Näin pääsiäistä vietetään maailmalla – tiesitkö näistä erikoisista perinteistä?

Yhdysvallat: Valkoisen talon munanrullaus
Pääsiäiskirkkoa lukuun ottamatta Yhdysvaltojen pääsiäinen on kaupallinen tapahtuma, jonka keskeisimmässä roolissa ovat kauppojen hyllyissä notkuvat puput ja suklaamunat.
Mielenkiintoisin paikka viettää amerikkalaista pääsiäistä on pääkaupunki Washington D.C., jossa matkailijat voivat törmätä itse presidenttiin. Valkoisen talon piha avataan lapsille perinteistä munanrullausta varten, jossa osallistujat vierittävät kananmunia pitkän lusikan avulla.
Alueella järjestetään myös pääsiäismunien metsästys, joka kuuluu amerikkalaislasten rakastetuimpiin perinteisiin.
Ranska: kellojen hiljaisuus ja jättimunakas
Ranskalaisten kylien ja kaupunkien kirkonkellot lakkaavat soimasta pääsiäisen aikaan – legendan mukaan hiljaisuus johtuu kellojen matkasta Roomaan siunattaviksi. Paluumatkallaan kellot tiputtavat suklaamunia ja muita yllätyksiä puutarhoihin, joista lapset voivat käydä ne poimimassa. Pääsiäissunnuntaina reissusta palanneet kellot kalkattavat taas tuttuun tapaan.
Ranskan Hauxissa valmistetaan toisena pääsiäispäivänä valtavan kokoinen omeletti, josta saa syödäkseen miltei tuhatpäinen joukkio. Valtaisa omeletti vaatii yli 5 000 kananmunaa.
Tarina kertoo perinteen saaneen alkunsa siitä, kun Napoleon pysähtyi matkallaan pieneen ranskalaiseen kylään ja tilasi omeletin. Hän piti sitä niin maukkaana, että tilasi seuraavana päivänä koko armeijalleen vastaavanlaisen omeletin jättimäisessä koossa.
Puola: varaudu saamaan vettä niskaan
Puolassa toista pääsiäispäivää vietetään varsin hauskoissa tunnelmissa: paikallisen tradition mukaan juhlijat kastelevat toisensa vaikkapa pienellä vesiämpärillä tai vesipyssyllä.
Puolalaismiehet antavat paikallisille tytöille vesipesun osoittaakseen kiinnostuksensa – vanhan uskomuksen mukaan kastelluksi tuleminen tuokin naimaonnea. Puolassa matkailevien naisten kannattaa siis pitää varansa nurkan takana väijyvien vesipetojen varalta.
Argentiina: pääsiäinen kuluu herkutellen
Argentiinan pääsiäispyhiin kuuluu oleellisena osana pääsiäismunien vaihto perheen, ystävien ja työtovereiden kesken. Toinen argentiinalaisten suosima pääsiäisherkku on Rosca de Pascua -kakku.
Pääsiäiskirkon lisäksi myös ruoka näyttelee suurta roolia Argentiinan pyhäpäivissä: perheet kokoontuvaat yhteen grillaamaan ja nauttimaan ison yhteisen aterian. Kaupunkien toimesta Argentiinassa järjestetään yleensä aarrejahteja, joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua.
Espanja: Sevilla on pääsiäisen suosikkikohde
Katolisessa Espanjassa pääsiäiseen liittyvät voimakkaat uskonnolliset traditiot. Maan suosituin paikka viettää pääsiäistä on Andalusian Sevilla, jossa kaupungin 52 uskonnollisen veljeskunnan jäsenet järjestävät näyttäviä paraateja koko pääsiäisviikon eli Semana Santan ajan. Pyhät huipentuvat kukkien, tanssin ja herkkujen värittämiin juhlallisuuksiin.

Myös Espanjan Vergesissä on kiirastorstaina vilinää, kun ihmiset kokoontuvat keskiaikaisessa kylässä Dansa de la mort -kulkueeseen – suomeksi nimeltään kuolemantanssi. Kulkueeseen osallistuvat pukevat yllensä luurankoasut. Paraati kestää muutaman tunnin ja se etenee pitkin kaupungin katuja.
Italia: uskonnolliset perinteet tärkeässä asemassa
Katolisen kirkon keskuksessa Italiassa pääsiäistä juhlitaan näyttävin menoin. Suurelle osaa italialaisista pääsiäinen on joulun jälkeen merkittävin juhla.
Pitkäperjantaina Colosseumille kokoontuu tuhansia ihmisiä muistamaan Via Crucista, valtavan ristin ja palavien soihtujen ääreen. Pääsiäissunnuntaina tuhannet ihmiset kokoontuvat jälleen Vatikaaniin kuuntelemaan Paavin puhetta ja siunausta.
Italialaiset suklaamunat ovat omaa luokkaansa: kauniisti pakatut munat ovat hienoa suklaata ja niiden sisällä on tavallista muoviroinaa astetta parempia lahjoja kuten sormuksia ja muita koruja.
Suomi: virpomista ja kokkoja
Palmusunnuntaina suomalaiset lapset pukeutuvat noidiksi ja kiertävät lähitaloja virpoen – eli toivottaen tulevalle vuodelle onnea ja terveyttä. Palkaksi lapset saavat karamelleja. Virpominen suoritetaan värikkäästi koristelluilla pajunoksilla.
Muita suomalaisia perinteitä on muun muassa rairuohon kasvattaminen ja sen koristeleminen pienillä tipua muistuttavilla koristeilla sekä pääsiäiskokon polttaminen. Entisaikaan kokon savun uskottiin karkottavan noidat, jotka aiheuttivat etenkin kotieläimille pahaa pääsiäisen aikaan.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja




