Kohdeopas: Slovakia

Slovakian kauneutta

Slovakia on turhaan jäänyt Euroopan muiden matkailumaiden varjoon. Slovakiasta matkailija voi löytää lukuisia harrastusmahdollisuuksia, tutustumiskohteita ja nähtävyyksiä, puhumattakaan upeista vuoristomaisemista. Slovakia kehittyy ja uudistuu huimaa vauhtia, joten maassa kannattaa pistäytyä kun perinteet ovat vielä pinnalla. Slovakia on täynnä kiehtovia kulttuurisia makupaloja.

Bratislava

Slovakia on pitkästä historiastaan huolimatta yksi Euroopan nuorimpia maita. Ja jos Slovakia on yksi Euroopan nuorimpia maita, on sen pääkaupunki puolestaan Euroopan uusin pääkaupunki. Bratislava sijaitsee Slovakian lounaisosassa Tonavan varrella ja mielenkiintoiseksi kaupungin sijainnin tekee se, että sillä on yhteistä rajaa kahden naapurivaltion, Itävallan ja Unkarin, kanssa. Tšekin rajalle on kaupungista matkaa 62 kilometriä ja Wieniin 60 kilometriä. Jos siis haluaa yhdistää lomaansa kaksi Euroopan kaupunkikohdetta, Bratislava ja Wien ovat hyvä vaihtoehto.

Bratislava on Slovakian kulttuurinen keskus, jossa sijaitsee useita teattereita ja museoita. Bratislava on erinomainen kaupunkilomakohde myös siksi, että se on kaupunkikohteena juuri sopivan kokoinen: ei liian suuri, jolloin turhautuminen tekemisen paljouden ja ajan vähyyden takia alkaa stressata, mutta ei myöskään liian pieni.

Kuten monista muistakin Euroopan pääkaupungeissa, Bratislavastakin löytyy se kaupungin vanha osa, vanhakaupunki, joka on turistien suosiossa. Bratislavan vanhassa kaupungissa voi nauttia eurooppalaisesta kahvilaelämästä, jossa herkullisten konditoriatuotteiden ja tuoreen kahvin tuoksu sekoittuu historiallisten rakennusten tunnelmaan. ja myös Bratislavan parhaat ostospaikat löytyvät vanhasta kaupungista: historiallisissa puitteissa sijaitsevat vaateliikkeet, käsityöputiikit ja markkinat tyydyttävät helposti pahimman ostosnälän.

Jos sattuu kaupunkiin joulun aikaan, kannattaa eritoten pistäytyä Hviezdoslavovo nam- ja Hlavne nam-aukioilla pidettävillä markkinoilla, jotka Euroopan suurten joulumarkkinoiden tapaan tarjoavat jos jonkinlaista jouluista ostettavaa. Suosituimpia tuliasia Bratislavasta ja Slovakiasta ovat nahka-, posliini- ja kristallituotteet, korut, keramiikka ja pitsit.

Historiaa

Suurin osa Bratislavan historiallisista rakennuksista sijaitsee Vanhassakaupungissa. Bratislavan historiallinen keskusta pursuaa upeita historiallisia rakennuksia. Esimerkiksi Bratislavan keskiaikaisesta linnoituksesta jäljelle jäänyt kaupunginportti, Mikaelin portti, on kaupungin vanhimpia rakennuksia. Näkemisen arvoisia ovat myös nykyisin kaupunginmuseona toimiva, 1300–1400-luvuilta peräisin Bratislavan vanha kaupungintalo ja vuonna 1756 valmistunut yliopiston kirjasto.

Kun on tutustunut vanhan kaupungin nähtävyyksiin, voi suunnata vieressä sijaitsevaan linnaan. Kukkulalla 85 metriä Tonavan yläpuolella sijaitseva Bratislavan linna on yksi kaupungin huomattavimmista rakennuksista. Kivinen linna rakennettiin vasta 900-luvulla, mutta se on historiansa aikana kokenut yhden jos toisenkin muodonmuutoksen: 1400-luvulla linnasta tuli goottilainen, 1500-luvulla renessanssilinna ja 1600-luvulla se kunnostettiin barokkityyliin. Vuonna 1811 tuhoutunut linna kunnostettiin viimeisimmän kerran 1950-luvulla. Monet kunnostukset ja tyylikaudet ovat antaneet linnalle oman leimansa ja tunnelmansa.

Bratislavaan on kohonnut myös uudempia rakennuksia, jotka ovat täysin eri maailmasta vanhan kaupungin barokkipalatsien kanssa. Viime vuosisadalla kaupunkiin rakennettiin esimerkiksi Tonavan ylittävä Nový most-silta, jota kannattavassa lähes 85 metriä korkeassa lentävän lautasen näköisessä pylonissa on torniravintola ja näköalatasanne. Muita kaupungin erikoisuuksia ovat kärjellään seisovan pyramidin muotoinen Slovakian radion pääkonttori ja Kamzíkin televisiotorni.

Virkistystä puistossa

Historiallisten nähtävyyksien ohella Bratislavassa kannattaa tutustua kaupungin vehreyteen. Koska Bratislava levittäytyy Pienten Karpaattien juurelle Tonavan jokivarsilehtojen alueella, kaupungista löytyy metsiä ja virkistysalueita jopa keskustan lähistöltä. Puistot ovatkin osa Bratislavan kaupunkikuvaa ja ne tarjoavat sekä kaupunkilaisille että turisteille monipuolista virkistystä. Konditoriasta ostettu eväskori tai itse kootut piknik-eväät mukanaan on helppo lähteä tutustumaan kaupungin puistoalueisiin isommallakin porukalla.

Hyviä retki- ja piknik-kohteita löytyy Bratislavasta monia. Koska puistot ovat kaupungille niin tärkeitä, ei ole ihme että Bratislavassa sijaitsee esimerkiksi Euroopan vanhin julkinen puisto, Janka Král. Tonavan rannalla Petržalkassa sijaitseva Janka Kráľin puisto perustettiin jo 1700-luvulla, joten puistolla on myös oma kulttuurihistoriallinen arvonsa. Bratislavan suurin puisto on puolestaan Vanhassakaupungissa sijaitseva Horskýn puisto, johon kannattaa tutustua jo historiakierroksen aikana.

Jos mukana on lapsia tai eläimet muuten vain kiinnostavat, kannattaa suunnata Mlynská dolinassa sijaitsevaan Bratislavan eläintarhaan. Vuonna 1960 perustettu eläintarha on 152 eläinlajin koti, ja näihin eläimiin lukeutuu muiden muassa harvinainen valkoinen leijona.

Slovakia-Slovakia.Travel-Peter-Švehla-2

Kaupungin ulkopuolella

Slovakiassa on runsaasti kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoista nähtävää, joista suinkaan kaikki eivät sijaitse Bratislavan rajojen sisällä. Slovakiaan maaseutuun ja pikkukaupunkeihin voi tutustua kiertoajeluilla, tai hankkimalla käyttöön vuokra-auton. Nähtävää maassa riittää moneen menoon, ja esimerkiksi moni Slovakian kiinnostavista luolista kuuluu Unescon suojelukohteisiin ja yleisölle avoimia niistä noin kaksitoista.

Slovakiassa sijaitsee jopa 300 linnaa, joissa järjestetään erityisesti kesäisin erilaisia festivaaleja, teatteriesityksiä ja konsertteja. Maassa on paljon Unescon suojelukohteita, joiden joukossa on monia turisteja kiinnostavia kohteita. Yksi hienoimmista ja mielenkiintoisimmista käyntikohteista Slovakiassa on Spisske Podhradien kylässä sijaitseva Spissky hrad, Spis-linna. Vaikka tämä suuri linnoitus on nykyisin suurimmaksi osaksi raunioina, se on silti näkemisen arvoinen. Vuonna 1209 perustettu Spis-linna sijaitsee korkean kukkulan päällä ja linna on ollut mukana monen sodan tuoksinassa. Sisäänpääsymaksun hinnalla matkailija pääsee tutustumaan linnan jäljellä oleviin osiin ja upeisiin maisemiin. Linnasta voi hankkia myös matkamuistoja ja tuliaisia.

Matkat Slovakiaan

Slovakiaan voit lähteä Suomesta sekä valmiille lomamatkalle että omatoimiselle matkalle varaamalla itse lennot ja hotellit. Vuokra-autolla pääsee myös helposti tutustumaan Bratislavan ympäristöönkin.

Bratislavaan pääsee kätevästi myös esimerkiksi lentämällä Wieniin ja matkaamalla Bratislavaan noin tunnin matkan bussilla. Näin voi yhdistää samalle lomalle sekä Bratislavan että Wienin. Suomesta on paremmin tarjolla lentoja Wieniin kuin Bratislavaan.

www.slovakia.com

Kuvat: Slovakia Travel / Dominik Bugár, Peter Švehla

Päivitetty: 1.3.2016

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

4 kommenttia

Huomenna ajetaan Bratislavaan viikonlopuksi. Ajetaan täältä Münchenistä. Odotuksissa on mukavan leppoisa kaupunki hyvine ruoka- ja juomavarantoineen.

Jos olet käynyt Tallinnan vanhassakaupungissa, niin Bratislava ei välttämättä tarjoa mitään suurta wow-efektiä. Kokoluokka noin sama, ja samantyylisesti rempattua ja rähjää siellä täällä. Jos aika on kautta kulkiessa kortilla, niin vietä max yksi yö ja säästä enemmät Wieniin tai Budapestiin.

2010 syksyllä tuli vietettyä kahdeksan viikkoa Slovakiassa, enimmäkseen Bratislavassa. Kyseessä ei ollut hupimatka, vaan olin luokkatoverini kanssa opiskelemassa paikallisessa audiovisuaalisen alan oppilaitoksessa.
Oman kokemukseni jälkeen en välttämättä menisi Bratislavaan enää uudelleen, tai ainakin pysyisin kaukana suurimmista ostoskeskuksista. Niissä viihtyvät “klooninaiset” (kuten ystäväni kanssa heitä nimitimme, olivat niin saman näköisiä ja kaikki samaan tyyliin pukeutuvia) katsoivat kuin halpaa makkaraa, jos et ollut tällätyn ja muodikkaan näköinen.
Luontoihmisenä kävin myös eläintarhassa, jossa minua lähinnä surettivat tilat, joissa eläimet joutuvat asumaan ja elämään. Jos haluaa kaupunkimatkallaan käydä hienossa eläintarhassa, suosittelen ehdottoman lämpimästi Wienissä sijaitsevaa Schönbrunnin eläintarhaa. Aivan toista maata kuin Bratislavan kurja loukko!
Sanoisin maassa vietetyn kahdeksan viikon kohokohdaksi sen, kun ystäväni kanssa uskaltauduimme junalla pääkaupungin ulkopuolelle, pieneen kylään nimeltä Liptovský Mikuláš. Ihmiset olivat ystävällisiä, yöpyminen maksoi eräässä edullisessa ja siistissä paikassa noin 20 euroa (yksi yö, yksi huone, kaksi henkeä). Maisemat olivat junamatkalla upeita, kun molemmilla puolilla näkyi vuoristoa. Visiitin kruunasi käynti läheisessä luolassa (en ikävä kyllä muista paljonko sisäänpääsy luolaan kuvauslupineen maksoi). Demänovskan luola taisi olla kyseessä, sen luo pääsee kylästä joko taksilla tai bussilla. Jouduin ystäväni kanssa kulkemaan taksilla, koska bussit eivät kulkeneet valitsemanamme päivänä.
Yhteenvetona voisin sanoa, että Slovakia on tutustumisen arvoinen maa – itse vain en halua melkeinpä enää kuullakaan sanaa ‘Bratislava’. Kahdeksan viikkoa pääkaupungissa on liian pitkä aika. Kannattaa ehdottomasti uskaltautua pikkukaupunkeihin ja kyliin, tosin kielimuuri saattaa tulla vastaan. Englannilla kuitenkin pärjää jotenkin, joskin slovakian kielen alkeista olisi ainakin muutamissa tilanteissa ollut minulle ja ystävälleni apua.
Luolista (niitä on Slovakiassa useita) kiinnostuneille hyvä sivusto on http://www.ssj.sk/ Materiaali on englanniksi, ja sivuilta löytyy myös kuvia eri luolista, sekä sijaintitiedot.
Toivotan hyvää matkaa kaikille Slovakiaan suuntaaville!

Slovakiaan on nyt matkat varattu. Kohteena Bratislava ja jääkiekon mm-kisat. Toivotaan, että Slovakia tekee vastaavan vaikutuksen kuin muut itä-euroopan maat.