Hyppää sisältöön

Mikä söpöläinen! Jääkarhunpentu ottaa ensimmäisiä askeliaan hellyttävällä videolla

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 11.01.2014
Toronton eläintarhan jääkarhunpentu opettelee parhaillaan kävelemään.

Jääkarhupennun ensimmäiset askeleet

Toronton eläintarhassa marraskuussa syntynyt jääkarhunpentu on ottanut ensiaskeleitaan.

Eläintarhassa poikasen kehitystä on seurattu riemulla, sillä pennun kaksi sisarusta kuolivat lähes heti syntymänsä jälkeen, eikä kolmannenkaan eloonjääminen ollut itsestäänselvyys.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eläinpuiston mukaan vielä nimeämätön jääkarhunpentu on kehittynyt hyvin. Poikasen silmät ovat auenneet ja tämä on alkanut saada hampaita. Poikasta tarkkaillaan vuorokauden ympäri huoneessa, joka on ilmastoitu jääkarhujen mukavuutta ajatellen.

Hoitajien mukaan varsinaisena selviytyjänä pidetty pentu alkaa jo olla aktiivinen ja leikkisä ja tuoda omaa persoonaansa esiin.

Toronton eläintarha kertoo tekevänsä yhteistyötä uhanalaista jääkarhua suojelevien järjestöjen kanssa. Eläinpuistossa jääkarhujen asuttama Tundra Trek on keskittynyt tutkimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia jääkarhuille.

Videota poikasen ensiaskelista on katsottu muutaman päivän aikana jo lähes kaksi miljoonaa kertaa. Katso otuksen hellyttävät yritykset kävellä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde ja kuva: Toronto Zoo
Video: YouTube / Toronto Zoo

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Päiväretket Gdanskista – nämä 4 kohdetta voit yhdistää helposti kaupunkilomaan

Eläinten vanhainkoti Ylistarossa

Kävijän sydän sulaa – tällaisia ovat Suomessa toimivat eläinten vanhainkodit

Kuka vain voi tehdä helpon virheen, jolla on kohtalokkaat seuraukset – älä tue eläinten kaltoinkohtelua lomallasi

Puola, Gdansk

Gdansk lasten kanssa – viisi käyntikohdetta koko perheelle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja