Lentoaseman turvatarkastus

Joko kuulit tästä? Vyötä ei enää tarvitse riisua lentokentän turvatarkastuksessa

Lentokentän turvatarkastuksen uusi teknologia tekee suomalaisten lentokenttien turvatarkastuspisteiden läpäisemisestä aiempaa helpompaa myös matkustajille.

Vyö pois vain erityisestä hälytyksestä

Kotimaan lentoasemien turvatarkastuspisteissä ei tarvitse enää jatkossa ottaa vyötä pois mikäli portti ei hälytä erikseen vyön vuoksi. Tämä uutinen on matkailijan kannalta odotettu, sillä se nopeuttaa ja helpottaa turvatarkastuksen läpäisyä.

Lentoasemien turvatarkastuspisteiden ohjeet muuttuvat jatkuvasti uudistuvan turvatarkastusteknologian myötä, ja Suomen lentoasemien uusi ohjeistus johtuu juurikin teknologian muutoksesta.

– Matkustajien kannalta räjähdysainejäämäilmaisimien eli snifferien käyttöönotto on mahdollistanut sen, että vyötä ei enää tarvitse ottaa pois päältä turvatarkastukseen tultaessa, sanoo Finavian turvapalvelujen esimies Joni Pekkanen.

Vyö tulee kuitenkin edelleen poistaa, mikäli portti hälyttää sen vuoksi erikseen.

Suomalaisilla lentoasemilla kokeillaan tiuhaan tahtiin uusia teknologioita, ja lentokentällä on ollut testikäytössä esimerkiksi kasvojentunnistus. Tulevaisuuden uutuuksista Pekkanen odottaa erityisesti uutta käsimatkatavaroiden läpivalaisulaitetta.

– Se voisi mahdollistaa tulevaisuudessa sen, että tietokonetta ja nesteitä ei tarvitse ottaa enää käsimatkatavaralaukusta erilleen. Ensimmäinen kosketus näihin läpivalaisulaitteisiin voi teoriassa olla meillä mahdollista jo 3–5 vuoden kuluttua, Pekkanen sanoo.

Lähde ja kuva: Finavia

Päivitetty: 16.5.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (2 votes, average: 3.50 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia