Mikkeliläinen Stella nappasi voiton kauppakeskuskilpailussa

Mikkeliläisten olohuone
Ostos- ja ajanvietepaikkojen yhdistäminen toi Mikkelissä sijaitsevalle Stellalle voiton Vuoden kauppakeskusteko 2012 -kilpalussa. Kilpailun järjesti Suomen Kauppakeskusyhdistys ry.
Voittajan valintakriteerinä oli kauppakeskusteko, joka on merkittävä, ajankohtainen ja innovatiivinen.
– Stella henkii kotiseutuylpeyttä ja lähiyhteisön arvomaailmaa. Se yhdistää oivalla tavalla sukupolvien ketjua ja on samalla mikkeliläisten olohuone, jossa on lupa viihtyä, kiittelee voittajaa kilpailutuomariston puheenjohtaja Marianne Heikkilä.
Suomen kauppakeskusyhdistys järjesti kilpailun vuoden merkittävimmästä kauppakeskusteosta nyt kolmannen kerran.
Kävijämäärätavoitteet ylitetty
Stellan lähtökohtana on ollut monipuolisemman ostoskulttuurin tuominen Suomeen ja oleskeluun houkuttelevan ilmapiirin luominen.
– Stella on otettu Mikkelissä hyvin vastaan. Avajaiset olivat marraskuussa ja vuoden 2011 kävijä- ja myyntimäärätavoitteet ylitettiin, kertoo Stellan markkinointipäällikkö Heli Kautonen.
Ensimmäisen kuukauden aikana Stellassa vieraili reilu 400 000 kävijää, ja miljoonan kävijän raja rikkoutui 2. helmikuuta 2012. Mikkelissä on 45 000 asukasta, joten Stellaan tullaan siis kauempaakin ja yhä uudestaan.
Kuva: Flickr/Andrewarchy