Kuva:

Lähtisitkö kesäreissuun tällä? Katso video maailman pienimmästä asuntovaunusta

Kesä on autolomailijan kulta-aikaa. Lähtisitkö sinä kesäreissulle tällä uskomattomalla kulkupelillä?

Pieni, söpö ja käytännöllinen

Kesäisin teillä ja leirintäalueilla saattaa olla ruuhkaista. Omalle autolle ja vaunulle voi olla vaikea löytää paikkaa ja hermot kiristyvät kesäpäivän lämmössä helposti. Tilanteeseen on kuitenkin olemassa ratkaisu. QTvanille eli maailman pienimmälle asuntovaunulle löytyy aina tilaa!

QTvan on englantilaisen Yannick Readin keksintö. Mies kehitteli maailman pienimmän asuntovaunun, josta löytyy kaikki samat mukavuudet kuin isostakin. QTvanista löytyy yhden nukuttava sänky ja televisio, unohtamatta keittomahdollisuutta ja iltapäiväcocktaitarvikkeita.

– Halusin pitää kaiken pienenä, mutta käytännöllisenä. Lisäksi halusin, että QTvan näyttää hyvälle. Otin mallia 1940-luvun asuntovaunuista ja autoista, Read kertoo.

Asuntovaunua voidaan vetää perässä sähkömopolla. Aktiivilomailijat voivat kiinnittää sen polkupyörän perään. Pienen kokonsa ansiosta sen kanssa on näppärää liikkua lähes missä vain. Sillä pääsee jalkakäytäville ja jopa ostoskeskukseen. Matkustusvauhti ei tosin päätä huimaa.

– Parasta on, että QTvan aiheuttaa aina reaktion. Se saa ihmiset hymyilemään ja nauramaan, Read sanoo.

Yannick Read pääsi keksinnöllään Guinnessin vuoden 2015 ennätystenkirjaan.

Katso video ja ihastu maailman pienimpään asuntovaunuun!

Kuva: iStockphoto
Video: Guinness World Records

Päivitetty: 12.6.2015

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (3 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia