Paratiisirantojen pimeä puoli: taas kuolettava haihyökkäys Australiassa

Länsirannikko on haiden riskialuetta
Länsi-Australia on järkyttynyt eilen aamulla Australian aikaa tapahtuneesta haihyökkäyksestä, joka johti 33-vuotiaan Peter Kurrmanin kuolemaan. Kahden lapsen isä menehtyi ollessaan sukeltamassa veljensä kanssa vajaan kahden kilometrin päässä Stratham Beachin rannikolta. Tapahtumapaikka sijaitsee maan lounaisosassa, 230 kilometriä etelään Länsi-Australian pääkaupungista Perthistä.
Viimeisen seitsemän kuukauden aikana Länsi-Australian haihyökkäykset ovat vaatineet neljän ihmisen hengen. Viime syksynä tapahtuneita kolmea kuolemantapausta epäillään valkohaiden aiheuttamiksi.
Kauniista rannoistaan tunnetun Länsi-Australian hallitus ja merenalaista elämää tutkivat asiantuntijat ovat huolestuneet karmaisevista onnettomuuksista. Alueella yritetään selvittää mikä houkuttelee hait länsirannikolle. Viimeisimmän turman aiheuttaneesta hailajista ei vielä ole tietoa.
Lähde: The Australian
Kuva: Flickr / amandabhslater