Hyppää sisältöön

Lappeenranta on vilkas kesäkaupunki – katso parhaat menovinkit

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 29.06.2013
Itä-Suomessa sijaitsevasta Lappeenrannasta löytyy paljon nähtävää kotimaanmatkailijalle - Rantapallo kokosi kesän parhaat menovinkit!

Suomen suurin hiekkalinna

Lappeenrannan Linnoitusniemeen kesäisin rakennettava jättimäinen Hiekkalinna juhlii tänä kesänä 10-vuotista taivaltaan. Jopa kolmesta miljoonasta hiekkakilosta rakennettua taideoteosta pääsee ihailemaan veloituksetta aina elokuun loppuun saakka.

Suomen suurimman hiekkalinnan teemana on tänä vuonna Kalevala. Lappeenrantalaiset ja taipalsaarelaiset koululaiset ovat osallistuneet taideteoksen työstämiseen, ja hiekkaveistoksista löytyvät QR-koodit, joiden avulla pääsee tutustumaan kunkin veistoksen syntyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alueella on paljon koko perheelle suunnattua puuhaa pomppulinnasta minigolfiin ja satutunneista veisto-ohjaukseen.

Hiekkalinnalta on myös helppo aloittaa tutustuminen Lappeenrannan kaupunkiin vaikkapa maakaasukäyttöisen katujunan avulla. Lasten kanssa lomailevat viihtyvät Myllysaaren perhepuistossa sekä Flowpark-seikkailupuistossa. Myös viihtyisä satama-alue vetää vierailijoita puoleensa.

Kesän kulttuuririennot kutsuvat

Lappeenrannan linnoituksen kesäteatterissa esitetään tänä kesänä kotimaista menestyskomediaa, Suomen hevosta. Näytelmä on Sirkku Peltolan kirjoittama humoristinen kuvaus suomalaisesta maaseudusta.

Lappeenrannan Yöt on uusi kaupunkifestivaali, jota vietetään 12.-13. heinäkuuta. Perjantain ja lauantain aikana Lappeenrannan kauppatorin lavalle nousee suomalaisen musiikin kärkinimiä Cheekistä Apulantaan. RakuunaRock puolestaan tuo Lappeenrantaan esimerkiksi Michael Monroen, Kotiteollisuuden ja Kaija Koon 19.-20. heinäkuuta.

Musiikkitapahtumia riittää Lappeenrannassa heinäkuussa: samaan aikaan RakuunaRockin kanssa Satamatorilla vietetään African Music Festivalia. Kontufolk puolestaan järjestetään 26.-27. heinäkuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänä vuonna Lappeenrannan balettigaalaa vietetään 24.-25. elokuuta. Gaalan ohjelmistossa on sekä baletin klassikkoteoksia että modernimpaa ohjelmistoa. Järjestäjän mukaan tapahtuma on loppuunmyyty, mutta vapautuvia lippuja kannattaa tiedustella.

Lappeenrannan sijainti lähellä itärajaa näkyy myös kesätapahtumissa: elokuussa linnoituksessa vietetään sekä Venäläistä viikkoa että pietarilaisia markkinoita. Kesän päättää koko perheen veloitukseton kulttuuritapahtuma Sataman Valot, jota juhlitaan elokuun viimeisenä iltana.

Kaupunki sai oman Angry Birds -puistonsa

Kauppakeskus Caprin yhteyteen avattu Angry Birds Activity Park on koko perheelle suunnattu uusi aktiviteettipuisto. Temmellyskenttää on kahdessa kerroksessa jopa 2 400 neliömetrin verran.

Angry Birds -puistossa riittää puuhaa. Perheen pienimmille lapsille on oma alueensa ja alakerrasta löytyy myös leikkitelinemaailma. Yläkerrassa on hieman isommille suunnattuja aktiviteetteja Bag jump -hyppypatjasta softball-peliin.

Lisätietoa

>> Katso Lappeenrannan tapahtumakalenteri

Kuva: Visit Finland

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raippaluoto, Suomi

Suomen erikoisimmat nähtävyydet – 30 kohteen lista

Tällainen on Lappeenrannan lentokenttä – katso kentän lennot ja palvelut

Wien, Itävalta

Uusi lentoyhtiö avaa reitin Lappeenrannasta Wieniin keväällä 2020

100 syytä matkailla Suomessa

Suomen kansallismaisema on parhaimmillaan juuri nyt – lue lomalaisen vinkit Saimaan kesään

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja