Lentomatkustaja, huomioi tämä! EU:n uusi nesteasetus voimaan tällä viikolla
Huomioi muutokset turvatarkastuksessa
Finavia muistuttaa lentomatkustajia EU:n uuden nesteasetuksen voimaantulosta perjantaina 31. tammikuuta. Nyt on entistä tärkeämpää, että turvatarkastukseen tultaessa matkustajat muistaisivat ottaa käsimatkatavaroista pois kaikki nesteet ja antaa ne läpivalaistavaksi.
– Kaikki laukkuihin unohtuneet nesteet kuten kosmetiikka- ja hygieniatuotteet, vauvanruoat ja lääkkeet aiheuttavat lisätarkastuksen, sanoo Finavian turva-asiantuntija Jari Amnell.
Lisätarkastuksilta välttyy parhaiten, kun valmistautuu lentomatkalle jo kotona ja tarkistaa pakkausohjeet.
Amnell ohjeistaa erityisesti lapsiperheitä pakkaamaan tetrapakkauksissa ja lasipurkeissa olevat vauvanruuat niin, että ne on helppo ottaa pois käsimatkatavaroista ja esittää turvatarkastajalle.
Perheille apua turvatarkastuksissa
Lentoasemajohtaja Ville Haapasaaren mukaan Finavia on varautunut EU:n nestemuutokseen hankkimalla uusia analysointilaitteita lentoasemilleen kolmen miljoonan euron edestä. Myös lapsiperheiden palveluihin satsataan.
Helsinki-Vantaalla perheet voivat turvatarkastukseen mennessään käyttää lapsilinjaa, jossa tarjotaan henkilökohtaista palvelua ja neuvontaa lapsiperheitä koskevissa turvatarkastusasioissa.
– Viikonlopun lomalentojen lähtöaikoina meillä on koiramaskotti vastassa perheitä ja opastaa heidät lapsilinjalle sekä auttaa tarvittaessa äitejä ja isiä vauvanruokien pakkaamisessa, Haapasaari sanoo.
Turvatarkastuksissa voi esiintyä hitautta uuden toimintatavan käyttöönottovaiheessa. Tämän vuoksi kentälle on syytä tulla ajoissa erityisesti helmi- ja maaliskuussa.
Nesteet ruumamatkatavaraan
Lentomatkustajan arkeen ei sinällään ole tiedossa suuriakaan muutoksia, sillä EU:n nesteasetuksen muutos koskee noin viittä prosenttia Finavian lentoasemien matkustajista.
– Käsimatkatavaroissa saa jatkossakin kuljettaa nesteitä enintään sadan millilitran purkeissa. Tätä isommat nestepakkaukset on pakattava ruumaan menevään matkatavaraan, Amnell muistuttaa.
Matkustamoon saa ottaa mukaan matkan aikana tarvittavat vauvanruoat, lääkkeet ja erityisruokavalion edellyttämät nesteet. Niiden pakkauskoko voi olla isompi kuin sata millilitraa.
Nestemäisiksi tuotteiksi luetaan muun muassa elintarvikkeet kuten juomat, säilykkeet ja rahkatuotteet sekä kosmetiikka- ja hygieniatuotteet kuten voiteet, geelit ja hammastahnat.
– Kätevänä nyrkkisääntönä voidaan pitää aineen levittyvyyttä. Jos tuotetta voi levittää veitsellä, on se nestettä, Amnell määrittelee.
Lähde ja kuva: Finavia