Matkamessut 2016

Enää viikko Matkamessuihin – paikalla yli 900 näytteilleasettajaa ja 80 maata

Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma tuo piristystä tammikuun pakkasiin. Matkamessut täyttävät tänä talvena jo 30 vuotta.

Maailman ympäri yhdessä päivässä

Matkamessut tuovat Helsingin Messukeskukseen esittäytymään yli 80 maata ja aluetta ympäri maailmaa. Mukana ovat luonnollisesti kaikki suurimmat matkailumaat ja suomalaisten suosituimmat lomakohteet, mutta myös eksotiikkaa ja täysin uusia ideoita on tarjolla.

Uusina messututtavuuksina kävijöitä ilahduttavat tänä vuonna Bolivia, Tatarstan, Kirgisia ja Uruguay. Lisäksi Färsaaret ovat ammattilaispäivän ensikertalaisena esittelemässä matkailumahdollisuuksiaan matkailualan toimijoille.

Kaikkiaan tapahtumassa on mukana yli 900 näytteilleasettajaa, joista noin kolmannes tulee ulkomailta.

Teemamaana suomalaisten supersuosikki Espanja

Matkamessujen teemamaa on tällä kertaa Espanja, joka kuuluu Kreikan ja Turkin ohella suomalaisten matkailijoiden kestosuosikkeihin.

Espanja on kehittänyt matkailusektoriaan vahvasti jo vuosien ajan. 45 miljoonan asukkaan maassa käy vuosittain noin 68 miljoonaa matkailijaa. Tuoreen tilaston mukaan vuoden 2015 aikana vierailijaluvut nousivat neljällä prosentilla edellisvuoteen nähden. Myös sadattuhannet suomalaiset suuntaavat Espanjan rannoille joka vuosi.

– Matkailu on tärkeä linkki Suomen ja Espanjan välillä, toteaa messuyhteistyöstä Espanjan Suomen-suurlähettiläs María Jesús Figa López-Palop.

– Työssäni suurlähettiläänä kaikki on helpompaa, kun tapaan ihmisiä jotka tuntevat jo kotimaani.

Matkamessut täyttävät 30 vuotta

Matkamessuilla ei keskitytä ainoastaan kaukomaihin. Messuilta löytyy vinkkejä ja ideoita myös lähinaapureihin suuntautuville matkoille, sillä mukana ovat myös kaikki Pohjoismaat, Venäjä sekä Baltian maat.

Kotimaan matkakohteista kenties näyttävimmin esiintyy tänä vuonna Suomen saaristo, joka esittelee Turkua ja saaristoseutua ennennäkemättömän laajalla teema-alueella.

Samaan aikaan Matkamessujen kanssa järjestetään ajoneuvomatkailun Caravan-messut. Kaikkiaan Messukeskukseen odotetaan saapuvan noin 70 000 messuvierasta ja yli 1 200 median edustajaa.

Vuosi 2016 on Matkamessujen historiassa merkkipaalu, sillä tapahtuma saavuttaa kunnioitettavan 30 vuoden iän. Tapahtumasta vastaava Messukeskuksen myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri on ollut jo vuosia mukana Matkamessujen organisaatiossa.

– Suurin muutos kuluneen kymmenen vuoden aikana on ollut elämyksellisyys, joka näkyy sekä kävijöiden odotuksissa että näytteilleasettajien tarjonnassa, sanoo Ankkuri.

Ovet avautuvat viikon kuluttua

Matkamessut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 21.–24.1.2016. Torstai 21.1. on tarkoitettu vain ammattilaiskävijöille. Yleisölle ovet aukeavat perjantaina 22.1. kello 12. Rantapallo on mukana messutunnelmassa virallisen mediakumppanin roolissa.

Lue lisää Matkamessuista Rantapallon erikoissivustolta – voit samalla osallistua messulippuarvontaan sekä tuhannen euron matkalahjakortin arvontaan.

>> Katso kaikki Matkamessujen tarjoukset 2016
>> Katso kaikki Matkamessujen kilpailut 2016

Teksti: Riikka Krenn
Kuva: Vasilis Meschinis

Päivitetty: 15.1.2016

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (2 votes, average: 5.00 out of 5)

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *