Hyppää sisältöön

Purjehdusmatkat

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 21.11.2007
Nyt kun Suomessa sataa taas kissoja taivaalta ja kylmää on kuin pakastealtaassa, kääntyy suomalaisella helposti matkustusvaihde päälle.

Hauskinta purjehdusmatkoissa on se, että niille voi lähteä vaikka ei olisi ikinä ennen purjehtinut laisinkaan. Tällainen matkustaja voi siis esimerkiksi vuokrata veneen mukana paikallisen kipparin tai hypätä mukaan järjestetylle purjehdusretkelle – ja jos ja kun purjehtiminen alkaa enemmänkin kiinnostaa, voi silloin suorittaa usein purjehduskurssin loman aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Omatoiminen purjehtija voi vuokrata veneen ulkomailla omaan käyttöön. Mikäli purjehdusmatkalle on siis lähdössä osaava miehistö, ja kippari löytyy omasta takaa, on aluksen päälliköltä löydyttävä kansainvälinen huviveneenkuljettajan pätevyyskirja. Mikäli matkalle lähdetään omalla aluksella, on ennen reissua ja sen aikana otettava huomioon liuta erilaisia ohjeita ja määräyksiä, joihin on syytä tutustua huolella esimerkiksi tästä.

Suomessa on joitakin yrityksiä, joiden kautta voi vuokrata veneitä ulkomailla ja ulkomaille suuntautuville purjehduksille, mutta myös joiden mukana voi lähteä vaikkapa valmiiksi järjestetylle purjehduslomalle. Eikun siis vain merimiespuku päälle ja seilaamaan! Seuraavassa esittelemme purjehdusmatkojen järjestäjiä Suomessa:

Finandia Sailing

Finlandia Sailing järjestää yrityspurjehdusmatkoja Välimerelle Espanjaan, Kroatiaan ja Kreikkaan, joko kipparilla tai ilman. Yrityksellä myös perinteistä venevuokrausta.

Midnight Sun Sailing

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yrityksellä on useita yhteistyökumppaneita ulkomailla, joiden aluksia se vuokraa ja välittää kauttaan Suomessa. Midnight Sun Sailing myös järjestää erilaisia yhteispurjehduksia, flotilloita, joille voi lähteä vaikka yksin. He myös järjestävät yhteistyössä eri venealan lehtien kanssa lukijamatkoja, joille voi lähteä niin kokenut purjehtija kuin keltanokkakin. Yritys auttaa tarvittaessa myös hotellien ja lentojen varauksissa.

Charter World Oy

Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu purjehdusmatkat Välimerelle eri yhteistyökumppaneidensa kanssa. Jos seurueella on kippari omasta takaa, voi purjehdukselle lähteä omalla porukalla, kokemattomampien on mahdollista lähteä yhteispurjehdukselle.

MatkaPaletti Oy

Yritys välittää erilaisia M2 Sailing n´ Charterin purjehduslomia ja purjehduskursseja Välimerelle. Purjehduskursseja järjestetään kolmessa eri tasossa (purjehtija- eli peruskurssi, perämieskurssi sekä päällikkökurssi).
Yrityksen välittämille retkipurjehduksille voi lähteä lomailemaan vaikka yksin tai tuttavaporukalla. Matkat ovat kipparoituja eikä matkoilla ei ole purjehdusopastusta.
Seuraava järjestetty matka toteutetaan joulukuussa 2007 Karibialle.

Kouvolan Matkatoimisto Oy

Matkatoimiston valikoimissa on erilaisia erikoismatkoja, myös purjehdusmatkoja. Kysy lisää matkoista suoraan yritykseltä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aurinkomatkojen SunSail

Erilaisten purjehdusmatkojen valikoima on laaja: veneen vuokrausta omatoimisille purjehdusreissuille, SunSail regatat Välimerelle yhteistyössä Navigare -lehden kanssa, purjehduskurssit, ohjatut matkapurjehdukset (tarkoitus kartuttaa purjehduskokemusta ja antaa halukkaille purjehduskoulutusta) sekä ryhmille tarkoitettuja purjehduksia luksuskatamaraanilla Turkissa.

Suomen Purjelaivasäätiö

Säätiön järjestämille Sail Training -purjehduksille voi osallistua myös ilman aiempaa purjehduskokemusta. Matkalle lähdetään purjelaivan miehistön jäsenenä ja matkan aikana matkustaja saa tietoa purjehduksen ja merenkulun perusteista. Mielenkiintoisimpia matkoja lienee syksyllä järjestettävä Seikkailupurjehdus määränpäänään Karibia sekä keväinen Seikkailupurjehdus Atlantin yli. Säätiön valikoimassa on myös useita Karibian purjehduksia vielä tulevanakin talvena.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kuunari Helena Jamaicalla

Kuunariseikkailu Karibialla