Etusivu > Uutiset > Suomalaiset haluavat herätä rakkaimpansa sylistä

Suomalaiset haluavat herätä rakkaimpansa sylistä

Tuore internet-kysely paljastaa, että suomalaiset ovat romanttista kansaa. Suuri osa suomalaisista kertoo heräävänsä onnellisimpana rakkaimpansa syleilystä, vaikka vaihtoehtoina olivat myös palmuranta, vuorenhuippu ja kesämökki.

Rakkaan vieressä tai luksushotellissa

35,3 prosenttia suomalaisista sanoo heräävänsä onnellisimpana rakkaimpansa syleilyssä. Toiseksi suosituin vastaus oli herääminen viiden tähden luksushotellissa, jonka valitsi 24,1 prosenttia vastaajista. 17 prosenttia suomalaisista sanoo heräävänsä onnellisimpana rannalla palmun alla. Tulos selviää Hotels.comin internet-kyselystä, johon vastasi 2164 suomalaista. Kysely toteutettiin syksyllä 2008 Rantapallo-matkailusivustolla.

Herätystavoissa kumppani ei kuitenkaan päihitä linnunlaulua, johon 55,3 prosenttia vastaajista mieluiten heräisi ollessaan muualla kuin kotona. Kumppanin ääni on kuitenkin toisella sijalla 42,8 prosentilla. Vähiten mieluisia herätystapoja suomalaisille olisivat lomakohteen tai isänmaan kansallislaulu. Myöskään perinteinen herätyskello ei ole suosittu heräämistapa kotoa poissa ollessa.

Kotioloissa mieluisin herättäjä olisi rakkaan suudelma (38,7 %). Seuraavaksi mieluiten suomalaiset sanoivat heräävänsä kotona kahvin tuoksuun (21 %) tai auringonvaloon (24,5 %).

Suomalaiset eivät ole aamuäreitä

Kyselystä selviää myös, etteivät suomalaiset ole kovinkaan aamuäreää kansaa. Vain 2,8 prosenttia arvioi aamuäreytensä asteikolla 1–10 täydeksi kympiksi ja yhdeksikönkin äreydestä itselleen antaa vain 4,9 prosenttia. Eniten vastaajia keräsivät äreysasteet viisi ja seitsemän. Aamuherätyksen voi pilata liian vähäinen uni (31,2 %), kiireinen aikataulu (26,1 %) tai rakennustyöt (22,9 %). Vain 3,5 prosenttia mainitsee kovaäänisen musiikin aamuherätyksen pilaajana.

Musiikkityyleistä suomalaiset heräävät mieluiten klassisen musiikin soidessa (23,3 %). Joka viides (19,9 %) heräisi mielellään myös rock-musiikin säveliin. Jos herätystapa olisi television tai radion aamuohjelma, vastaajat heräisivät mieluiten Radio Novan (21,3 %) tai Radio Rockin (18,7 %) ääneen.

Suomalaisten tärkeimpiin aamurutiineihin kuuluu ylivoimaisesti 70 prosentilla vastaajista kunnon aamupala. Myös sanomalehden lukeminen (42,9 %) ja oma rauhallinen suihkuhetki (30,1 %) ovat vastaajille tärkeitä. Aamuliikuntaa (6,6 %) tai meditointia (3,3 %) harrastaa vain pieni joukko suomalaisista.

Hotels.comin internet-kysely toteutettiin 3.9.–31.12.2008 välisenä aikana Rantapallo.fi-matkailusivustolla ja siihen vastasi 2164 suomalaista. Hotels.com on sekä asiakasmäärältään että listattujen hotellien määrällä mitattuna maailman johtavia varaussivustoja. Rantapallo on vastaavasti Suomen suurimpia matkailusivustoja.

Arvostele artikkeli: Suomalaiset haluavat herätä rakkaimpansa sylistä
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti aiheesta Suomalaiset haluavat herätä rakkaimpansa sylistä

  1. Matti Mononen
    Matti Mononen sanoo:

    Ei se ole yllättävää että haluaa herätä rakkaimpansa sylissä.
    Ja kun enemmistö haluaa herätä linnunlauluun on myös luonnollinen,
    terve halu.Se on vain suomessa mahdolista kesäaikaan,suhteellisen
    lyhyen jakson vuodesta.Harakan “laulua”voi kuulla toki ympäri vuoden.
    Itse muistan yhtenä miellyttävimmistä heräämisistä rantamökissä
    hiljainen laineitten liplatus läheisltä rannalta,(noin 7 metrin päästä).

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo