Kierroksia New Yorkin keittiöissä

Pala Isoa Omenaa
New Yorkin maine (katu-)ruokakaupunkina näkyy esimerkiksi kaupungin keittiöihin perehdyttävien tutustumiskierrosten lukumäärässä. Famous Fat Dave, Food on Foot ja Foods of New York – monien muiden joukossa – johdattavat matkailijoita New Yorkin makumaailmaan.
TripAdvisorin listauksessa pärjänneillä järjestäjillä on valikoimissaan lukuisia erilaisia kierroksia, joista monilla on oma teemansa. Ruokamatkansa voi aloittaa esimerkiksi tiettyjen kaupunginosien parhaista ruokapaikoista tai uppoutua ruuan ohella baseballin maailmaan.
Matkailija voi myös valita kierroksen oman lempiherkkunsa mukaan: yksi opas kuljettaa New Yorkin parhaille voileipägrilleille, toinen jäätelökioskeille ja kolmas pizzerioihin.
Lisätietoa:
Famous Fat Dave’s Food Tours
New York Fun Tours
Scott’s Pizza Tours
Foods of New York Tours
Food on Foot Tours
Kuva: Flickr/Janineomg