Hyppää sisältöön

Tätä kiireiset matkustajat miettivät lentokentällä: voiko rajatarkastusautomaattiin mennä kaksi kerralla?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.05.2018
Lentoasemien rajatarkastusautomaatit nopeuttavat passintarkastusta, mutta paikoin hitaasti toimivat automaatit saavat miettimään, voisiko tarkastusta jättää väliin.

Yksi kerrallaan rajatarkastusautomaattiin

Kiirehtiminen lentoasemalla on tuttua useimmille matkailijoille, sillä esimerkiksi vaihtuva lähtöportti tai ajantajun katoaminen tax free -myymälässä tai lentokenttäloungessa aiheuttaa kiirettä. Myös kokeneiden matkailijoiden tapa saapua lentoasemalle vain hetkeä ennen koneeseennousun alkamista on varma tapa taata kiire.

Lentoasemalla kiirettä voi lisätä myös rajatarkastus, johon matkustajat eivät välttämättä huomaa varata aikaa. Tavalliseen aikaan esimerkiksi Helsinki-Vantaan rajatarkastuksessa ei ole pitkiä jonoja, mutta ruuhka-aikana tarkastuspisteessä voi joutua odottelemaan. Ratkaisu odottamiseen ei kuitenkaan ole jättää rajatarkastusta väliin astumalla automaattiin toisen henkilön kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos matkustaja yrittää tietoisesti välttää rajatarkastuksen, on Rajavartiolaitoksen mukaan kyseessä rikoslain 17 luvun 7 pykälän mukainen valtionrajarikos. Siitä voi saada enimmillään kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.

– Olennaista rikosepäilyssä on rajatarkastuksen välttäminen. Jos tarkoituksena on välttää toisen ihmisen osalta rajatarkastus, silloin saattaa tulla kysymykseen valtionrajarikos, kertoo rikostorjuntayksikön päällikkö Juho Vanhatalo Suomenlahden merivartiostosta.

Rajatarkastusautomaatista ei siis kannata yrittää mennä läpi toisen henkilön kanssa samanaikaisesti. Vahingossa valtiorajarikosta ei kuitenkaan voi tehdä, sillä rikos on rangaistava vain, jos se on tahallinen.

– Kukaan ei voi vahingossa syyllistyä valtiorajarikokseen siksi, että tekee pienen virheen laitetta käyttäessä, Vanhatalo jatkaa.

Lähde: Finavia
Kuva: Inka Khanji

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lennot Lontooseen

Norwegian aloittaa suorat lennot Rovaniemeltä Lontooseen ja Müncheniin

Veden juominen lentokoneessa

Kuinka paljon lennolla pitäisi juoda vettä? Tämän helpon ohjeen avulla vältät ikävän olotilan

Pariisi

Transavia avaa uuden reitin Lappiin – Kittilästä Pariisiin suorin lennoin

Tartto

Finnair keskeyttää lennot Tarttoon kuukauden ajaksi – syynä GPS-häirintä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja