Elokuun kaupunkilomat alk. 194 € – katso kaikki kohteet ja hinnat

Löydä edullinen kaupunkiloma
Oletko alkanut taas haaveilla lomasta ulkomailla? Heinäkuun puolessa välissä matkailua vapautettiin niihin maihin, joissa koronatartuntojen esiintyvyys on vähemmän kuin kahdeksan tapausta 100 000 asukasta kohden. Hiljalleen matkanjärjestäjät ja lentoyhtiöt ovat alkaneet lisätä tarjontaansa avautuneisiin kohteisiin.
Rantapallon äkkilähtöhaku näyttää toistaiseksi oletuksena vain ne kohteet, joihin voi matkustaa ilman vaatimusta omaehtoisesta karanteenista Suomeen palatessa. Tällä hetkellä matkustaminen on mahdollista esimerkiksi Italiaan, Saksaan, Kreikkaan, Unkariin ja Baltian maihin. Elokuulle saa kohtuuhintaisia kaupunkilomia esimerkiksi Riikaan, Berliiniin, Budapestiin ja Vilnaan.
Mikäli kohteiden tartuntatilanteet tai maahantulokäytännöt mietityttävät, löydät lisätietoa tästä Rantapallon päivittyvästä seurannasta. Seuranta kertoo ajankohtaisen tiedon maiden tartuntamääristä, ohjeistuksesta esimerkiksi maskien käytön ja turvavälien suhteen sekä käytännön asioista, kuten lomakkeista, jotka tulee hoitaa ennen saapumista tai viimeistään kohteessa.
Katso elokuun kaupunkilomatarjoukset!
Riika alk. 194 € / 4 vrk
Berliini alk. 265 € / 4 vrk
Oslo alk. 275 € / 4 vrk
München alk. 294 € / 4 vrk
Budapest alk. 295 € / 4 vrk
Vilna alk. 295 € / 4 vrk
Amsterdam alk. 296 € / 4 vrk
Milano alk. 335 € / 4 vrk
Rooma alk. 335 € / 5 vrk
Katso äkkilähtöhausta lisää matkatarjouksia!
Koonnut: Krista Ahonen
Kuva: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







