Pafos-1

Pafos

Kyproksen suosituimpiin lomakaupunkeihin lukeutuva Pafos on monipuolinen kohde, joka tarjoaa historialliset puitteet rennolle aurinkolomalle.

Pafos on kasvanut nopeassa tahdissa yhdeksi Kyproksen suosituimmista ja palveluiltaan monipuolisimmista lomakohteista. Kyproksen vanhassa pääkaupungissa voi kuitenkin nauttia yhä myös kyproslaisesta tunnelmasta ja etenkin historiallisista nähtävyyksistä.

PAFOS MATKAKOHTEENA

Afroditen kaupunki

Pafoksen kaupunki sijaitsee Kyproksen luoteiskärjessä, meren ja Troodos-vuoriston välissä. Pafos kuuluu Kyproksen tasavallan hallintoon ja on alueensa merkittävin matkailukohde.

Pafos on historiallisesti Kyproksen tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia alueita. Jumalatar Afroditen kerrotaan syntyneen meren kuohuista Pafoksessa. Pafos oli Rooman aikoina Kyproksen pääkaupunki, joten alueella on ollut suuri asutuskeskus jo kauan. Pafoksen ympäristössä sijaitsee monia arkeologisia löytöpaikkoja, sekä monia historiallisia nähtävyyksiä.

Kuten koko Kyproksen saari, myös Pafos on hieman kaksijakoinen. Kaupunki jakautuu turistien tuntemaan, hotellien ja nähtävyyksien täyttämään Ala-Pafokseen ja ostoskatujen täyttämään, liike-elämän keskuksena tunnettuun Ylä-Pafokseen.

Pafos tunnetaan erityisesti ranta- aktiivi- ja kulttuurilomakohteena. Kaupungissa ja sen lähialueilla on monia uimarantoja, joista tunnetuin on Coral Bay. Aktiivilomailijoiden on helppo suunnistaa patikoimaan Troodos-vuoristoon, ja kulttuurin ystävät viihtyvät esimerkiksi Afroditen temppelin raunioilla ja kuninkaiden haudoilla.

Pafoksen ilmasto

Kyproksella vallitsee välimerellinen ilmasto, eli Pafoksen kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet leutoja ja sateisia.

Pafos on Välimeren aurinkovarmimpia kohteita, sillä aurinkoisia päiviä on kaupungissa noin 320 vuodessa. Lämpimintä Pafoksessa on heinä- ja elokuussa, jolloin päivälämpötilat kipuavat 30 asteen tuntumaan. Kyproksen kesä on pitkä la lämpöä riittää syyskuuhun asti.

Talvella Pafoksessa on viileää ja kylmintä on tammi-helmikuussa. Troodos-vuoristossa voi nauttia jopa lumesta.

Pafos on matkatoimistoille etenkin kesäkauden lomakohde, mutta Kyproksella voi lomailla myös talvella.

Kulttuurin aarteita Pafoksessa

Kaupunkikierros Pafoksessa vie monelle historialliselle nähtävyydelle. Pafoksen pääkaupunkiajoilta ja muilta historian kausilta on kaupungissa paljon muistomerkkejä. Kaupungista löytyy esimerkiksi roomalainen teatteri, mosaiikkeja lähes 2000 vuoden takaa sekä pylväs, johon sidottuna apostoli Paavalin kerrotaan joutuneen ruoskituksi Kyproksella.

Itse kaupungin nähtävyyksien lisäksi Pafoksen ympäristöstä löytyy paljon nähtävää ja retkeily lähialueille onkin kannattavaa kulttuurin- ja historiannälkäisille. Pafoksen tuntumassa voi tutustua esimerkiksi Afroditen temppeliin.

Rantalomaa ja aktiviteetteja

Pafos on aurinkoisuutensa ja kirkasvetisten rantojensa ansiosta suosittu rantalomakohde. Kaupungin lukuisat pienet rannat ja hieman kauempana sijaitsevat pitkät hiekkarannat tarjoavat mahdollisuuksia auringonpalvontaan ja vesiurheiluun. Suosittuja rantoja ovat esimerkiksi Coral Bay, Geroskipou ja Corallia.

Pafos on hyvä kohde lapsiperheiden lomanviettoon. Lapsia huvittavat esimerkiksi Aphrodite Water Park -vesipuisto ja rannoilta löytyvät leikkipaikat.

Pafos sopii myös aktiiviselle lomailijalle. Coral Bayn ja Geroskipoun hiekkarannoilla on monipuoliset mahdollisuudet vesiurheiluun. Pafoksen rannoilla voi harrastaa esimerkiksi sukellusta ja osallistua vaikka sukelluskurssille. Pafoksen ympäristö läheisine luonnonpuistoineen ja vuoristoineen soveltuu hyvin patikointiin, maastopyöräilyyn ja ratsastukseen. Pafoksen ympäristössä sijaitsee neljä 18-reikäistä golfkenttää.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN PAFOKSESSA

Lennot ja matkat Pafokseen

Suomesta on hyvät lentoyhteydet Kyprokselle. Pafoksen lähin lentokenttä on Pafoksen lentoasema, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Turistilennot saapuvat kuitenkin Kyproksen suosituimmalle ja vilkkaimmalle kentälle, Larnakan kansainväliselle lentoasemalle, joka sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Pafoksesta.

Lennot Kyprokselle maksavat noin 400–500 euroa. Pafos on suosittu pakettimatkakohde ja myös äkkilähtöjä on usein tarjolla.

Hotellit ja majoitus Pafoksessa

Pafoksesta löytyy hinta-laatusuhteeltaan hyvä hotellitarjonta. Suuri osa Pafoksen hotelleista sijaitsee Ala-Pafoksen alueella, mutta matkailija voi majoittua myös Coral Bayn alueella, mistä löytyy laadukkaita hotelleja.

Pafoksen hotellivalikoima on laaja, ja majoitusvaihtoehdot vaihtelevat edullisista majapaikoista viiden tähden boutique-hotelleihin. Hotelliyö keskitasoisessa hotellissa Pafoksessa maksaa noin 50–80 euroa.

Liikkuminen Pafoksessa

Pafos on pieni ja kompakti kaupunki, jossa on vaivatonta liikkua kävellen. Kaupungista voi myös vuokrata kulkuvälineitä, kuten autoja ja polkupyöriä.

Eri kaupunginosien ja lähialueiden nähtävyyksien välillä matkailija liikkuu helposti bussilla. Bussit vievät myös lähialueiden suosituimmille rannoille, sekä Kyproksen muihin kaupunkeihin. Bussimatkustus on Pafoksessa edullista. Kertalippu maksaa noin euron ja päiväpassi pari euroa. Lapset matkustavat bussissa ilmaiseksi.

Lisätietoa bussireiteistä ja aikatauluista löytyy Pafoksen liikenneorganisaation internetsivuilta.

PAFOKSEN NÄHTÄVYYDET

Ylä-Pafos

Siinä missä Ala-Pafos on hotellien ja matkailijoiden täyttämä kaupunginosa, on Ylä-Pafos onnistunut säästymään turismikehityksen rattailta. Ylä-Pafoksessa myös matkailija voi käydä aistimassa paikallista tunnelmaa ja elämänmenoa.

Ylä-Pafoksessa voi tutustua esimerkiksi moniin museoihin, sekä turkkilaiseen kortteliin. Ylä-Pafoksesta löytyvät myös kaupungin parhaat ostospaikat.

Kuninkaiden haudat

Parin kilometrin päässä Ala-Pafoksen pohjoispuolella sijaitsee monen muinaisen ylimyksen viimeinen leposija. Haudat eivät nimestään huolimatta ole kuninkaiden vaan rikkaiden pafoslaisten hautoja. Kuninkaiden haudat kuuluvat myös Unescon maailmanperintölistalle.

Maanalaiset hautakammiot ovat peräisin helleenien ja roomalaisten ajoilta 200 eaa. – 200 jaa. Laajalta alueelta löytyneet seitsemän hautaa ovat avoinna yleisölle. Pääsymaksu on noin pari euroa.

Pafoksen mosaiikit

Pafoksen sataman tuntumassa sijaitsevat yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä: Pafoksen arkeologinen puisto mosaiikkeineen. Pafoksen mosaiikit ovat yksi arkeologisen puiston vetonauloista.

Värikkäät laatat sijaitsevat puiston eteläosassa eräässä muinaisessa roomalaishuvilassa. Lattiamosaiikit ovat peräisin noin 200–300-luvuilta ja ne löydettiin 1960-luvulla.

Arkeologinen puisto on auki päivittäin ja pääsymaksu on noin 3-4 euroa.

Coral Bay

Pafoksen suosituimpien rantojen joukkoon lukeutuva Coral Bay sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Pafoksen keskustasta.

Coral Bayn sirpin muotoisen hiekkarannan lähistöltä löytyy laaja tarjonta palveluita: ravintoloita, kahviloita ja pieniä puoteja. Coral Baylla on etenkin kesäisin tarjolla oivat vesiurheilumahdollisuudet.

Aphrodite Water Park -vesipuisto

Lapset ja lapsenmieliset viihtyvät hyvin Pafoksen vesipuistoissa. Aphrodite Water Park kantaa kaupungin kuuluisimman kaunottaren nimeä ja tarjoaa paljon vetistä puuhaa liukumäkien ja altaiden muodossa.

Aphrodite Water Park -vesipuisto sijaitsee Ala-Pafoksessa ja on kesäisin avoinna päivittäin. Pääsymaksu on aikuisilta noin 30 euroa ja lapsilta noin 15 euroa.

Aphrodite Water Park

PAFOKSEN PARHAAT

Pafoksen parhaat nähtävyydet

  1. Kuninkaiden haudat
  2. Pafoksen mosaiikit
  3. Coral Bay
  4. Ylä-Pafos
  5. Afroditen temppelin rauniot

Lisätietoa

Paphos.com: englanninkielinen matkailusivusto
Cyprus.gov.cy: Kyproksen virallinen sivusto

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuva: Flickr / Son of Groucho, Bloo Toon

Arvostele artikkeli: Pafos
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 1 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti
Kaikki Kypros-oppaat

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo