The Oak Barrel on legendaarinen irlantilaispubi Helsinki-Vantaalla

Tässä legendaarisessa suomalaisbaarissa viinaa saa jo viideltä aamulla – ei ihme, että paikka on hillitön somehitti

Lähtöjuomat Helsinki-Vantaan legendaarisessa pubissa kuuluvat monen suomalaisen mielestä asiaan ennen lentoa.

Lentokentällä aamu voi alkaa tuopilla

Missä Suomesta saa tilata baaritiskiltä alkoholia jo ennen kuin suurin osa tavallisista työhön lähtevistä kansalaisista on vielä edes herännyt? No tietysti lentokentällä. Legendaarinen irlantilaispubi The Oak Barrel on monille tuttu paikka Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Pubi avaa ovensa aamuviideltä viikon jokaisena päivänä. Valviran sääntöjen mukaan Suomen baarit ja ravintolat saavat anniskella alkoholia aikaisintaan yhdeksältä aamulla, mutta lentokentällä myynti saa alkaa jo kello viisi aamulla.

The Oak Barrelista vastaavan SSP Finlandin kehitysjohtaja Jussi Laakso kertoo, että lentokenttäbaaria koskee kansainväliseen matkustusympäristöön liittyvä poikkeuslupa.

– Oakissa tuntuu riittävän kuhinaa läpi päivän, mutta luonnollisesti kiireisintä on iltapäiväruuhkassa kahden ja kuuden välillä. Kauppa käy ripeästi myös aamuruuhkassa kuudesta yhdeksään, kertoo Laakso.

Vastapainoksi pubi sulkeutuu tavallisia kaupunkibaareja aikaisemmin, sillä lentokenttä hiljenee merkittävästi jo iltayhdeksän jälkeen. Laakso arvelee kuitenkin, että vain harva pubi on auki yhtä monta tuntia vuorokaudessa kuin The Oak Barrel.

The Oak Barrel on someilmiö

Jo vuodesta 1987 saakka toimineesta The Oak Barrelista on tullut monelle suomalaismatkailijalle paikka, jossa on lähes pakko poiketa ennen lentoa. Loman tietää alkaneen, kun on tilattu baarista lähtöjuomat ja napattu selfiet ennen lähtöä.

Sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien ja päivitysten perusteella voi vetää johtopäätöksen siitä, että tyypilliseltä suomalaismatkailijalta suorastaan odotetaan tätä baaripäivitystä. Aamuviiden oluet tilataan usein enemmän erikoisen kokemuksen kuin varsinaisen mielihalun takia – kun nyt kerran voidaan. Monissa päivityksissä korostetaan perinnettä sekä alkoholijuoman nauttimisen kellonaikaa.

Jussi Laakson mukaan The Oak Barrelin ympärillä vellova someilmiö on syntynyt kuin itsestään – kiivaimmillaan viimeisen neljän vuoden aikana. Osaltaan siihen ovat olleet vaikuttamassa myös pubia suosivat julkisuuden henkilöt.

– Remontin yhteydessä teimme pubiin hieman Instagram-pintaa matkailijoiden valokuvia varten. Muuten emme ole vaikuttaneet tai puuttuneet someilmiöön mitenkään. Se on ihmisten kehittämä juttu, johon meidän on parempi olla sekaantumatta, sanoo Laakso.

Yksi syy Oak Barrelin suosioon on todennäköisesti pitkäaikainen toiminta. Uudemmat cocktail- ja viinibaarit eivät ole vielä ehtineet nousta samanlaisiksi matkaperinteiksi.

– Suomalaiset ovat myös aina perinteisesti olleet olutkansaa. Lomamatkan kuuluu alkaa Oakista, “kaikki” käyvät siellä. Oak on iso osa kaveriporukoiden matkatraditioita, sanoo Laakso.

Katso alta Instagramissa jaettuja kuvia klassikkopubista – oletko sinäkin joskus päivittänyt sosiaalista mediaa näistä samoista pöydistä?

El Clásico ✈️ #yhet

A post shared by Sari (@sarijjp) on

#holiday #lapinkulta #theoakbarrel #kohtiääretöntäjasenyli

A post shared by Kärppä (@logiikka) on

Miniloma Islantiin 🐳🌎 #airport #couple #holiday #suuuuperexcited

A post shared by 🌴 SONJA ISSAKAINEN 🌴 (@sonjaissakainen) on

#lomalle #perinteiset #huomenta #summerhascome #holiday

A post shared by Essi Eloholma-Tuura (@eeloholma) on

Hellooooo Legoland…here we come✨

A post shared by Niina Takala (@ninni84) on

#pojatsplitissä

A post shared by Jussi Mäkelä (@jussianton) on

So it begins 🍺 Pakollinen #oakbarrel päivitys #fututrip #futubohemia

A post shared by Henri (@heppuu) on

L.O.M.A 🏝🏝🏝

A post shared by Elina Kangas (@kapteeni_kangas) on

>> Lue myös: Nämä kuvat sinäkin todennäköisesti otat Helsinki-Vantaalla – katso parhaat selfie-paikat

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Finavia, Instagram

Päivitetty: 31.8.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (6 votes, average: 1,67 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia