Hyppää sisältöön

Helsingin ravintolaklassikko sulkee ovensa

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 27.08.2013
Suomen ainoa kahden Michelin-tähden ravintola Chez Dominique jää tauolle.

Uudet tuulet Chez Dominiquelle

Keittiömestari Hans Välimäki on ilmoittanut kahdella Michelin-tähdellä palkitun ravintolansa Chez Dominiquen vetäytyvän tauolle määrittelemättömäksi ajaksi.

Ravintola aukeaa kesäloman jälkeen 4. syyskuuta ja on vielä viimeisen kuukauden avoinna 5. lokakuuta saakka. Chez Dominiquen viimeisenä kuukautena vetovastuun keittiöstä ottavat ravintolan nuoret kasvatit Eric Räty ja Toni Toivanen, jotka ovat molemmat hakeneet oppia myös ulkomailta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ravintolan mukaan odotettavissa on jotain uutta ja yllättävää. Viimeisten viikkojen konseptia kuvaillaan arvoituksellisesti lauseella Pop-up, not f*** up: searching a way to the unknown.

Mitä seuraavaksi?

Hans Välimäki kertoo viettäneensä viimeiset 15 vuotta enemmän tai vähemmän Chez Dominiquen keittiössä saaden lähituntumaa suomalaiseen gastronomiaan.

– Kehitys on ollut huimaa, ja kokit ovat Suomessa tällä hetkellä parempia kuin koskaan – kuten myös salin ammattilaiset. Olen ylpeä Dominiquesta ja kaikesta siitä, mitä olen upean henkilökuntani kanssa saavuttanut, mutta nyt on aika tehdä muuta, sanoo Välimäki.

Keittiön puolelta mies ei kuitenkaan aio pitää taukoa.

– Rakastan keittämistä, ja aion vedellä isosti ja komeasti täysin uusien haasteiden parissa, joista kerron myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Välimäki vakuuttaa Chez Dominiquen palaavan vielä – keittiömestari ei vain vielä tiedä miten, missä ja milloin.

Lähde: Chez Dominique
Kuva: Flickr / timo_w2s

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hobo Hotel Helsinki

Tältä näyttää Helsingin uusin hotelli – Tukholmasta tuttu Hobo Hotel avautui ydinkeskustaan

Hotelli U14, Helsinki

U14 on leikkisä design-hotelli keskellä Helsinkiä: perheomisteinen, mutta osa jättiketjua

Aamiaisannos lautasella

Helsingin herkullisimmat hotelliaamiaiset – 10 vaihtoehtoa

Helsingin iltapäiväteet

Iltapäivätee Helsingissä – katso neljä erilaista vaihtoehtoa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja