Hyppää sisältöön

Tuleeko tästä kohteesta pohjoisen uusi vetonaula?

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 15.04.2012
Ranuan eläinpuiston lomakylä Gulo Gulo valmistuu jouluksi.

Jääkarhunpentu herätti kiinnostuksen

Ranuan eläinpuiston kupeeseen avataan 1. joulukuuta Gulo Gulo -niminen kymmenen paritaloa käsittävä lomakylä. Alueelle rakennetaan 20 huoneistoa, joissa on vuodepaikkoja yhteensä 120 hengelle. Neljän tähden lomakylän kokonaiskustannukset ovat noin kolme miljoonaa euroa.

Ranua Zoon toimitusjohtajan Tommi Hinnon mukaan eläinpuisto lyö tänä vuonna yleisöennätyksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Ranuan eläinpuiston erikoisuus on se, että meillä on syntynyt harvinaisia poikasia, kuten marraskuussa 2011 syntynyt uusi vetonaulamme, jääkarhunpentu, kertoo Hinno.

Eläinteema erottaa lomakylän alueen muista majoituspalveluista. Ahman mukaan nimensä saaneessa Gula Gulassa jokaisen talon seinään valaistaan eläinaiheinen reliefi.

Ranua Zoon mukaan lomakylästä rakennetaan eläinpuistoon turvallinen alikulkuyhteys.

Lähde ja kuva: Ranua Zoo