hero taustakuva

Serbia

Shutterstock
Serbia
Kohdeoppaat
  • Matkaopas

Serbia on yllättävä ja vieraanvarainen matkakohde

Serbiassa matkailija kohtaa kaunista luontoa ja leppoisaa elämänmenoa.
Päivitetty: 11.11.2019
next
prev
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva
matkaoppaan kuva

Serbia on matkakohteena jäänyt Kroatian, Albanian, Montenegron ja Slovenian varjoon. Myös Serbialla on kuitenkin tarjottavanaan kaunista luontoa, kiehtovaa kulttuuria ja ystävällisiä asukkaita.

Idän ja lännen leikkauspisteessä

Serbia on aina sijainnut idän ja lännen leikkauspisteessä niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin.

Serbian kulttuurissa ja väestön geeniperimässä on runsaasti vaikutteita sekä idästä että lännestä. Serbia oli kauan sitten osa Rooman ja Bysantin valtakuntia ja ajautui sittemmin kristityn Euroopan ja ottomaanien välimaaksi. Itämaiset vivahteet perustaltaan kristillisessä kulttuurissa antavat Serbialle häivähdyksen eksotiikkaa.

Serbian väestöstä valtaosa on ortodokseja, ja maassa käytetään rinnakkain sekä kyrillisiä että latinalaisia aakkosia. Kyrilliset aakkoset ovat maan virallinen kirjoitusjärjestelmä, mutta latinalaisia aakkosia näkee käytössä lähes kaikkialla.

ShutterstockBelgrad, Serbia
Pääkaupunki Belgrad sijaitsee Sava-joen varrella.

Vieraanvarainen Serbia

Serbia on mielikuvissa herkästi harmaa ja vaarallinenkin maa. Todellisuus on kuitenkin toinen, ja matkailijan normaaleilla varotoimenpiteillä pärjää Serbiassakin enemmän kuin hyvin. Jopa pääkaupunki Belgradin yö on tunnelmaltaan leppoisa ja rauhallinen.

Serbit ovat vieraanvaraista kansaa ja suhtautuvat ulkomaalaisiin ystävällisesti. Englantia Serbiassa puhutaan yleisesti, ja paikallisten kanssa ajautuu herkästi juttusille. Ihmisten leppoisuus ja tuttavallisuus on olennainen osa Serbiassa matkustelun viehätystä.

Kaupunkikohteita ja luontomatkailua

Serbian tunnetuimmat matkakohteet ovat pääkaupunki Belgrad ja heinäkuisesta Exit-festivaalistaan tunnettu Novi Sad.

Kaupunkikohteiden lisäksi Serbia kutsuu maaseudulleen tutkimaan vuoria ja kansallispuistoja sekä historiallisia maamerkkejä ja luostareita, joita Serbiassa on runsaasti. Luostareista merkittävin on Unescon maailmanperintölistalle lukeutuva Studenica.

Kesäisin Serbiassa voi patikoida, ja talvella tarjolla on myös laskettelumahdollisuuksia. Serbian kenties maineikkaan laskettelupaikka on nimeltään Kopaonik.

Serbian festivaalikesä

Kesäisin myös Serbian vesilähteiden lähellä sijaitsevat pikkukaupungit, kuten Sokobanja, Niška Banja ja Vrnjačka Banja, ovat parhaimmillaan. Vrnjačka Banja järjestetään heinäkuussa vuotuisen kesäkarnevaalinsa, jossa riittää tapahtumia ja esityksiä useammalle päivälle.

Ympäri Eurooppaa tunnetaan Novi Sadin Exit-musiikkifestivaali sekä Gucan trumpettifestivaali. Elokuisessa Belgradissa viihdyttää olutfestivaali.

Yöelämää Serbiassa

Serbit ovat vieraanvaraisen ja riehakkaan kansankunnan maineessa. Paikalliset osaavat juhlimisen jalon taidon, ja Serbian pääkaupunki Belgrad onkin niittänyt 2000-luvulla mainetta bilekaupunkina.

Halutessaan Serbiassa saa melkoiset juhlat aikaiseksi. Hintataso on toistaiseksi suomalaiselle huomattavan edullinen, ja paikalliset innostuvat herkästi juhlimaan ulkomaalaisten kanssa.

Belgrad on erityisen tunnettu joenvarsille sijoitettujen kelluvien yökerhojen juhlista, mutta hauskaa voi pitää rauhallisemmillakin tavoilla. Serbian lämpiminä kesäöinä on mukava istua iltaa terassilla, nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta sekä kuunnella kansanmusiikkiesityksiä, jotka ovat yleisiä ohjelmanumeroita ravintoloissa.

Serbian klubeilla eksoottisen vivahteen juhlille antaa niin kutsuttu turbofolk-musiikki, joka yhdistää paikallista musiikkiperinnettä moderneihin tanssirytmeihin.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SERBIASSA

ShutterstockBelgrad, Serbia
Kalemegdan linnoitus on Belgradin tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Lentäen Suomesta Serbiaan

Serbian kansainvälinen Nikola Tesla -lentokenttä sijaitsee Belgradissa. Serbialainen lentoyhtiö Air Serbia aloitti ympärivuotisen suoran reittilennon Helsingin ja Belgradin välillä kesällä 2019.

Suomesta vaihdon kautta Belgradiin lentää myös muun muassa Norwegian, jonka välilasku on useimmiten Oslossa. Lentojen hintahaarukka asettuu tavallisesti 200 ja 300 euron välille.

Nikola Tesla -kentältä pääsee edullisesti Belgradin keskustaan minibusseilla noin viiden euron hintaan tai hintavammin taksilla. Taksimatka voi maksaa noin 10-15 euroa.

Majoitus Serbiassa

Serbiassa majoitustarjonta ei ole Länsi-Euroopan luokkaa. Useissa kaupungeissa hotellivalikoima on hyvin rajoittunut, ja hotellit saattavat olla peräisin Jugoslavian ajalta.

Edes Belgradissa majoitustarjonta ei vastaa kysyntää ja on usein hinta-laatusuhteltaan heikohkoa. Tilanne on kuitenkin hiljalleen parantumassa alan lisääntyvän yritystoiminnan ja uusien tilojen myötä. Reppureissaajille löytyy kuitenkin päteviä hotelleja kohtuulliseen hintaan. Majoituspaikan valintaan kannattaa kuitenkin paneutua huolella ja tehdä varaukset ajoissa.

Serbian maaseudulla suosiota ovat kasvattaneet erilaiset hostellit ja bed and breakfast -tyyppiset majoitusratkaisut. Pienet majatalot tarjoavat useimmiten hyvin vastinetta rahalle, ja kaupan päälle saa tyypillisesti vinkkejä paikalliselta majoituksen tarjoajalta.

Liikkuminen Serbiassa

Serbian eri kohteiden välillä on helpointa liikkua linja-autolla. Bussit kulkevat säännöllisesti suurten kaupunkien välillä, ja busseilla pääsee myös pienemmille paikkakunnille. Bussiasemilla on usein vähintään kioski- ja tavaroidensäilytyspalvelut.

Vaihtoehtoisesti liikkumiseen voi käyttää junaa, joka on Serbiassa bussia halvempi liikkumismuoto. Rautatieverkoston kunto Serbiassa on kuitenkin heikko, ja junien myöhästymisiin on syytä varautua.

Etenkin Serbian maaseudulle suunnattaessa kannattaa harkita myös autonvuokrausta, joka on helposti mahdollista Belgradissa ja Novi Sadin kaupungissa. Serbialainen liikennekulttuuri voi vaatia suomalaiselta kuljettajalta totuttelua. Autolla tavoitettavat maisemat ovat kuitenkin näkemisen arvoisia.

SERBIAN MATKAKOHTEET

ShutterstockZlatibor, Slovenia
Zlatiborin kaunis luonto on yksi Serbian parhaista nähtävyyksistä.

Bilekaupunki Belgrad

Serbian pääkaupunki Belgrad on maan suosituin matkakohde. Belgrad on kiinnostava ja kiehtova, vaikkakaan ei välttämättä kaunis kaupunki. Erityisesti Belgradissa houkuttelevat kaupungin ajanviettomahdollisuudet, jotka ovat parhaimmillaan kesällä.

Belgradissa on runsaasti erinomaisia ravintoloita, vilkkaita klubeja ja elävän musiikin esityksiä, joista etenkin Balkanin alueen perinnemusiikki on tutustumisen arvoista.

Historiallisia ja kulttuurisia nähtävyyksiä Belgradissa riittää muutamaksi päiväksi. Ehdottomia katsastettavia ovat Kalemegdanin valtava linnoitus, maailman suurimpiin ortodoksisiin kirkkorakennuksiin lukeutuva St. Savan katedraali ja Zemunin historiallinen kaupunginosa, joka on tunnelmaltaan kuin oma pieni kylänsä.

Belgradissa kannattaa yleisesti nauttia lämpimästä säästä, laadukkaasta ruoasta ja juomasta sekä eteläisen Euroopan parhaimmistoon lukeutuvista klubeista.

Leppoisa Novi Sad ja Petrovaradinin linnoitus

Danube-joen rannalla sijaitseva Novi Sad on Serbian toiseksi suurin kaupunki, ja kohteessa kiehtovat etenkin tunnelmallinen vanhakaupunki ja sekä Petrovaradinin iäkäs kylä kauniine linnoituksineen.

Novi Sad on Belgradin tapaan leppoisa ajanviettokaupunki kesäisin. Historiallisen keskustan alueella Itävalta-Unkarin vaikutus on nähtävissä selvästi arkkitehtuurissa. Novi Sad tunnetaan jokaheinäkuisesta Exit-musiikkifestivaalistaan.

Kaupungissa kannattaa kokea myös paikalliset markkinat, tehdä ostoksia pienissä putiikeissa ja ottaa ilo irti kaupungin edullisesta hintatasosta ja rennosta tunnelmasta.

Viiniä ja vanhaakaupunkia Nišissä

Niš on Serbian kolmanneksi suurin kaupunki. Belgradin ja Novi Sadin tapaan Niš tarjoaa historiallisia nähtävyyksiä, kuten linnoituksen ja pienehkön vanhankaupungin alueen, mutta kaupungin houkutus piilee ennen kaikkea tasokkaissa ravintoloissa ja yökerhoissa sekä ympäröivän alueen patikointi- ja kylpylämahdollisuuksissa. Nišin kaupunkia ei voi kauniiksi kehua, mutta onneksi toisin on ympäröivän luonnon laita.

Ympäröivillä luontoalueilla viljellään myös paljon viiniä, ja kaupungin suuri opiskelijamäärä takaa yöelämän eläväisyyden. Hämärän aikaan paikalliset kokoontuvat istumaan iltaa Nišava-joen varrelle ja linnoituksen terasseille.

Patikointia Zlatiborissa

Zlatibor on suosittu vuoristoalue Etelä-Serbiassa. Alueella sijaitsee monia pieniä kyliä ja historiallisia nähtävyyksiä. Zlatiborin alueen turismin keskus Kraljeve Vode -kylä.

Kesäisin Zlatiborissa on hyvät mahdollisuudet patikointiin, kun taas talvisin alue muuttuu laskettelu- ja hiihtokeskukseksi. Zlatiboria suosivat lomakohteena etenkin paikalliset.

Paholaisen kaupunki Đavolja Varoš

Đavolja Varoš, joka tunnetaan paremmin nimellä Paholaisen kaupunki, on erikoinen kivimuodostelma Etelä-Serbiassa lähellä Kursumiljan pikkukaupunkia.

Đavolja Varoš on Serbian tunnetuin luontonähtävyys. Kivimuodostelma koostuu 202 eroosion muovaamasta kivipaadesta, joista korkeimmat ovat jopa 15-metrisiä. Nimi Paholaisen kaupunki juontaa juurensa kivipaasien erikoisesta ulkonäöstä, joka tuo monelle mieleen jotakin paholaisen hahmoon liittyvää.

Helpoimmin Đavolja Varoš on saavutettavissa Nisin kaupungista puolipäiväretkenä.

SERBIAN PARHAAT

ShutterstockNovi Sad, Serbia
Novi Sad on Serbian toiseksi suurin kaupunki.

Koe nämä Serbiassa

  1. Vietä kiireettömästi iltaa serbialaisella terassilla kansanmusiikkiesityksistä nauttien.
  2. Käy belgradilaisella klubilla tanssahtelemassa turbofolkin tahtiin.
  3. Ota osaa serbialaiseen festivaaliin, esimerkiksi Novi Sadin Exit-musiikkifestivaaliin tai Gucan trumpettifestivaaleille.
  4. Vieraile Studenican luostarialueella.
  5. Tee retki Drvengradiin, joka on serbialaisen elokuvaohjaaja Emir Kusturican perinteistä serbialaista puukylää tarkasti jäljittelevä lavastekaupunki.

Maista näitä Serbiassa

  1. Burek – Balkanin alueen perinteinen piirakka, jota nautitaan aamiaiseksi jogurtin kanssa
  2. Erilaiset grillatut lihat
  3. Cevapčići – pieniä ja mausteisia jauheliharullia
  4. Kotitekoinen jogurtti – serbit pitävät jogurtista, ja moni ravintoloista tarjoaa itsetehtyä jogurttia
  5. Rakija – paikallinen perinneviina, joita voidaan valmistaa lukuisista erilaisista hedelmistä ja marjoista, nautitaan hitaasti

Lisätietoa

Serbian valtion matkailusivut

Teksti: Panu Lempiäinen, Elina Venttola
Kuvat: Istockphoto, Shutterstock

Yksi kommentti (1) Jätä kommentti

  1. mielenkiintoni heräsi, voisin matkustaa, kunhan suorat lennot aloitetaan.

    matkatoimistot, aloittakaa tunnustelut matkojen tekoon sinne

    ensin vaikka ryhmämatkoja


  2. Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.