailu-uutiset

Ilmaista tekemistä Helsingissä

Rahat vähissä? Kaiken tämän Helsingissä voi tehdä ilmaiseksi tai pikkurahalla – 14 vinkkiä

Ravintola Palace

Millaisia ovat Suomen Michelin-ravintolat? 8 paikkaa, joissa voit illastaa pitkän kaavan mukaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja