Hyppää sisältöön

Pariskunta lensi väärään maahan – huomasi matkatoimiston mokan vasta perillä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 30.11.2013
Mitä jos kauan odotettu loma veisikin väärään maahan? Brittipariskuntaa koetteli erikoinen kömmähdys.

Kömmähdys lyhensi lomaa

Meksikoon matkan varannut brittipariskunta tyrmistyi huomattuaan perillä kohteessa olevansa väärässä maassa. Meksikon San Jose del Cabo olikin muuttunut matkatoimiston virheen myötä Yhdysvaltojen Kaliforniassa sijaitsevaksi San Joseksi.

Daily Mailin mukaan pariskunta oli matkalla tapaamaan Meksikossa asuvaa tytärtään. Parivaljakko ei ollut huomannut virhettä lipuissa, vaan hoksasi olevansa väärässä maassa vasta kentällä, kun tytärtä ei löytynyt paikan päältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kahden eri San Josen kaupungin välillä on yli 2 400 kilometriä. Pariskunnan mukaan he joutuivat maksamaan 800 puntaa eli noin 960 euroa lennoista Meksikoon.

Matkanjärjestäjä on pahoitellut tapahtunutta, myöntänyt asiakkaille rahallisen korvauksen ja kommentoinut vastaavanlaisten tapausten olevan erittäin harvinaisia.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaavaa tapahtuu Iso-Britanniassa. Lokakuussa uutisoitiin naisesta, joka luuli varanneensa matkan Espanjan Granadaan, mutta huomasikin lennolla olevansa matkalla Grenadan saarelle Karibialle.

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / LukeMa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lennot Zürichiin

Edelweiss avaa uusia reittejä – Kittilästä ja Rovaniemeltä suorin lennoin Zürichiin

Sunclass Airlinesin lentokone Kööpenhaminan lentokentällä

Lomalennot eivät ole sitä mitä ennen – näin Tjäreborg ja Sunclass Airlines murtavat myyttejä pakettimatkoista 

Lennot Lontooseen

Norwegian aloittaa suorat lennot Rovaniemeltä Lontooseen ja Müncheniin

Veden juominen lentokoneessa

Kuinka paljon lennolla pitäisi juoda vettä? Tämän helpon ohjeen avulla vältät ikävän olotilan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja