Hiljaa ja hitaasti – näin Suomea markkinoidaan Keski-Euroopassa
Saksan ja Ranskan markkinoilla hiljaisuusteema
Saksassa kampanja tuo esille Suomea mökkilomakohteena, kun taas ranskalaisten keskuudessa keskitytään yleisemmin vahvistamaan Suomen imagoa matkailumaana.
Molempien kampanjoiden kantava teema on ”Ylistys hiljaisuudelle”. Downshifting eli arjen kiireestä irrottautuminen sekä nykyajan hektisyyden vastapainoksi syntynyt slow-ideologia ovat maailmanlaajuisia matkailutrendejä, joiden kysyntään Suomi kykenee vastaamaan erinomaisesti.
– Suomen luonto, lähes kaksisataatuhatta järveä ja puoli miljoonaa mökkiä tarjoavat matkailijalle ainutlaatuiset puitteet hengähtää ja rentoutua, sanoo MEKin markkinoinnista ja maabrändistä vastaava johtaja Mervi Holmén.
Suomi-tunnelmaa valokuvien kautta
Kampanjoiden pääosassa on Arno Rafael Minkkisen valokuvateoksia Suomen luonnonrauhasta. Valokuvien omaperäisen ja vahvan tyylin ansiosta Suomi erottuu edukseen kilpailijoistaan sekä visuaalisesti että sisällöllisesti.
– Kampanja poikkeaa muiden maiden mainonnasta yksinkertaisella puhuttelutyylillään. Suomi on matkailun alalla valtavirrasta poikkeava indie-maa, jonka erikoisuuksia tulee tuoda esille, Holmén selventää.
Printti- ja ulkomainontaa
Kampanjat toteutetaan printti- ja ulkomainonnalla. Ranskassa ulkomainonta keskittyy Pariisin metroverkostoon ja Saksassa Düsseldorfin alueelle. Printtimainoksia nähdään suosituissa aikakauslehdissä kussakin kohdemaassa. Saksassa kampanja alkoi 23. ja Ranskassa 27. huhtikuuta.
Saksankielinen kohdeyleisö ohjataan mainoksilla Go Cottage -mökkipalvelun sivuille, josta matkailija löytää tarpeisiinsa sopivan mökin Suomesta niin kesä- kuin talvisesonkinakin. Sivuston ylläpitoa jatketaan myös kampanjan jälkeen. Ranskalaiset houkutellaan tutustumaan Suomen matkailuportaaliin.
MEKin aikomus on säilyttää hiljaisuus Suomen matkailumarkkinoinnin pääteemana yllämainittujen kampanjoiden jälkeenkin.
Suomen matkailuportaali: www.visitfinland.com
Kuva: Visit Finland