Turisteista apua talouspulmiin – Kreikassa halutaan tuplata suomalaismatkailijat
Matkailusta talouden pelastusrengas?
Talousongelmien painamassa Kreikassa haetaan pelastusta matkailusta.
Kreikan suurin saari Kreeta on yksi maan suosituimmista lomakohteista. Saarella viihtyvät erityisesti pohjoismaalaiset, saksalaiset, hollantilaiset ja britit.
Hanian kansainvälisen lentoaseman kautta kulkee vuosittain yli 80 000 pohjoismaalaista matkailijaa. Alueen varakuvernööri Apostolos Voulgarakis kertoo suomalaisten olevan tärkeä ja toivottu kohderyhmä, jonka viihtymisen eteen halutaan tehdä töitä talousvaikeuksista ja vaalivuoden epävarmuudesta huolimatta.
– Vuonna 2012 haluamme tuplata suomalaisten matkailijoiden määrän. Kilpailemme palvelujen laadulla, luonnolla ja esimerkiksi panostamalla vihreään teknologiaan hotellirakentamisessa, sanoo Voulgarakis.
“Rakastamme suomalaisia”
Myös kreetalaisen Hanian kaupungin varapormestari Nikos Xinidis korostaa turistien tärkeyttä. Uutiskuvien välittämät levottomat tunnelmat Ateenasta eivät ole saariston todellisuutta.
– Matkailija ei näe kriisiä. Kreikan saaristo on yhtä turvallinen matkakohde kuin ennenkin, vakuuttaa Xinidis.
Kreikkalaisten halu saada suomalaiset uskaltautumaan maahan edelleen on vahva. Kreetalla noin 75 % alueen tuloista luova matkailu on ratkaisevan tärkeä elinkeino.
– Rakastamme suomalaisia, meillä on aivan erityinen suhde.
Palkat laskevat, hinnat nousevat
Tavalliset ihmiset ovat Kreikassa kovilla. Palkkoja on leikattu jopa 30 prosentilla. Kesän matkailusesonki tuo tilapäistä helpotusta koviin työttömyyslukuihin.
Monilla kreetalaisilla perheillä on kaksi tulonlähdettä, matkailualan työt kesäkaudella ja maatalous talvikaudella. Hotellitöissä peruspalkka saattaa olla vain 500 euroa kuukaudessa, joten omien viljelmien tuotteet ovat suuri helpotus kalliisiin ruokakauppahintoihin. Vain harva odottaa vaalien tuovan merkittävää helpotusta tilanteeseen.
Muuhun Kreikkaan nähden Kreetalla ollaan onnekkaassa asemassa: täällä turistikausi alkaa aikaisin ja kestää pitkät seitsemän kuukautta.
Riikka Krenn