Muista rajoitukset! Tämä lentoyhtiö paljastaa tehostavansa käsimatkatavaroiden tarkkailua
Huomioi rajoitukset pakatessa
Lentoyhtiö Flybe kertoo tarkkailevansa jatkossa tehostetusti matkustajien käsimatkatavaroiden kokoa ja painoa sekä lähtöselvityksessä että portilla. Valvontaa tiukennetaan kaikilla lennoilla.
Sallittujen käsimatkatavaroiden määrä tai mitat eivät muutu. Suurin sallittu käsimatkatavaroiden yhteispaino on edelleen kahdeksan kiloa. Käsimatkatavarana saa kuljettaa matkalaukkua, jonka mitat ovat 55cm x 40cm x 20cm.
Lisäksi matkatavaroina saa olla pieni käsilaukku, sateenvarjo, kamera tai pieni kameralaukku, päällystakki, kohtuullinen määrä luettavaa sekä kävelyä helpottavia apuvälineitä kuten kävelykeppi.
– Kun käsimatkatavaroiden koko pysyy sallituissa rajoissa, ne mahtuvat helposti matkustamon säilytystiloihin. Näin matkustaminen lennoillamme on turvallista ja entistä sujuvampaa, toteaa Flyben asiakaspalvelusta vastaava johtaja Johanna Vilen.
Lentoyhtiö kehottaa erityisesti lähtöselvityksensä verkossa tai itsepalvelupisteessä tekevien matkustajien kiinnittämään huomiota käsimatkatavaroidensa painoon ja kokoon.
Yhtiö suosittelee varaamaan mahdolliset ruumaan menevät laukut jo lentolippujen ostamisen yhteydessä.
Lähde ja kuva: Flybe