Browsing Tag

VAELLUS

Afrikka Kilimanjaro Tansania Vaeltaminen

Kilimanjaron vaellus, päivät 1 ja 2

maanantai, 28 marraskuun, 2022

Tämä postaus on ensimmäinen osa Kilimanjaron vaellus -postaussarjaa, jossa kerron minun ja mieheni Teemun matkasta Kilimanjarolle lokakuussa 2022 Aventuran mukana. Myöhemmin julkaistava toinen osa kattaa päivät 3-5, ja kolmas osa päivät 6-7.

14.10.2022 – päivä 1.

Hiekka pöllysi, kun kuljimme pikkubussilla Tansanian maaseudulla pitkin kapeaa hiekkatietä. Kuljimme ohi lukuisten pelloille oksista ja risuista rakennettujen kotien. Ihmiset vilkuttivat iloisesti meille. Olimme jo melkein perillä Rongai-reitin portilla, ja takana oli mitättömät yöunet Nairobilaisessa hotellissa, sekä noin viisi tuntia autossa istumista, sisältäen rajamuodollisuudet sekä Kenian, että Tansanian rajalla.

Olin yrittänyt aluksi saada bussissa unen, mutta en malttanut nukkua, sillä Kenian puolella pääsimme ihailemaan bussin ikkunasta muun muassa seeproja, antilooppeja ja kirahveja. Kenian rajalla piti näyttää Kenian viisumi, passi sekä koronarokotustodistus – ja opettaa virkailijalle muutama sana suomea. Sen jälkeen vielä poseerattiin kameralle. Tansanian rajalla piti näyttää passi, koronarokotustodistus ja keltakuumerokotustodistus, sekä täyttää kaksi erilaista lappua ja maksaa 50 USD:n viisumimaksu. Rajamuodollisuuksiin meidän 17 suomalaisen porukalla meni yhteensä noin 1,5 tuntia.

Meidän pikkubussi, jonka katolla pressun alla oli meidän laukut. Kuva Tansanian raja-asemalta.

Vihdoin saavuimme portille ja Kilimanjaron vaellus oli alkamassa! Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori, ja sen huippu on 5895 metrin korkeudessa. Rongai-reitin lähtöportti sijaitsi syrjäisen oloisessa paikassa, ja korkeutta lähtöpisteessä oli 2364 m. Nousua oli siis edessä huimat 3531 metriä!

Parkkipaikalla meitä oli vastassa meidän paikallisista kantajista ja oppaista koostuva tiimi. Jokaisella suomalaisella oli mukanaan päiväreppu, sekä duffel bag. Tässä vaiheessa oli vielä mahdollista siirtää tavaroita päivärepun ja duffel bagin välillä, minkä jälkeen yksi kantajista nappaa duffel bagin kannettavaksi. Lisäksi olimme pakanneet ainoastaan Sansibarilla tarvittavat tavarat erilliseen kassiin, joka matkasi suoraan Kilimanjaron vaelluksen pääteportille.

Ennen liikkeelle lähtöä meille tarjoiltiin vielä lounas Rongai-portilla. Ensivaikutelma ruuasta oli erinomainen – jos ruoka olisi tällaista koko matkan, niin Kilimanjaron huiputus ei jäisi ainakaan syömisestä kiinni! Lounaan jälkeen kokoonnuimme Kilimanjaron pienoismallin ympärille, ja Aventuran matkanjohtajamme Anni Penttilä kertoi lyhyesti vuoren sekä Rongai-reitin pääpiirteistä. Sen jälkeen lähdimme matkaan, hitaasti, mutta varmasti.

Tuntui uskomattomalta ottaa ensimmäiset askeleet kohti Afrikan korkeinta huippua! Ensimmäisen päivän kävelyosuus oli lyhyt, vain noin kaksi tuntia ja ensimmäinen leiri, Simba Camp, sijaitsi 2671 metrin korkeudessa. Kilimanjarolla, niin kuin millä tahansa muullakin vuorella, kävelytahti on hyvä pitää hitaana – ”pole pole”, hitaasti, niin kuin swahiliksi sanotaan. Ensimmäinen kävelyosuus meni niin vaelluksen hurmoksessa, että en näköjään ottanut kuvia ollenkaan.

Ensimmäiseen leiriin saavuttu ja fiiliksen näkee kyllä ilmeistä!

Leirissä meidän duffel bagit oli jo levitetty maahan pressun päälle, ja jokaisen piti vuorollaan näyttää, mikä oma laukku on. Sen jälkeen kantajat näyttivät meille meidän omat teltat ja kantoivat laukut telttoihin. Oma kantajani oli niin nopea liikkeissään, että en kerennyt edes nimeä kysymään tai painamaan kasvoja mieleeni, ennen kuin hän oli jo kadonnut teltalta. Sen jälkeen häntä ei näkynytkään koko reissun aikana (tai todennäköisesti näkyi, en vain tiennyt kuka hän on), joten valitettavasti hän jäi minulle anonyymiksi. Teemun kantaja Emmanuel oli kuitenkin tästä edespäin meitä joka päivä leirissä vastassa.

Ensimmäinen leiri – etualalla meidän teltta, takana oleva iso musta teltta on messiteltta.

Afrikkalaisen matkaoperaattorimme tiimin kooksi oli vahvistunut 53 henkilöä. Kolme kantajaa oli valitettavasti jäänyt portilla ilman työkeikkaa, sillä heille ei jäänyt mitään kannettavaa. Kannettavan tavaran määrästä, tai lähinnä painosta, ei voinut olla varmuutta ennen kuin saavuimme matkalaukkuinemme portille, ja tavaran määrä vaikutti lopulliseen työvoiman tarpeeseen.

Nukkumistelttojen lisäksi leirissä oli aina messiteltta, jossa söimme aamupalan, lounaan ja päivällisen. Mielestäni messiteltta on ikään kuin leirin sydän, ja siellä oli aina saatavilla kuumaa vettä, teetä, kaakaota ja kahvia, sekä usein heti leiriin tultuamme myös popcorneja. Leiriin tultiin joka päivä aika aikaisin, noin puolen päivän aikoihin, joten messiteltassa istuskelu tuli tutuksi matkan aikana – siellä istuskeltiin ennen lounasta, sekä lounaan ja päivällisen välillä. Yllätyksekseni meille esiteltiin myös vessat, sillä mukanamme kannettiin kahta kasettivessaa, joiden ympärille pystytettiin korkea ja kapea vessateltta. Vessoille annan ehdottomasti arvosanan 5/5!

Illalliseksi ensimmäisenä päivän tarjoiltiin kalapaloja, perunoita ja salaattia. Illallisen yhteydessä matkanjohtajamme Anni kertoi meille seuraavan aamun aikataulusta, sekä vuoristotaudista. Vuoristotaudin mahdollisuus on olemassa aina, kun kiivetään yli 3000 metrin korkeuteen, ja tuo korkeus saavutettaisiin seuraavana päivänä. Menimme nukkumaan noin klo 20, ja nukahdimme Teemun kanssa samantien. Edes innostus alkaneesta matkasta kohti Kilimanjaron huippua ei vienyt yöunia, sillä väsymys oli todella vahvasti läsnä.

15.10.2022 – päivä 2.

Heräsimme Teemun kanssa Kilimanjaron vaelluksen toisen päivän aamuun lähes 10 tunnin hyvien yöunien jälkeen, klo 5.55. Aamupala oli klo 6.30, johon mennessä kaikki tavarat tuli olla pakattuna, eli käytännössä päivärepusta tuli löytyä päivän aikana tarvittavat varusteet ja välipalat, ja muut varusteet pakattiin kantajalle menevään laukkuun. Telttoja ei tarvinnut itse purkaa, sillä se oli meidän paikallisen tiimin (nimettyjen telttavastaavien) tehtävä.

Aamupalaksi oli tarjolla puuroa, paahtoleipää, makkaraa, omeletteja, lettuja sekä hedelmiä – erittäin hyvä aamupala siis! Aamupalan jälkeen täytimme vielä vesipullot (jokainen kantoi noin 2 litraa vettä mukanaan), ja kävelemään lähdettiin klo 7.

Päivän kävelymatka kesti noin 4 tuntia. Matkalla pysähdyimme pitämään tauon ja ottamaan hauskoja kuvia pienen luolan luona. Luolan sisällä pystyi seisomaan niin, että pää tuli katossa olevasta reiästä ulos – olin nähnyt näitä kuvia aiemmin netissä, ja kuvan ottaminen oli bucket listillä. 😀

Saavuimme leiriin jo noin klo 11.18. Toinen leiri oli nimeltään Second Cave, ja korkeutta leirillä oli 3450 metriä. Sitten se iski! Teemulla alkoi pääkipu välittömästi sen jälkeen, kun pääsimme leiriin. Ohjeistus oli, että jos tuntee pieniäkään vuoristotaudin oireita (kuten pääkipu), pitää heti mennä matkanjohtaja Annin juttusille. Näin ollen Teemulla aloitettiin vuoristotautilääkitys ensimmäisten joukossa, jo toisena vaelluspäivänä.

Itselläni olo oli hyvä vielä hetken aikaa, kunnes pian lounaan jälkeen aloin tuntemaan pientä pääkipua – niin vähäistä, että kotioloissa en olisi asiaan juuri kiinnittänyt huomiota. Kävin kuitenkin myös Annin juttusilla, ja myös minulla aloitettiin vuoristotautilääkitys. Hyvä niin, sillä iltapäivää kohden pääkipu paheni!

Iltapäivällä kävimme vielä noin 1,5 tunnin pituisella akklimatisoitumiskävelyllä, eli sopeutuaksemme korkeuteen teimme kävelyretken korkeammalle, noin 3600 metrin korkeuteen, josta laskeuduimme takaisin leiriin. Kävelyn aikana pääkipuni helpotti, eikä se oikeastaan tullut koko loppumatkan aikana enää takaisin. Onnekas minä!

Akklimatisoitumiskävelyltä takaisin leiriin.

Akklimatisoitumiskävelyn jälkeen meillä oli afrikkalaisen tiimin esittely – ensin koko tiimi tanssi ja lauloi, ja pian myös me suomalaiset yhdyimme tähän ilotteluun. 😊 Tanssin jälkeen oppaat esittelivät itsensä sekä koko tiimin. Kävi ilmi, että kantajien ja oppaiden lisäksi tiimiin kuului ainakin kaksi vessavastaavaa, kaksi kokkia, kaksi tarjoilijaa ja kaksi telttavastaavaa. Kaikki oppaat olivat olleet useita kertoja Kilimanjaron huipulla, ja eräs opas kertoi käyneensä vuorella yhteensä yli 300 kertaa, vuodesta 1996 alkaen. Kunnioitettava suoritus!

Päivän päätteeksi meille tarjoiltiin vielä päivällinen, jonka jälkeen suuntasimme oikeastaan suoraan nukkumaan. Päivällisellä tarjottiin aina alkukeitoksi jonkinlainen erittäin maukas kasviskeitto. Näin kaksi ensimmäistä päivää Kilimanjaron vaelluksesta oli onnistuneesti takana, ja edellisen illan tapaan sammuimme kuin saunalyhdyt heti, kun olimme kömpineet makuupussien lämpöön. Yöllä oli jo hieman pakkasta, mutta meidän -18 celsiuksen comfort-arvoilla varustetut makuupussit eivät jättäneet sijaa palelulle.

Lämmin keitto maistui erittäin hyvin vuoristossa.

Seuraavassa osassa kerron vaelluksen päivistä 3-5. Jätä kommentteihin toive, mikäli toivot minun lisäksi kertovan jostain tietystä, matkaan liittyvästä aiheesta! 😊 Lisäksi tulen julkaisemaan lisämateriaalia (mm. videoita) matkalta Instagram-tililläni @hannamarihenrikatravel.

Kansallispuistot Kotimaa

Kolmen vuoren vaellus Etelä-Konneveden kansallispuistossa

sunnuntai, 25 syyskuun, 2022

Syyskuun toisena viikonloppuna suuntasimme mieheni kanssa kauan suunnitellulle vaellukselle. Kohde vaihtui viime hetkellä Kolista Etelä-Konneveden kansallispuistoon, mutta se ei haitannut, sillä Etelä-Konneveden kansallispuisto oli täysin uusi tuttavuus meille molemmille. Sijainti on myös sopiva, vain tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta.

Kolmen vuoren vaellus, reittikuvaus

Olimme valinneet reitiksi etukäteen pisimmän mahdollisen reitin, Kolmen vuoren vaelluksen, sillä halusimme olla kansallispuistossa yön yli. Kolmen vuoren vaellusta kuvataan Luontoon.fi-sivustolla haastavaksi reitiksi, ja sen pituus on kokonaisuudessaan parkkipaikalta laskettuna 16 km.

Suositeltu kiertosuunta tälle reitille on vastapäivään, ja niin me myös sen kiersimme. Meitä tuli kuitenkin vastaan aika paljon retkeilijöitä, joten osa oli valinnut kiertää reitin myötäpäivään. Myötäpäivään kierrettäessä reitin alkuosalle sattuu todella jyrkkä nousupätkä. Älä kuitenkaan huoli, sillä mikäli tykkäät hieman haastavemmista reiteistä, niin myös vastapäivään kiertäessä saa kivuta aika-ajoin hyvin jyrkkää ylämäkeä. Suosittelen reitin kiertämistä vastapäivään.

Reitti on osin jyrkkää ja vaikeakulkuista (esim. kivien päällä kiipeämistä sekä paljon juurakkoa), ja maisemat vaihtelevat koskemattoman metsämaiseman, kauniin järvimaiseman ja jylhien kallioiden välillä. Erityisen vaikutuksen itseeni teki kallioseinämät järven ympärillä. Reitti on hyvin merkitty, ja koska Etelä-Konneveden kansallispuistossa on vain muutamia eri reittivaihtoehtoja, on oikeaa reittiä helppo seurata.

Reitin erityispiirteisiin lukeutuu se, että reitillä ei ole vesipisteitä lainkaan. Koko kansallispuiston pisin reitti on Kolmen vuoren vaellus, ja koska sen pituus on maltilliset 16 kilometriä ja kesto maksimissaan yhden yön/kaksi päivää, on tarvittavan vesimäärän kantaminen mukana mahdollista.

Yöpyminen Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Yöpyminen Etelä-Konneveden kansallispuistossa Kolmen vuoren vaelluksella on mahdollista kahdessa eri paikassa, joko Majaniemen vuokratuvalla tai Enonrannassa. Me yövyimme teltassa Enonrannassa.

Saavuimme paikalle noin klo 17.30, ja paikalla oli jo useampi muu retkikunta. Tämän vuoksi emme enää saaneet aivan optimaalista paikkaa teltalle, joten jouduimme nukkumaan pienessä alamäessä. Enonrannassa on myös kaksi puusta rakennettua telttailupaikkaa, eli ikään kuin pientä terassia, jonka päälle mahtuu sopivasti teltta. Nämä molemmat oli jo varattu kun saavuimme paikalle.

Kolmen vuoren vaelluksen kesto

Kiersimme reitin suositusten mukaisesti, eli vastapäivään. Koska yövyimme Enonrannassa, kävelimme suurimman osan matkasta, noin 11 kilometriä, ensimmäisenä päivänä. Toiselle päivälle jäi reilun 5 kilometrin matka. Poikkesimme kuitenkin pari kertaa reitiltä näköalapaikoille, jolloin matkaa tuli hieman pidemmästi molempina päivinä.

Reitin kerrotaan olevan haastava, ja sen vuoksi myös kulkeminen on yllättävän hidasta ja vauhti voi olla jopa vain 2 km/h. Tämän voin allekirjoittaa, sillä meidän vauhti ei ollut paljoa tuon nopeampi kun kuljimme rinkkojen kanssa ja halusimme nauttia maisemista ja välillä myös pysähtyä ottamaan kuvia. Kolmen vuoren vaellus on kuitenkin mahdollista kiertää myös päiväretkenä.

Välillä tuli myös pysähdyttyä syömään polun varrelta löytyviä mustikoita sekä taskusta löytyvää suklaata.
Tärkeitä molemmat! 😊

Asuntoauto Eurooppa Kotimaa Suomen lappi

Käsivarren kautta kotiin & Saanan huiputus

sunnuntai, 13 syyskuun, 2020

Tämä postaus on jatkoa elokuussa julkaistulle kesälomareissun ekalle osalle, jonka pääset lukemaan tästä.

Lähdimme maanantaiaamuna 27.7. Nordkappissa vietetyn yön jälkeen ajamaan kohti Altaa, joka on isoin matkan varrelle sattunut kaupunki. Matkan päämäärä, Nordkapp, oli nyt saavutettu ja reissu kääntyi kotimatkan puolelle. Norkdappiin vie vain yksi tie, joten mantereen puolelle ajoimme samaa reittiä jota olimme edellispäivänä ajaneet Nordkappiin. Johtuen Nordkappin 12 tunnin parkkeerausaikarajasta, siirryimme aamupalalle edellisenä päivänä bongatulle levähdyspaikalle, jonka oli maanantai-aamuna moni muukin löytänyt. Levähdyspaikan puisella penkillä ja pöydällä nukkui saksalaisia motoristeja hyvin makuupusseihin kääriytyneinä. Mikä jottei, kun yökin oli lämmin ottaen huomioon, että olimme Manner-Euroopan oikeastaan pohjoisimmassa kolkassa.

Alta River Camping

Altassa menimme yöksi Alta River Campingiin, joka on suomalaisten omistama. Soitimme jo matkalla River Campingiin kysyäksemme voimmeko varata paikan, mutta varaumahdollisuutta ei ollut vaan  paikat täytettiin saapumisjärjestyksessä. Respasta ehdotettiin, että tulisimme heti ensin käymään campingissa ja veisimme jotain tavaraa paikalle merkiksi, että se on varattu. Kävimme maksamassa leirinnän ja viemässä ulkokalusteet valitsemallemme paikalle, sillä halusimme käydä vielä tutustumassa Altan keskustaan. Altassa on noin 20 000 asukasta ja keskusta on suhteellisen pieni, tosin aivan normaalin pienen kaupungin keskustan kokoinen. Oli kiva päästä käymään muutamassa kaupassa ja mm. ostamaan vähän kevyempää vaatetta (olin pakannut aika lämmintä vaatetta mukaan). Meitä nimittäin kelit suosi, lämpötila oli reilussa kahdessakymmenessä oikeastaan koko reissun ajan.

Alta River Campingissa meidän auton keulaa vastaapäätä olevalalle paikalle tuotiin illalla hinurilla eräiden suomalaisten asuntoauto, joka oli mennyt rikki kesken reissun. Kuulemma asuntoauton korjausaikaa olisi ollut aivan mahdoton saada tuleville päiville Altan alueella, kesälomien ja muun vuoksi. Viimeinen lopputulema jonka me kuulimme oli sellainen, että joku heidän tuttavansa lähti Porvoosta asti rekalla hakemaan heitä kotiin, kun autoa ei saatu korjattua. Auts! Tämä toimi hyvänä muistutuksena vakuutusten tärkeydestä, sillä hinaus oli kuulemma maksanut paljon.

Nämä kivikasat, joita näkyi lähes jokaisella levikkeellä, eivät ole meidän tekemiä. 🙂

Altassa vietetyn yön jälkeen ajoimme reissun ehkä kauneimman osuuden, Altasta Skibotniin eli Yykeanperälle, josta on enää muutamakymmen kilometriä Suomen puolelle. Suurin osa reitistä kulkee aivan vuonon reunalla. Olimme yötä Skibotn Camping -nimisellä leirintäalueella, jossa näytti asuvan enemmän kausipaikkalaisia kuin aiemmilla leirintäalueilla – monen asuntovaunun kyljessä oli aivan oikeaa, pientä mökkiä muistuttava ”lisäsiipi”. En tosin ihmettele vaikka siellä joku viihtyisi pidempäänkin, sillä leirintäalue sijaitsee ihan rannalla ja maisemat olivat mitä upeimmat – katsokaa vaikka alla olevaa kahta kuvaa, jotka on otettu samasta kohdasta leirintäalueen rannalla! Voi kun näin hienoja vuoria löytyisi myös Suomesta.

Yykeänperältä teimme myös pienen retken luontoon, Lulledalenin metsäpolulle. Metsäpolku löytyy Yykeanperältä  noin 15 minuutin ajomatkan verran käsivarteen päin. Mitään henkeäsalpaavia maisemia ei tältä reitiltä löytynyt, mutta polku oli hyvä kulkea (tosin ei liikuntarajoitteisille) ja matkan varrella oli lappuja, joissa oli ympäröivään luontoon liittyvää tietoa. Laput oli myös suomennettu ja lähes jokaisessa suomennoksessa oli hassuja virheitä. 🙂 Reitti päättyy laavulle jossa olisi voinut vaikka paistaa makkaraa. Tämän polun käveleminen toimi hyvänä alkulämmittelynä seuraavan päivän Saanan retkeä ajatellen.

Saanan huiputus

Toinen tämän kesälomareissun ”pääkohde” oli Saana. Minä en ollut ikinä huiputtanut mitään tunturia tai vuorta, joten tämä oli minulle aivan ensimmäinen kerta. Reitin alkupistettä vastapäätä toisella puolella tietä on parkkipaikka, joka oli jo lähes täynnä klo 11 jälkeen aamulla. Huiputukseen varustauduin vaelluskengillä, juoksuhousuilla, urheilupaidalla ja pitkähihaisella ja reppuun pakkasin vielä tuulitakin. Otin myös mukaan hieman evästä sekä vettä, sillä netin mukaan reitille olisi hyvä varata aikaa noin 4 tuntia. Tässä kantapään kautta opittu vinkki: ota paljon vettä mukaan (vaikka 1,5 litraa).

Minulla on hyviä uutisia jokaiselle Saanan huiputuksesta haaveilevalle – reitin rankin osuus on heti alussa! Uskon, että jos et ole harrastanut paljoa liikuntaa viime aikoina, voi alku tuntua raskaalta, sillä reitti alkaa aika pitkällä ja aika jyrkällä nousulla ilman portaita. Huipulla näkyi kuitenkin retkeilijöitä aivan pienistä lapsista vanhuksiin asti. Ehkäpä jyrkin kohta onneksi taitetaan portaita pitkin, jonka jälkeen reitti muuttuukin kivisemmäksi ja tarkka polku loppuu, mutta merkkikeppejä ja muita retkeilijöitä seuraamalla löytää huipulle asti. Oli huikeaa huomata, kuinka korkealle täällä meidän maastoltaan tasaisena pidetyssä Suomessakin voi päästä – huipulla oli ihan erilainen keli kuin alhaalla! Sieltä myös näkee kolmen eri maan puolelle (ainakin me päättelimme niin).Alkureitti näyttää tältä

Mun paras (ja ainoa) reissuposeeraus näkyy tässäkin kuvassa. Tadaa! Kuvanottohetkellä selkäni takaa puhalsi aivan todella kova tuuli.

Reitin alussa oli lämmin, mutta huipulla kylmä ja kova tuuli, joten älä anna lähtöpisteen lämpötilan huijata sinua vaan ota lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta mukaan. Huipulla tuuli niin paljon, että tuuleen pystyi lähestulkoon nojaamaan! Meiltä Saanan huipulla käymiseen meni taukoineen kaikkineen kolme tuntia ja muutama minuutti.

Näin kauan meni Saanan huiputukseen.

Viimeisen yön olimme Lapin lomamökit & Camping -nimisellä leirintäalueella Enontekiön ja Muonion rajalla. Paikan omistaja oli hyvin sympaattinen nainen, joka seisoi sisäänajon luona antamassa ohjeita yöpyjille ja nimitti itseään ”käveleväksi respaksi”. Leirintäalue sijaitsee joen varressa joten Ruotsi näkyi vain muutamankymmenen metrin päässä joen toisella puolella.

Aamulla meillä alkoi satojen kilometrien ajomatka takaisin lähtöpisteeseen, Ylivieskaan. Meidän reissu oli kaikin puolin onnistunut – kesäloman ensimmäiset vesisateetkin sattui kohdalle vasta Torniossa! Nukuimme viikon auton ”patissa”, eli tuolla ohjaamon päällä olevalla parvella. Matkatavarat meillä oli koreissa jalkopäässä rajallisen säilytystilan vuoksi, joten jouduimme vielä hieman tinkimään jalkatilasta yöllä. Viikko ”patissa” sujui ihan hyvin, mutta en ehkä muuttaisi sinne asumaan. 😉

Viimeinen yö rauhallisella ja suojaisalla paikalla,  tasaisella ja hyvällä alustalla. Täydellistä!

Tässä toinen ja viimeinen osio minun tämän vuoden ainoasta ulkomaanreissusta. 🙂 Reissu oli erilaisempi kuin viime vuosien muut reissut, mutta kuitenkin todella hyvä ja se tuli todella tarpeeseen. Haaveilen kyllä edelleen matkasta jonnekin kauemmas, mutta harmillisesti kukaan ei voi tällä hetkellä ennustaa milloin pääsemme taas matkustamaan ”normaalisti”, tai mikä se ”uusi normaali” tapa matkustaa tämän pandemian jälkeen sitten edes onkaan – toivon, että vuoden päästä syksyllä matkustaminen olisi mahdollista, sillä silloin olisi tiedossa yksi erittäin ainutkertainen matka.. 🙂