Ryanairin tempaus suututti matkustajan – vessapaperirulla lensi eläkeläisen kasvoihin
Erikoinen kisa Ryanairin lennolla
Manchesterista Teneriffalle Ryanairin lennolla matkustanut 29-vuotias mies närkästyi matkustamohenkilökunnan järjestämästä kilpailusta, kertoo Daily Mail.
Matkustamohenkilökunta kannusti matkustajia osallistumaan vessapaperirullilla toteutettuun heittokilpailuun, jonka palkinnoksi luvattiin matkustajan mukaan ilmaista alkoholia.
Kilpailussa matkustajat jaettiin kahteen joukkueeseen, jotka muodostuivat istuinriveistä pituussuunnassa. Tarkoituksena oli kuljettaa vessapaperirullaa koneen toiseen päähän heittämällä sen edessä istuvalle.
Mies kertoo Daily Mailille jättäytyneensä kisan ulkopuolelle. Vessapaperirulla osui kuitenkin kilpailun tuoksinassa sekä hänen päähänsä että vieressä torkkuneen eläkeläisen kasvoihin. Miehen mukaan matkustamohenkilökunta käyttäytyi epäammattimaisesti ja välinpitämättömästi.
Matkustajan mukaan kilpailun päätyttyä stuertti kertoikin kyseessä olevan pila. Ilmaista alkoholia ei siis ollut tarjolla lupausten mukaisesti.
Ryanair on myöntänyt lennolla järjestetyn leikkimielisen kilpailun, mutta kiistänyt tarjoukset ilmaisista alkoholijuomista. Halpalentoyhtiön mukaan suurin osa lennolla matkustaneista asiakkaista nautti tempauksesta.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / Cha già José