Etusivu > Varusteet > Rinkan valinta reppureissulle

reppureissaaja

Rinkan valinta reppureissulle

Reppureissaajan tärkein varuste on tietenkin hänen reppunsa. Ei ole aivan se ja sama millaista kapsäkkiä kantaa selässään, ja rinkkaa valitessa kannattaa pitää mielessä ainakin nämä asiat.

Rinkan on hyvä olla niin mukava, että sillä pystyy kantamaan vähintään 10-15 kilon edestä tavaraa. Kun on sovittelemassa rinkkoja, voi pyytää myyjältä painoja rinkkaan, jotta saa käsityksen siitä millaista sillä on kanniskella 15 kiloa selässään.

Rinkka netistä: Erätukku tai Scandinavian Outdoor Store.

Rinkan tulee olla suhteutettu omaan vartaloon, eli rinkka ei saa olla niin korkea, että se kannettaessa osuu kantajaansa takaraivoon. Monissa rinkoissa on mahdollista tehdä säätöjä kantajan selän pituuden mukaan. On olemassa myös esimerkiksi erityisesti naisille mitoitettuja rinkkoja. Sopiva koko rinkalle on noin 45-80 litraa. Tällöin rinkkaan mahtuu kaikki tarpeellinen, eikä mitään ylimääräistä.

Rinkkoja kannattaa metsästää eri kaupoista ja kierrellä vertailemassa. On hyödyllistä kokeilla erilaisia malleja ennen kuin tekee päätöksensä. Päätöstä ei pohjata sille, mikä rinkka on parhaimman värinen, eikä jotakin rinkkaa jätetä sovittamatta vain sen takia, että sen sävy on väärä. Kaikkein kallein rinkka ei välttämättä ole paras, sillä monet kohtuuhintaiset rinkat ovat tarkoitukseensa aivan yhtä sopivia. Hyvä hintahaarukka kohtuuhintaiselle, mutta silti laadukkaalle rinkalle on noin 80-180 €.

Mikäli mahdollista, hanki sen kokoinen rinkka, ettei sitä tarvitse tarkastaa lentoasemilla. Kokorajoitukset vaihtelevat, mutta hyvä peukalosääntö on pitää huolta, ettei repun pituus, leveys tai syvyys ylitä 115 senttimetriä. Se, ettei tarvitse hukata aikaa tarkastuspisteissä, on eräs kevyesti matkustamisen parhaita puolia. Nykyiset tiukennetut turvamääräykset ovat monissa maissa johtaneet siihen, että tarkastuksia tehdään useammin ja kuljetettavien tavaroiden säännöstely on tiukempaa. Kannattaa tutustua maiden rajoituksiin etukäteen.

Valitse rinkka, jossa on:

  • Topattu lantiohihna:
    Isoa osaa painosta kannetaan lantiolla, ja toppaus tekee hihnasta miellyttävämmän.
  • Topatut olkahihnat:
    Toppaukset tekevät kantamisesta mukavampaa.
  • Rintakiristyshihna:
    Olkahihnat yhdistävä rintakiristyshihna auttaa siirtämään painoa selästä etupuolelle. Tämä estää olkapäitä kipeytymästä.
  • Sisäänrakennettu tukikehikko
  • Iso suuaukko:
    Iso suuaukko, joka avaa rinkasta 2/3 osaa, helpottaa tavaroiden pakkaamista ja etsimistä.

Hyvä paikka ostaa rinkka netistä on esimerkiksi Erätukku.

Arvostele artikkeli: Rinkan valinta reppureissulle
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,54/5
- 13 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti aiheesta Rinkan valinta reppureissulle

  1. reissaaja
    reissaaja sanoo:

    suosittelen urheilutukun rinkkaa

    http://www.urheilutukku.net/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/16012009-123183/Products/14

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo