Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Malesia

Meren ja metsien Langkawi

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 04.09.2019
Langkawin saaristo on trooppinen kohde, joka sopii täydellisesti auringossa rentoutumiseen.

Legendojen Langkawi

99 saaresta muodostuva Langkawin saaristo sijaitsee Malesian pohjoisrajan tuntumassa. Langkawin suurin saari Pulau Langkawi on lähes 500 neliökilometrin kokoinen, ja usein matkailijat juuri suuntaavat sinne lomalla.

Langkawin saaren tunnetuin legenda kertoo kauniista Mahsuri-neidosta, joka meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa 200 vuotta sitten. Mies joutui lähtemään sotaan, jolloin Mahsurin anoppi, kateellisena miniänsä kauneudesta, syytti tätä haureudesta ja Mahsuri tuomittiin kuolemaan. Ennen kuolemaansa Mahsuri kirosi saaren huonolla onnella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet saaren nähtävyydet liittyvät traagiseen tarinaan, mutta saaren matkailu kasvaa, eikä huonosta onnesta ei näy jälkeäkään.

Langkawi on ennen kaikkea upea rantakohde hienoine hiekkarantoineen, mutta se sopii myös luontomatkaajalle, sillä saarilla riittää mangrovemetsiä ja trooppista luontoa.

Langkawi on verovapaata aluetta, minkä vuoksi se on edullinen matkakohde. Edullisuutensa vuoksi se sopii varsinkin ostoksiin ja ruokamatkailuun.

Langkawi, Malesia
Turkoosi meri kohtaa vehreän sademetsän Langkawilla Malesiassa.

Trooppinen talvikohde

Paras aika matkustaa Langkawiin on ehdottomasti talvella marraskuusta maaliskuuhun, jolloin saarilla on kuivinta.

Helmikuu on vuoden lämpimin kuukausi, ja vastaavasti heinäkuu on viilein. Kuitenkin jopa viileimpinä kuukausina keskilämpötilat pysyttelevät tiukasti yli 25 asteen yläpuolella, joten trooppinen lämpö ei hylkää matkailijaa edes viileimpinä kuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sateisimmat kuukaudet ovat syys-marraskuussa. Jonkin verran sateita saadaan jo huhtikuun jälkeen, mutta usein aurinko näkyy sadekauden aikanakin.

Lautalla matkustamista kannattaa välttää monsuunikauiden aikana, sillä kova merenkäynti voi yllättää heinäkuusta syyskuuhun.

Rantojen rauhaa

Langkawi tunnetaan erityisesti rannoistaan. Suosituimpia ovat Pantai Cenang, Pantai Tengah, Pantai Kok, Tanjung Rhu ja Datai Bay.

Pantai Kok on rauhallinen ranta, jonka kirkasvetiset rannat ja rauha houkuttavat matkailijoita. Taustalla siintävät kalkkikivikukkulat ja lähistöllä alkaa vehreä viidakko. Datai Bay puolestaan sijaitsee saaren siinä kulmassa, jossa on vähemmän nähtävää, mutta siellä sijaitsevat myös saaren hienoimmat luksuspaikat.

Turistien kannalta kenties houkuttelevin ranta on Pantai Cenang, joka sijaitsee aivan kylki kyljessä toisen rannan, Pantai Tengahin, kanssa. Pantai Cenang on kuvauksellinen ranta, jonka valkoinen hiekka tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin. Pehmeää rantaa reunustavat yhtäällä kimmeltävän sininen meri, toisaalla vehreät kookospalmut.

Rikas meri ja luonto

Langkawia ympäröivä meri sopii täydellisesti sukellukseen ja snorklaukseen. Merielämä Langkawin vesissä on rikasta. Saariston vesissä nähdään säännöllisesti esimerkiksi barrakudoja, ja taustana värikkäillä kalaparvilla on monia eri korallilajeja.

Langkawin lähellä sijaitseva Pulau Payar Marine Park on kirjaimellisesti luotu sukellukseen ja snorklaukseen. Pulau Payar Marine Parkista löytyy muun muassa upeita koralliriuttoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kun viettää rantapäivää Pantai Tengahilla, kannattaa käydä tutustumassa myös Underwater World Langkawiin, eli Langkawin merimaailmaan. Vedenalaisessa maailmassa vierailijat voivat kulkea läpi pitkän tunnelin, jonka ympärillä kuhisee elämää aina värikkäistä ja eksoottisista merenelävistä kauniisiin koralleihin. Underwater World Langkawi on tuhansien trooppisten kalalajien koti, ja sen akvaarioissa uiskentelee muiden muassa vuokkokaloja, haita ja ankeriaita.

Akvaarioiden ohella Underwater Worldista löytyy myös sademetsää, joka kätkee suojiinsa lintuja ja nisäkkäitä.

Vuonna 2007 UNESCO antoi Langkawille World Geopark –statuksen ja Langkawi Geoparkin kolme suosituinta ja suurinta suojelualuetta ovat Machinchang Cambrian Geoforest -, Kilim Karst Geoforest – ja Dayang Bunting Marble Geoforest -puistot. Korkein saaren vesiputouksista on 30-metrinen Temurunin putous, mutta näkemisen arvoisia ovat Durian Perangin ja Telaga Tujuhin putoukset.

Verovapaa ostossaari

Langkawissa voi tehdä ostoksia ilman veroja, mikä tarkoittaa sitä, että luksustuotteita kuten hajuvesiä, kosmetiikkaa ja vaatteita voi ostaa edullisesti.

Saarten paras paikka verottomalle matkailulle sijaitsee Kuahissa, jonne Pulau Langkawille saapuvat lautat ankkuroituvat. Toinen hyvä ostospaikka sijaitsee Pantai Cenangissa lähellä Underwater Worldi -merimaailmaa.

Saarten hintataso on muutenkin halpa, ja esimerkiksi olut maksaa noin 50 senttiä. Paikalliseen ostoskulttuuriin voi tutustua myös yötoreilla, joista löytää myös parhaat paikallisruoka-apajat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turvallinen matkustusmaa

Matkailu Malesiassa on melko turvallista. Matkailijalle riittää tavanomainen varovaisuus, eli omaisuudestaan kannattaa pitää hyvää huolta ja mukana kannattaa pitää passikopiota siltä varalta, että passi varastetaan.

Älä käytä epävirallisia takseja Malesiassa. Viralliset taksit ovat selvästi merkittyjä ja niillä on taksikohtainen tunnusnumero ja taksamittari.

Malesiassa on vasemmanpuoleinen liikenne, mikä kannattaa muistaa etenkin autoa vuokratessa.

Sadekauden aikana rankkasateet voivat aiheuttaa tulvia ja maanvyörymiä. Monsuunikausi kestää Malesiassa lokakuulta helmikuulle, jolloin veneellä liikkuminen niemimaan itärannikolla voi olla kovan aallokon vuoksi vaarallista.

Muistamisen arvoinen asia on myös se, että Malesia on islamilainen maa. Paikallista islamilaista kulttuuria ja tapoja on syytä kunnioittaa erityisesti Kedahin osavaltioissa, johon Langhkawi kuuluu. Homoseksuaalisuus on Malesiassa rikos.

Ajankohtainen Ulkoministeriön matkustustiedote kannattaa tarkistaa aina ennen matkalle lähtöä.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN LANGKAWISSA

Langkawi, Malesia
Pantai Cenangin rantakohde on yksi Langkawin suosituimmista kohteista.

Kahdella vaihdolla perille

Langkawiin ei ole tarjolla matkapaketteja, joten sinne päästäkseen on matkattava reittilennoin.

Langkawiin pääsee lentäen Suomesta Malesian pääkaupungin Kuala Lumpurin kautta. Lennoissa on tällöin kaksi koneenvaihtoa, sillä Suomesta ei lennetä suoria lentoja Langkawiin tai Kuala Lumpuriin. Vaihdoin pääsee muun muassa Qater Airwaysilla, ja edestakaiset lennot maksavat usein noin 600 euroa.

Langkawiin pääsee lautalla myös muun muassa Kuala Perliksen satamasta, jonne pääsee Kuala Lumpurista bussilla. Helpointa on kuitenkin vaihtaa konetta Kuala Lumpurissa ja lentää perille.

Huokeaa majoitusta ja pari helmeä

Langkawin hotellit todella halpoja suomalaiselle, sillä jo 20 eurolla voi saada kahden hengen huoneen hotellista. Myös neljän tähden hotellin voi saada hyvällä tuurilla 40 eurolla.

Langkawilla ei vielä toistaiseksi ole kovin korkeatasoista hotellitarjontaa, mutta kasvavan matkailun myötä myös valikoima paranee jatkuvasti. Majoitustarjontaan mahtuu joitakin upeita luksuskohteita ja hyviä hotelleja, mutta Langkawi tarjoaa parhaat apajat budjettimatkailuun.

Liikkuminen paikan päällä

Langkawilla ei ole julkista liikennettä, joten takseilla pääsee kätevimmin paikasta toiseen. Toinen helppo tapa liikkua on vuokrata auto tai moottoripyörä.

Auton päivävuokra voi olla jopa 15 euron paikkeilla, joten oman auton vuokraaminen voi olla hyvä ja verrattain halpa tapa tutustua saareen.

LANGKAWIN NÄHTÄVYYDET

Langkawi, Malesia
Sky Bridge -riippusilta kulkee noin 700 metriä merenpinnan yläpuolella.

Viihdy ja veneile sisarusrannoilla

Pantai Cenangin ranta on yksi Langkawin suosituimmista kohteista upean hiekkansa ja monipuolisten harrastus- ja ajanviettomahdollisuuksiensa vuoksi. Pantai Cenang tarjoaa lomalaisille paljon aktiviteetteja ja muuttuu iltaisin värikkääksi pubien, baarien, klubien ja kahviloiden keskukseksi. Pantai Cenangin tuntumasta löytyy lähes kaikkea hyvästä ruuasta urheiluun ja ostospaikkoihin.

Pieni niemi erottaa Pentai Cenangin sen lyhyemmästä sisaruksesta Pantai Tengahista. Myös Pantai Tengahilla voi tehdä muutakin kuin nauttia auringosta, sillä paikan aktiviteetteihin lukeutuu muun muassa veneily. Veneellä voi lähteä vierailulle esimerkiksi lähisaarille.

Pantai Tengahin ranta on suhteellisen rauhallinen, joten se sopii hyvin myös perheille. Suoraan käännettynä Pantai Tengah tarkoittaa malaijiksi keskimmäistä rantaa. Yhdessä Pentai Tengah ja Pantai Cenang ovat Langkawin pisin ja epäilemättä suosituin ranta.

Nouse kävelemään korkeuksiin

Itäisellä Pulau Lankawilla sijaitseva Sky Bridge -riippusilta on kenties koko saaren kuvauksellisin paikka, sillä 125-metrinen silta kulkee 700 metriä merenpinnan yläpuolella. Vehreän viidakon yläpuolella kulkevalle sillalle pääsee kaapelikärryllä, joka kiipeää ensin 708 metrin korkeuteen Gunung Machinchangin huipulle.

Tutustu merenalaiseen maailmaan

Lankawilla sijaitsee Malesian suurin akvaario Underwater World, jonka tavoite on lisätä tietoutta merenelävien suojelusta. Merimaailmassa on kolme osiota, joissa kävijät voivat tutustua erilaisten ekosysteemien elämään.

Jos innostuu merenalaisesta maailmasta enemmänkin, merivedessä sukeltaminen on mahdollista monissa paikoissa ympäri Langkawin saaria. Erityisesti Pulau Payar -vesipuisto on tehty sukeltamista ja snorklausta varten.

LANGKAWIN PARHAAT

Langkawi, Malesia
Panorama Langkawi -kaapelikärry vie 708 metrin korkeuteen ihailemaan Langkawin pääsaaren maisemia.

Parhaat rannat

  1. Pantai Cenang
  2. Pantai Tengah
  3. Pantai Kok
  4. Tanjung Rhu
  5. Datai Bay

Parhaat kokemukset

  1. Kaapelihissi ylös vuorelle ja kävely Sky Bridge -riippusillalla
  2. Saarihyppely
  3. Verovapaat ostokset Pantai Cenangin rantakadulla
  4. Luontoretket vesiputouksille muun muassa Telaga Tujuhiin
  5. Vierailu merenalaisessa maailmassa Underwater Worldissa

Teksti: Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää