Hyppää sisältöön

Luulitko, ettei lentomatka voi muuttua ahtaammaksi? Superjumboon tulossa 11-paikkaiset rivit

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 22.04.2015
Airbus A380 -lentokonetyyppi on käymässä ahtaammaksi lähivuosien aikana.

Superjumbo tiivistää istuinrivejään

Kukapa ei olisi joskus tuskaillut olematonta jalkatilaa ja ahdasta istuinta pitkällä lennolla? Puitteet ovat kuitenkin muuttumassa entistä ahtaammiksi.

Lentokonevalmistaja Airbus on julkistanut uuden suunnitelmansa A380-lentokonetyyppiä varten. Luvassa on entistä vähemmän glamouria matkailijoille: koneisiin aiotaan nimittäin mahduttaa yksi ylimääräinen istuinpaikka jokaiselle riville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tähän saakka A380-koneissa on käytetty kymmenpaikkaisia rivejä, joiden laidoilla on kolme istuinta molemmin puolin. Keskirivillä on puolestaan neljä istuinta. Uuden suunnitelman myötä jatkossa keskirivillä istuisi viisi matkustajaa.

Lentoyhtiöille uusi asettelu tarkoittaisi sitä, että koneeseen mahtuisi 544 matkustajaa entisen 525 matkustajan sijaan. Hyvänä uutisena Airbus suunnittelee lisäävänsä matkustamoon istuinten yläpuolella olevaa säilytystilaa.

Uuden 11-paikkaisen vaihtoehdon odotetaan olevan tarjolla vuodesta 2017 lähtien, mutta lentoyhtiöt voivat edelleen valita koneisiin kymmenpaikkaiset rivit. Esimerkiksi maailman parhaimpien lentoyhtiöiden joukkoon usein rankattu Emirates on päättänyt pysytellä vanhassa mallissa.

Maailman suurin matkustajakonetyyppi A380 tunnetaan myös lempinimellä superjumbo. Katso havainnekuva 11-paikkaisesta istuinrivistä täältä.

Lähde: Yahoo!
Kuva: Flickr / kalleboo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Veden juominen lentokoneessa

Kuinka paljon lennolla pitäisi juoda vettä? Tämän helpon ohjeen avulla vältät ikävän olotilan

Pariisi

Transavia avaa uuden reitin Lappiin – Kittilästä Pariisiin suorin lennoin

Tartto

Finnair keskeyttää lennot Tarttoon kuukauden ajaksi – syynä GPS-häirintä

Lennot Mallorcalle

Finnair pidentää suosittujen lomakohteiden kautta – suoria lentoja marraskuulle ja ympärivuotisen reitin paluu

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja