Haaveiletko rantalomasta jouluna? Matkat viedään käsistä

Pitkät pyhät houkuttelevat lomalle
Erityisen pitkät vapaat joulun ja uuden vuoden aikaan ovat saaneet suomalaiset varaamaan lomamatkoja ennätysvauhtia. Tjäreborgin mukaan matkoja on myyty 21 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Arkipäiville osuvat juhlapyhät ovat taanneet erityisesti kahden viikon matkojen kysynnän – matkanjärjestäjä kertookin useiden lähdöjen olevan jo loppuunmyytyjä.
Thaimaan ja Kanariansaarten suosio säilyy
Tuttuun tapaan Thaimaa on suomalaisten kaukomatkailijoiden suosikki myös joulupyhien aikaan. Phuketin ja Krabin kaltaisten rantalomakohteiden lisäksi suomalaisia kiinnostavat nyt myös muun muuassa Kuuba, Meksiko ja Vietnam.
Erityisesti perheet näyttävät suuntaavan ensi jouluna Teneriffalle ja Gran Canarialle, joiden isojen huoneistojen kysyntä on ennätysvilkasta.
Tjäreborg kertoo reittilennoilla tehtävien kaukomatkojen varaustilanteen olevan jopa 47 prosenttia korkeampi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Omatoimimatkailijoita kiinnostavat muun muassa Bali, Yhdysvaltojen Miami sekä Malediivit.
Lähde ja kuva: Tjäreborg