Hyppää sisältöön

Näin vältät Schumin kohtalon – katso rinneturvallisuusvinkit

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 03.01.2014
Viime aikojen traagiset lasketteluonnettomuudet herättävät keskustelua rinneturvallisuudesta.

Muista turvallisuusohjeet rinteessä

Saksalainen formulalegenda Michael Schumacher makaa parhaillaan koomassa Grenoblen kaupungissa Ranskassa. Viime viikonloppuna Meribelin hiihtokeskuksessa tapahtunut lasketteluonnettomuus jätti Schumacherin kriittiseen tilaan, joka on vaatinut jo useamman leikkauksen.

Myös suomalaismiehen kuolema Itävallan Alpeilla on järkyttänyt laskettelijoita. Lumivyöry koitui rinteiden ulkopuolella laskeneen miehen kohtaloksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Talvimatkailusivusto Lumipallo.fi:n toimitusjohtaja Antti Hurskainen on seurannut Schumin tilannetta, josta tihkuu jatkuvasti erilaisia tietoja.

– Todella ikävä sattuma kaiken kaikkiaan. Tarkemmin tapahtuneesta tietämättä on turha spekuloida mikä meni vikaan. Pää edellä on ilmeisesti päädytty kiveen, kypärä lienee kuitenkin suojannut jossain määrin iskulta. Tämä on muistutus siitä, että aika ajoin rinteessä sattuu pahoja tapaturmia, sanoo Hurskainen.

Oman rinneturvallisuutensa takia laskettelumatkailijan kannattaa ehdottomasti käyttää kypärää ja pysytellä omaa tasoaan vastaavilla reiteillä. Vapaalasku sopii vain riskit tiedostaville kokeneille harrastajille.

>> Lue laskettelijan turvallisuusvinkit

Kuva: Flickr / Photos from SkiStar

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Laskettelu Alpeilla

Finnair aloittaa lennot Lyoniin – lähde helposti Ranskan Alpeille

Åre, Ruotsi

Kokeile yllättävää laskettelukohdetta: maailman halvimmissa rinteissä maksat vain viidenneksen Suomen hinnoista

Espanjan Granadasta pääsee myös laskettelemaan

Lunta niskaan rantalomailijoille – tällaista Espanjaa et ole ennen nähnyt

Rukan hiihtokeskus

Hiihtokausi käynnistyy ympäri Suomea – näissä keskuksissa pääset jo laskemaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja