Mitä nämä ihmiset oikein ajattelivat? Turistien älyttömimmät valitukset – Top 10
Turistien järjettömimmät valitukset
Asiakaspalveluammateissa törmää mitä erikoisempiin valituksiin ja odotuksiin – eikä matkailu tee asiassa poikkeusta.
Matkatoimistot ja hotellit keräsivät yhteen turistien älyttömimmät valitukset, joiden perusteella matkailijat pitävät alan ammattilaiset kiireisinä erikoisine vaatimuksineen. Lue kymmenen poimintaa ja häkelly – vai oletko joskus syyllistynyt samaan?
Näin turistit valittavat
1. Brittituristien kotimatka Jamaikalta kesti yhdeksän tuntia, kun taas amerikkalaismatkailijat selvisivät kolmen tunnin lennolla. Asiakas koki asian epäreiluksi.
2. Asiakkaiden täytyi jonottaa ulkona päästäkseen veneeseen – ilman ilmastointia.
3. Puerto Vallartan laiskat kauppiaat sulkivat liikkeensä iltapäivällä, vaikka asiakas olisi saattanut tarvita jotain juuri siestan aikaan.
4. Kukaan ei kertonut matkailijoille, että vedessä olisi kaloja. Lapset säikähtivät moista ilmiötä.
5. Kuoppaiset tiet estivät opaskirjan lukemisen automatkalla. Mielenkiintoiset paikat jäivät täten kokematta.
6. Hiekka ei ollut kohteessa yhtä valkoista kuin esitteessä – vaan pikemminkin keltaista.
7. Matkailija valitti huoneessaan häiritsevästä oudosta surisevasta äänestä, josta tämä syytti ilmastointia. Uudessa huoneessa kävi ilmi, että syy surinaan oli matkalaukussa käynnistynyt sähköhammasharja.
8. Turisti pettyi, kun kengurut eivät loikkineetkaan pitkin Sydneyn katuja.
9. Auringonotto yläosattomissa aiheutti vaikeuksia erään naisen aviomiehelle, joka olisi vain halunnut rentoutua kaikessa rauhassa.
10. Goalla lähes jokainen ravintola tarjosi currya, vaikka matkailija ei pitänyt tulisesta ruoasta.
Lähde: News.com.au
Kuva: Flickr / ellhoisa