Turistit nakuilevat estottomasti Machu Picchulla – viranomaiset saivat tarpeekseen
Uutiset
Turistien nakuilulle loppu
Perun kuuluisin turistinähtävyys Machu Picchu on joutunut kävijöiden nakuilutempausten näyttämöksi, kertoo Huffington Post.
Helmikuussa verkossa levinnyt video rauniokaupungissa juoksevista alastomista kävijöistä on saanut paikalliset viranomaiset pöyristymään. Perun kulttuuriministeriö on tyrmännyt käytöksen ja kertonut suhtautuvansa siihen vakavasti.
Kyseessä ei ole yksittäinen tapaus, sillä nakukuvia on julkaistu myös blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Yksi paikan päällä riisuutuneista kävijöistä on israelilainen bloggaaja, joka kuvaa itseään alasti Latinalaisessa Amerikassa.
Turistien sikailu ei rajoitu pelkästään vaatteiden riisumiseen: Perussa viranomaiset ovat huolissaan myös merkittävien kivimuodostelmien käpälöinnistä.
Nähtävyyksiin on muun muassa maalattu graffiteja, kertoo uutissivusto News.com.au. Maalien pelätään tekevän raunioihin peruuttamattomia tuhoja.
Machu Picchulla onkin käynnistetty toimet epäkunnioittavan käytöksen kitkemiseksi. Viranomaisten mukaan alueen valvonta on kaksinkertaistettu ilkivallan lisääntymisen jälkeen.
Katso viranomaiset suututtaneet kuvat täältä.
Lähde: Huffington Post, News.com.au
Kuva: Flickr / szeke
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Lentoemännät rohkeina pelkissä hatuissa ja huiveissa – tämä matkailumainos nosti myrskyn
Tämä sinun tulee tietää lentokoneen vessoista ennen kuin yrität päästä kymppikerhoon
Lentoemäntä paljastaa salaisuuden: tämä on helpoin tapa päästä kymppikerhoon
Tämä suosittu lomakohde tunnetaan turisteja kaatavista gigoloista – väittävät tietävänsä, mitä nainen haluaa
Tästä salamyhkäisestä Italian saaresta et ole koskaan kuullutkaan – tunnettiin villeistä seksiorgioista
Hotelli kerää vieraidensa alastomia selfieitä – vain taiteelliset asennot kelpaavat
Ruotsalainen hotelliketju panostaa rakkauteen – hotelliyöstä rahat takaisin eron sattuessa
Hylätyssä seksimotellissa väitetään kummittelevan – kuvat saavat toivomaan, että paikka olisi edelleen auki