Hyppää sisältöön

Brittilehti repesi suomalaishuumorille: “Vain kovanaamat pärjäävät Suomen talvessa”

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 07.12.2016
Brittilehti naureskelee kekseliäälle tervetulotoivotukselle Helsingissä.

Suomalaishuumori ihastuttaa Britanniassa asti

Suomalaisten kuiva huumori ei ehkä uppoaa kaikkiin kansoihin, mutta Isossa-Britanniassa ymmärretään sitä paremmin kuin hyvin.

Yksi Britannian suurimmista lehdistä, The Telegraph, on nostanut esiin Helsingissä nähdyn kyltin, joka tervehtii matkailijoita hauskalla tavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Kukaan täysissä järjissään oleva ei matkustaisi Suomeen marraskuussa. Paitsi sinä, senkin kovanaama. Tervetuloa, kyltissä lukee englanniksi.

Hauskalla tekstillä koristeltu kangas asetettiin paikalleen Slush Helsinki -tapahtumaan saapuneita kävijöitä varten marraskuun lopussa.

The Telegraph selvittää lukijoilleen Suomen talvisia sääoloja ja julistaa otsikossaan, että “Helsingin kovanaamakyltti” saattaa olla “kaikkien aikojen paras matkailujuliste”.

Tervetulokyltti on herättänyt huomiota myös muualla ja levinnyt vauhdilla verkossa esimerkiksi Reddit-kuvapalvelun kautta. Katso kuva oivaltavasta tekstistä alta – miten Suomen talvea voisi paremmin kuvailla?

The feeling when this @slushhq x MyHelsinki welcome sign is trending #1 on @Reddit ?? #Slush16 #MyHelsinki

Kuva, jonka Visit Helsinki (@visithelsinki) julkaisi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: The Telegraph
Kuva: Visit Finland / Vastavalo / Juhana Konttinen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Linnanmäen Swingi

Linnanmäen kausi käynnistyi – tältä näyttää 40 metrin korkeuteen heilahtava uutuuslaite Swingi

Hobo Hotel Helsinki

Tältä näyttää Helsingin uusin hotelli – Tukholmasta tuttu Hobo Hotel avautui ydinkeskustaan

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja