Hyppää sisältöön

Suljettu saari aukeaa turisteille Helsingissä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 26.09.2013
Helsinkiin aukeaa ensi keväänä uusi saarikohde.

Lauttaliikenne alkaa historialliselle saarelle

Ensi keväänä Helsingissä aukeaa kävijöille Suomenlinnan ja Kauppatorin välissä sijaitseva Lonnan saari, jonka etäisyys mantereesta on vain 1,5 kilometriä.

Aiemmin muun muassa armeijan käytössä varastopaikkana toiminut historiallinen saari palveli magneettisuuden poistoasemana vuodesta 1944 aina 60-luvun loppupuolelle saakka. Asemalla poistettiin aluksista runkojen ja koneiden magneettisuus, jotta ne saataisiin immuuneiksi magneettimiinoja vastaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saaren omistus ja hallinnointi siirtyi vuonna 1999 Puolustusvoimilta Suomenlinnan hoitokunnalle.

Pikkusaaren seitsemää rakennusta on kunnostettu asteittain. Tavoitteena on rakentaa saarelle muun muassa ravintola, kokoustilat, galleria, spa ja yleinen sauna vuoteen 2016 mennessä.

Säännöllisen liikenteen saarelle on määrä alkaa toukokuussa 2014. Ensi kesän suunnitelmissa ovat jo ravintola, kokoustilat ja myymälät.

Lähde: Fregatti
Kuva: Visit Finland

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hobo Hotel Helsinki

Tältä näyttää Helsingin uusin hotelli – Tukholmasta tuttu Hobo Hotel avautui ydinkeskustaan

Hotelli U14, Helsinki

U14 on leikkisä design-hotelli keskellä Helsinkiä: perheomisteinen, mutta osa jättiketjua

Aamiaisannos lautasella

Helsingin herkullisimmat hotelliaamiaiset – 10 vaihtoehtoa

Helsingin iltapäiväteet

Iltapäivätee Helsingissä – katso neljä erilaista vaihtoehtoa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja