Hyppää sisältöön

Joko näit tämän? Färsaarilla sijaitseva erikoinen järvi näyttää kelluvan aivan meren yläpuolella – kuin valumaisillaan mereen

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 29.09.2017
Färsaarilla sijaitseva järvi näyttää olevan aivan meren yläpuolella, mutta todellisuudessa kyseessä on varsin erikoinen näköharha.

Saaren suurin järvi näyttää valuvan mereen

Luonto tarjoaa mitä ihmeellisempiä maisemia, sillä esimerkiksi Bolivian vaaleanpunainen järvi, Portugalissa sijaitseva Benagilin reikäluola sekä Norjan kuuluisa Trolltunga-kieleke ovat saaneet matkailijat pauloihinsa. Hämmästyttäviä maisemia löytyy myös Pohjois-Atlantilta, sillä Tanskalle kuuluvilla Färsaarilla on järvi, joka näyttää sijaitsevan aivan meren yläpuolella.

Färsaariin kuuluvan Vágarin saaren suurin järvi, 3,4 neliökilometrin kokoinen Sørvágsvatn saa matkailijan hieraisemaan silmiään. Sopivasta kulmasta katsottuna järvi näyttää nimittäin sijaitsevan aivan meriveden yläpuolella, ja olevan sen verran kallellaan merelle että on suorastaan ihme, ettei järvivettä valu veteen yhtä vesiputousta enempää. Järvi myös vaikuttaa sijaitsevan todella korkeiden kallioiden päällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mystisen ja hämmentävän maiseman syy on kuitenkin optinen harha, joka paljastuu katsojalle heti, kun järven näkee toisenlaisesta kuvakulmasta. Todellisuudessa reunalla sijaitsevan kallion korkeus on vain 30 metriä, mutta järven sijainti syvässä poukamassa sekä sitä ympäröivät 252- ja 376-metriset korkeat jyrkänteet vahvistavat näköharhaa.

Färsaaret ovat kaukaisen sijaintinsa vuoksi melko haastava kohde, mistä syystä Sørvágsvatn-järvi ei vielä toistaiseksi parveile matkailijoita, vaikka sen luoma näköharha onkin herättänyt huomiota laajalti.

Katso kuvat järven luomasta erikoisesta näköharhasta – menetkö sinäkin lankaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähteet: Atlas Obscura ja Interesting Engineering
Kuvat: Flickr / Clare_and_ben ja Instagram

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Paratiisisaari

Haluatko rauhaa ja eksoottisuutta? Katso 47 kuvaa maailman kaukaisimmista kohteista!

Majakka Färsaarilla

Erilaista eksotiikkaa Euroopassa – tällaista on Färsaarilla