Muistilista: nämä ovat matka-apteekin perusvarusteet

Matka-apteekki kokoon jo kotimaassa
Ennen matkaa muistetaan yleensä käydä ottamassa kohdemaan mukaiset rokotesuojat, mutta ne eivät kuitenkaan estä muita tauteja tarttumasta tai pikku haavereita sattumasta. Lomalla tarvitaan tietenkin myös myös omat jokapäiväiset lääkkeet ja on fiksua varmistaa niiden riittävyys matkan aikana jo hyvissä ajoin. Pakkaa siis matka-apteekki mukaan jo Suomesta.
Hätätilanteiden varalle on hyvä myös tallentaa älypuhelimeen kansainvälinen ICE-lyhenne eli in case of emergency -tieto lähiomaisten puhelinnumeron eteen. Tämän avulla sinua auttavat henkilöt tavoittavat heidät tarpeen vaatiessa jos olet itse kykenemätön käyttämään puhelinta.
Muista pakatessasi, että kaikki matkustamoon tulevat nestemäiset matkatavarat on pakattava läpinäkyvään, uudelleensuljettavaan litran vetoiseen muovipussiin. Lääkkeet on suositeltavaa säilyttää alkuperäisissä pakkauksissaan.
Pakkaa mukaan ainakin nämä lääkkeet!
1. Henkilökohtaiset lääkkeet
Säännöllisessä käytössä olevia lääkkeitä tulisi olla mukana riittävästi, jotta ne eivät pääse yllättäen reissun aikana loppumaan. Uusi siis reseptit kotimaassa ajoissa ja käy apteekissa ennen matkaa. Ota myös matkalle mukaan kaikkien lääkkeiden reseptien englanninkieliset jäljennökset välttääksesi mahdolliset ongelmat tullissa. Resepti- ja itsehoitolääkkeet tulee pakata käsimatkatavaroihin alkuperäisessä pakkauksessa, ja myös tuoteselosteiden tulee olla mukana.
2. Maitohappobakteerit
Maitohappobakteerit ovat herkkävatsaisen matkailijan kätevä apulainen. Tablettien syöminen kannattaa aloittaa jo ennen matkaa ja jatkaa aina loman yli – maitohappobakteerit auttavat omalta osaltaan elimistöä sietämään kohteen erilaista bakteerikantaa ja ehkäisevät ikäviä vatsatauteja.
3. Matkapahoinvointilääkkeet
Mikäli tiedät jo valmiiksi liikennevälineen hytkytys saavan aikaan etovan olon, on hyvä ottaa matkapahoinvointilääke hyvissä ajoin ennen matkan alkua. Lääkkeitä on hyvä varata myös mukaan kohteen bussi- ja veneretkiä silmälläpitäen – näin myös kanssamatkustajilla on mukavampi reissu.
4. Ripulilääkkeet ja ummetuslääkkeet
Jotkut kärsivät siitä usein, jotkut harvemmin: turistiripuli on oikea matkailijan vitsaus, joka tarttuu esimerkiksi huonon hygienian tai lämpimässä säilytetyn ruoan välityksellä. Pakkaa reppuusi lääkettä, joka pysäyttää voimakkaan ripulin.
Toisilla ongelma on päinvastainen. Uusi ympäristö ja erilainen bakteerikanta sekoittavat vatsan normaalin toiminnan. Seurauksena on ummetusta, joka on pitkittyessään tuskallinen vaiva. Varaa siis mukaan myös laksatiiveja.
5. Särkyyn ja kuumeeseen
Ikinä ei tiedä, mitä matkalla sattuu. Pääkipu, flunssainen olo tai vaikka hammassärky saa kyytiä oman matka-apteekin särkylääkepaketin avulla, eikä reissaajan tarvitse jäädä peiton alle potemaan.
6. Aurinkosuoja ja after sun -voide
Lomaa ei kannata pilata kipeillä ja vaarallisilla auringonpolttamilla. Varaa jo valmiiksi mukaasi tarpeeksi korkealla suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta sekä rantapäivän jälkeen rauhoittavaa after sun -tuotetta. Myös aloe vera helpottaa, jos iho on jo ehtinyt palaa.
7. Kortisonivoide ja antihistamiinitabletit
Molempia voi käyttää auringonpolttamiin ja allergisiin reaktioihin, esimerkiksi hyönteisten pistojen yhteydessä. Ne rauhoittavat ihoa ja lievittävät kutinaa sekä kirvelyä. Antihistamiini on hyvä apu myös esimerkiksi erilaisiin siitepölyallergioihin.
8. Kondomit ja kuukautissuojat
Reissuilta ei kannata tuoda ikäviä tuliaisia – muista siis kondomit. Nämä halvat henkivakuutukset on hyvä ostaa jo kotimaasta, sillä kaikissa kohteissa ehkäisy ei ole helposti saatavilla. Myös oikean kokoisia kondomeja voi joskus olla hankala löytää.
Siteitä on ympäri maailman suhteellisen helppo löytää, mutta tamponit ovat joskus kiven alla. Kannattaa siis varata mukaan riittävä määrä eri kokoisia kuukautissuojia jo lähtiessä.
9. Ensiaputarvikkeita
Laastareita, sideharsoja, haavataitoksia- ja teippiä, sakset, desinfioivaa puhdistusainetta sekä kyypakkaus – kaikkia näitä saattaa tarvita reissussa määränpäästä riippuen. Etenkin kuumissa ja kosteissa olosuhteissa pienetkin haavat saattavat tulehtua helposti, joten bakteereja tappava voide tai puuteri saattaa tulla tarpeeseen.
Reissussa tulee käveltyä yleensä paljon, joten muista myös rakkolaastarit. Nyrjähdyksen tai venähdyksen varalta voi olla hyvä pakata myös pikakylmäpussi ja kylmägeeliä.
10. Käsidesi
Ota tavaksi kuljettaa mukanasi näppärää käsidesipulloa, joka pelastaa tilanteen silloin, kun käsienpesumahdollisuutta ei ole tarjolla. Puhtaat kädet ehkäisevät bakteerien leviämistä ja monta ikävää tautia. Käytä tiuhaan erityisesti lentoasemilla.
Kuva: Shutterstock