Hyppää sisältöön

Tältä näyttävät Finnairin kaukolentojen makuuasentoon liukuvat istuimet – katso kuva

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 07.03.2014
Finnairin kaukolentojen business-luokan matkustajat saavat uudet istuimet vuoden 2014 aikana.

Istuinpaikasta vuode

Finnair kertoo asentavansa vuoden 2014 aikana business-luokan matkustajille täysin makuuasentoon liukuvat istuimet suurimpaan osaan kaukoliikennelaivastoaan.

Uudet istuimet ovat käytössä business-luokassa huhtikuusta alkaen Tokion ja New Yorkin reiteillä ja toukuusta lähtien Pekingin ja Soulin reiteillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäkuusta lähtien niin kutsutuilla full flat -istuimilla varustettuja lentokoneita käytetään myös Hanoin, Hongkongin, Nagoyan, Osakan ja Shanghain lennoilla.

Tasaisiksi sängyiksi kääntyviin istuimiin kuuluu yhtiön mukaan myös esimerkiksi lukuvalo, säädettävä niskatuki ja erilaisia viihdeominaisuuksia. Investointi uusiin A330- ja A340-koneiden istuimiin on noin 29 miljoonaa euroa.

– Uskomme, että full flat -istuimet nousevat kaukoliikenteen liikematkailun uudeksi laatustandardiksi, Finnairin kaupallinen johtaja Allister Paterson sanoo.

Lähde ja kuva: Finnair

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentokoneeseen noustaan vasemmalta puolelta

Miksi lentokoneeseen noustaan aina vasemmalta puolelta? Tässä syy

Lennot Zürichiin

Edelweiss avaa uusia reittejä – Kittilästä ja Rovaniemeltä suorin lennoin Zürichiin

Sunclass Airlinesin lentokone Kööpenhaminan lentokentällä

Lomalennot eivät ole sitä mitä ennen – näin Tjäreborg ja Sunclass Airlines murtavat myyttejä pakettimatkoista 

Lennot Lontooseen

Norwegian aloittaa suorat lennot Rovaniemeltä Lontooseen ja Müncheniin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja