Chez Dominiquen tiloihin aukeaa nuorten kokkien pop up -ravintola
Nuoret kokit näyttävät kyntensä
Lokakuun alussa sulkeneen ravintola Chez Dominiquen tiloissa avataan marraskuussa pop up -ravintola Sandlådan. Kahden kuukauden projektia vetävät Michelin-ravintolan nuoret kasvatit Toni Toivanen ja Eric Räty, jotka ovat ehtineet hakea oppia myös Saksan ja Sveitsin huippuravintoloista.
Keittiömestari Hans Välimäki suitsuttaa ravintolansa tiloissa jatkavaa Sandlådania.
– Toivanen ja Räty ovat lahjakkaimpia koskaan tapaamiani kokkeja. On ollut häkellyttävän hienoa seurata heidän kehitystään kohti kokkien terävintä kärkeä, sanoo Välimäki.
Tarjolla kaksi menua
Ravintoloitsijoiden mukaan tarjolla on kaksi menua, joiden hinnat ovat 49 ja 79 euroa. Ravintola lupaa rentoja ja sesonkiin sopivia makuelämyksiä, joissa vilahtavat Välimeri ja Lähi-itä, Kiina ja Japani – sekä Suomen Lappi.
– Pääsin juuri itse maistamaan molemmat menut. Olin ällistynyt kokemastani. Tällaista ruokaa ei Suomessa ole ennen tarjoiltu, Välimäki ylistää.
Sandlådan aukeaa 1. marraskuuta ja on avoinna joulukuun loppuun asti.
Lähde: Sandlådan