Santa Teresa – päivä paratiisissa

Valtameri vilvoittaa

Aamu sarastaa ikkunasta sisään kukkojen kiekuessa kilpaa ja röyhistellessä sulkiaan vihreällä pihamaalla. Pian kukonlaulu vaihtuu matalaksi mörinäksi, joka kaikuu palmujen latvoista mölyapinoiden vaihtaessa kuulumisia.

Ilma tuntuu kostealta ja hiostavalta risan kattotuulettimemme hapuillessa seisovaa ilmaa. Avaan äkkiä ikkunat ja ovet, jotta raitis ilma tulvisi sisään ja viilentäisi vaatimattoman vuokraluukkumme. Nappaan surffilautani kainaloon ja suuntaan kohti viilentävää Tyyntä valtamerta.

Matkalla aalloille silmäni osuvat tiellä kiemurtelevaan käärmeeseen, joka tuskin erottuu harmaasta asfaltista. Tunnen, kuinka sydämeni alkaa takoa kiihtyvää tahtia.

Pelikaanit aamiaisella

Merellä valtavat Santa Teresan aallot kaatuvat päälleni kuin murtuvat seinät. Yritän epätoivoisesti sukeltaa aallon läpi sen imaistessa minut pyörteisiinsä. Haukon ilmaa aallon riepoteltua voimatonta ruhoani. Virtausten taantuessa, kun aalto on hellittänyt otteensa, saan hetken tyyntä kivutakseni takaisin laudan päälle.

Töyryjä odotellessani pelikaaniparvi lentää yli muodostaen taivaalle V:n muotoisen kuvion. Yhtäkkiä kuvio hajoaa lintujen syöksyessä nokka edellä kohti vedenpintaa nappaamaan pinnassa oivia kaloja aamiaisekseen. Vaikka olen yksin vedessä, voin aistia merenalaisen maailman, joka kuhisee elämää alapuolellani.

Aaltoja ja joogaa

Aalloista nauttimisen jälkeen päätän säästää viimeiset voimani Hotel Pranamarin joogatunnille, joka pidetään aina aamupäivisin. Indonesialaistyylisen joogasalin ikkunoista näkymät siintävät kauas merelle. Keskittyneet oppilaat taipuvat mitä omituisimpiin asentoihin.

Naapurista raikuu paikallinen tervehdys pura vida, joka tarkoittaa puhdasta elämää.

Barrakudankalastajat aalloilla

Nautittuani jokapäiväiset nokoset rennossa riippumatossa banaanipuun katveessa, alan valmistautua illan kalastusreissuun lähellä Cabo Blancon luonnonpuistoa.

Paikallisen mönkijävuokraamon omistaja on tarjoutunut viemään minut ja ystäväni illaksi merelle pienellä värikkäällä paatillaan.

Moottori sauhuaa kipparin kaasuttaessa sopiville kalastusapajille. Merestä nousee valtavia vonkaleita tonnikalojen, punanapsijoiden ja barrakudien polskiessa pintavedessä.

Merestä suoraan pannulle

Amerikkalaisen kanssamatkustajan hymy leviää korvasta korvaan miehen onkiessa merestä järjettömän kokoisia eväkkäitä, jotka saavat suuni loksahtamaan ammolleen. Punainen vonkale painaa ainakin 20 kiloa. Toinen kanssamatkustaja nostaa kalan käsivarsilleni, ottaa kuvan minusta ja punavalkoisena kimaltelevasta napsijasta.

Muutaman tunnin virvelinheiton jälkeen taivas tummuu pilvistä ja alkaa salamoida. Kippari kääntää nokan kohti rannikkoa ja suuntaa takaisin Malpaisiin.

Punanapsijakalan filee paistuu voisella pannulla kalastuskomppanian odotellessa herkkuateriaa nauttiskellen tacoja, tuoretta guacamolea ja siemaillen paikallista Imperial-olutta.

Kalastusreissun elävät legendat istuvat pöydässä hehkuttaen päivän saalista, joka yllätti lajin vannoutuneet harrastajatkin. Kala maistuu taivaalliselta.

Katri Lehmussaari