Vanhus heitettiin ulos risteilyltä – jätti turvaharjoitukset väliin

Turvaharjoitukset edellytys risteilylle
Seabourn Sojourn -aluksella matkustanut 84-vuotias nainen passitettiin miehensä kanssa ulos laivasta tämän jätettyä väliin pakolliset turvallisuusharjoitukset. USA Today -uutissivuston mukaan vanhus kertoi olleensa huonovointinen ja osallistuneensa samaan turvallisuusdemonstraatioon aiemmin. Naisen 90-vuotias aviomies oli mukana harjoituksissa.
Cruise Critic -sivusto kertoo välikohtauksen tapahtuneen aluksen ollessa Portugalin Lissabonissa. Vanhempi pariskunta oli kolmivaiheisen risteilynsä toisella etapilla, joten he olivat todennäköisesti jo osallistuneet turvallisuusharjoituksiin matkan ensimmäisellä osiolla, USA Today epäilee.
Risteilyjen turvatoimiin on suhtauduttu erittäin tiukasti Costa Concordian tammikuisen onnettomuuden jälkeen. Italiassa 32 kuolonuhria vaatineella turma-aluksella oli jopa 700 matkustajaa, joille ei oltu järjestetty turvallisuusdemonstraatiota.
Alan sääntöjen mukaan matkustaja-alusten tulee järjestää turvallisuusharjoitukset ensimmäisen risteilyvuorokauden aikana.
Lähde: USA Today, Cruise Critic
Kuva: Seabourn