Lentojen myöhästymisiä ja peruutuksia – näin lakko vaikuttaa lentoliikenteeseen
Viivästyksiä saapuviin ja lähteviin lentoihin
Perjantaina 18. syyskuuta 2015 järjestettävä ammattiliittojen työnseisaus vaikuttaa lentoihin ja lentoasemien kulkuyhteyksiin ja palveluihin. Finavia yrittää parhaansa mukaan saada lentoliikenteen toimimaan työnseisauksen ajan mahdollisimman sujuvasti. Lentoasemien lennonjohto-, asemataso-, turvatarkastus- ja muut palvelut hoidetaan työnseisauksen aikana esimiesvoimin ja tilapäisjärjestelyin.
Mielenilmaus tulee aiheuttamaan lentoliikenteessä viiveitä sekä saapuvien että lähtevien lentojen osalta. Myöhästymisiä on odotettavissa erityisesti iltapäivän ja illan aikana. Matkustajien tulee seurata oman lentoyhtiön tai matkanjärjestäjän tiedotusta mahdollisten peruutusten ja aikataulumuutosten osalta. Finnair tiedottaa peruutuksista suoraan verkkosivuillaan, samoin Norwegian.
Finavia on tehostanut viestintäänsä verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Matkustajat saavat Finavian online-kanavista tietoa ja ohjeita lentoliikenteestä sekä lentoaseman palveluista, pysäköinnistä ja julkisesta liikenteestä. Tietoja päivitetään jatkuvasti, joten ohjeet kannattaa varmistaa vielä ennen matkalle lähtöä.
Saavu ajoissa lentoasemalle
Mahdollisten turvatarkastus- ja muiden palvelupisteiden ruuhkien vuoksi matkustajien kannattaa saapua lentoasemalle huomattavasti normaalia aikaisemmin.
Aikaa on syytä varata niin auton pysäköintiin, matkatavaran jättöön kuin turvatarkastukseenkin.
Kulkuyhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle
Liikenneviraston mukaan ainakin pääkaupunkiseudun tieliikenteessä on odotettavissa isoja ruuhkia. Matkoihin on siis hyvä varata riittävästi aikaa.
Kaikki pysäköintialueet Helsinki-Vantaalla ovat käytössä normaalisti. Matkustajien on mahdollista varata autolle pysäköintipaikka etukäteen Finavian verkkosivujen kautta ja näin varmistaa sujuva paikoitus. Lentoaseman parkkibussi kulkee terminaalin ja paikoitusalueiden välillä normaaliin tapaan.
Finnairin City Bus Helsingin keskustasta ajaa harvennetuin vuorovälein.
>> Lue myös: Pysähtyykö koko Suomi? Näin mielenilmaus vaikuttaa liikenteeseen
Lähde: Finavia
Kuva: Istockphoto