Häkellyttävä lasipohjainen uima-allas rakenteilla 10. kerroksen korkeuteen – katso kuvat

Uima-allas kahden rakennuksen välissä
Lasipohjainen uima-allas, joka yhdistää kaksi rakennusta 35 metrin korkeudessa – kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Tällainen projekti on kuitenkin parhaillaan suunnitteilla Lontoossa.
Sky Pool -niminen allas tulee osaksi uutta luksusasuntoja sisältävää Embassy Gardens -asuinkompleksia Wandsworthissa. Altaan kerrotaan olevan maailman ensimmäinen kaksi rakennusta yhdistävä uima-allas.
Rakennusten 10. kerrokseen valmistuva allas on pituudeltaan noin 27 metriä ja leveydeltään vajaat kuusi metriä. Altaalta luvataan avautuvan näkymä muun muassa Lontoon parlamenttitalolle.
Embassy Gardensin rakennuttajan Ballymore Groupin mukaan allaskokemus tulee olemaan uniikki. Uimarit voivat tuntea leijuvansa ilmassa keskellä Lontoota.
Altaan molemmista päistä pääsee siirtymään kattoterassille, jonne valmistuu muun muassa baari ja auringonottoalue. Rakennusten väliin tulee myös tavallinen kävelysilta, jotta asukkaat voivat liikkua puolelta toiselle kastumatta.
Altaan on määrä valmistua vuonna 2018. Matkailijoiden harmiksi tähän altaaseen ei ole ulkopuolisilla asiaa – ellet satu tuntemaan asukkaita. Sky Pool on rakennuksen asukkaiden yksityisessä käytössä.
Embassy Gardens on 2 000 asunnon rakennus, jossa huoneistot maksavat edullisimmillaan 600 000 puntaa eli noin 834 000 euroa.
Lasipohjilla on leikitelty uima-altaissa ennenkin. Esimerkiksi Kiinan Shanghaissa Holiday Inn -ketjun hotellista löytyy lasipohjainen allas 100 metrin korkeudessa.
Lähde: The Telegraph
Kuvat: Nine Elms
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







