Hyppää sisältöön

Eläintarhan koskettava kunnianosoitus David Bowielle: oma nimikkopingviini!

Rantapallo Päivitetty: 13.01.2016
Suloinen pingviini nimettiin samana päivänä syntymäpäiviään juhlineen muusikon mukaan.

Bowie voitti Elviksen

Julkisuuden henkilöiden mukaan nimetyt eläimet ovat melko yleisiä eläintarhoissa, eikä Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitseva The Cincinnati Zoo -eläintarha tee asiassa poikkeusta.

Perjantaina 8. tammikuuta 2016, paikallista aikaa aamukuudelta eläintarhassa syntynyt sinipingviinin poikanen nimettiin nimittäin sen päivän syntymäsankarin, muusikko David Bowien, mukaan. Sama syntymäpäivä oli myös muusikko Elvis Presleyllä, mutta koska eläintarhassa oli jo The King -niminen kuningaspingviini, päätti ohiolaisen eläintarhan väki nimetä eläintarhan tuoreimman tulokkaan David Bowien mukaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bowie-pingviini oli eläintarhan ensimmäinen vuoden 2016 eläinvauva, ja samalla paikan 33. pingviini. Bowien syntymä sattui sopivasti Cincinnatin eläintarhan tammi- ja helmikuussa käynnissä olevien pingviinipäivien aikaan. Suloinen pingviinivauva viihtyy parhaiten leudossa lämpötilassa, joten vierailijat pääsevät näkemään Bowien kuitenkin vasta keväällä.

Sinipingviinit ovat maailman pienimpiä pingviinejä, ja Bowiekin painoi syntyessään vain 46 grammaa. Aikuisiässä sinipingviinit voivat kuitenkin saavuttaa kilon painon.

Vain pari päivää myöhemmin surulliset uutiset kiirivät myös eläintarhaan, sillä muusikko David Bowie menehtyi nopeasti 69. syntymäpäivänsä jälkeen sunnuntaina 10. tammikuuta 2016.

Lähde: Mashable
Kuva: Flickr / Eric
Twiitti: @CincinnatiZoo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Päiväretket Gdanskista – nämä 4 kohdetta voit yhdistää helposti kaupunkilomaan

Eläinten vanhainkoti Ylistarossa

Kävijän sydän sulaa – tällaisia ovat Suomessa toimivat eläinten vanhainkodit

Kuka vain voi tehdä helpon virheen, jolla on kohtalokkaat seuraukset – älä tue eläinten kaltoinkohtelua lomallasi

Puola, Gdansk

Gdansk lasten kanssa – viisi käyntikohdetta koko perheelle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja